tiistai 29. joulukuuta 2009

Joulu onnellisesti ohi.

Joulua jaksaa hehkuttaa aina ennen itse juhlaa niin paljon että hyvin äkkiä aaton jälkeen fiilikset on pumpattu tyhjiin. Kotona, siis lapsena, aina piti hirveästi noudattaa kirjoittamattomia "joulun ajan käytössääntöjä" jotka olisivat helposti pilanneet koko joulun, ellei illalla olisi ollut kunnon lahjukset tiedossa. Nykyisellään kaikki sentimentaalinen rusentaminen suututtaa ja aiheuttaa juuri päinvastaisia tunteita mitä pitäisi. Annan siis fiilisten tulla jos ovat tullakseen, kivojahan ne ovat, mutta jos niitä ei tule niin enpä halua pilata sitäkin vähää ottamalla paineita siitä miltä "pitäisi tuntua".

No nyt se on sitten ohi. Olen päättänyt lepäillä ensi vuosikymmenelle asti. Toivonpa enkeleitä matkaani tuleviin haasteisiin, niitä tulee varmasti riittämään...mutta en nyt kehtaa kaikkea tässä ruveta luettelemaan tai pian on leppoisa olotilani mennyttä ;)

Ihanaa talvipäivää itse kullekin, käykäähän ulkona peuhaamassa!

perjantai 18. joulukuuta 2009

APUVA, APUVA, AA-PUU-VA!

En tiedä pitäisikö olla ihan onessaan vai ihan hädissään.

Nyt kävi nimittäin sillä tavalla, että voitin erään taideteoskilpailun ehdotuksellani. Ongelman nimi on se, että teos pitää tietenkin toteuttaa! Tarvitsen nyt kaiken mahdollisen avun:

Teos tulee Honkalammella sijaitsevaan kehitysvammaisten lasten hoitokotiin, ja se koostuu noin 200 - 300:sta nallekarhusta! Eli jos sinulla pyörii ylimääräisiä karvakuonoja nurkissasi, niin otan ne sydänlämpöisesti vastaan. Nallesi ei tule siis minun kotiini tylsistymään, vaan se pääsee tuottamaan iloa jollekin kehitysvammaiselle lapsukaiselle.

Laitanpa tähän nyt kaavakuvan kyseisestä teoksesta, tämä nyt on vain tällainen suunnitelma, mutta auttaa kokonaisuuden hahmottamisessa:



Teoksen nimi on yksinkertaisuudessaan "Nalleseinä". Nallet ovat irroitettavissa ja pestävissä, lapset voivat myös hoivailla niitä ja vaikkapa askarrella niille...öö...kaulakoruja, vaikkapa.

Nallejen olisi hyvä olla keskenään mahdollisimman erilaisia, itse tehtyjä, uusia, vanhoja, punaisia, ruskeita, karvattomia, pörröisiä jne jne jne... siksi joudun keräämään niitä esim. lehti-ilmoituksilla. Kuten taiteen parissa yleensäkin, budjetti on melko pieni. Se riittää vain murto-osaan nalleista jos ne pitää ostaa kaupasta uusina. Kirpparihintakin on näin pienelle budjetille kova pala, koska näitä öttiäisiä tarvitaan niin monta.

Näihin tunnelmiin :)

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

tiistai 8. joulukuuta 2009

Pohdintoja: Tuhansien murheellisten laulujen maa

Mikä suomalaisia vaivaa? Kadulla, kouluissa ja kaupoissa vastaani matelee toinen toistaan onnettomampaa sakkia. Suurin osa on normaaleja "kunnon kansalaisia" lapsineen ja koirineen. Itsestäni näyttää siltä kuin jokainen vastaantulija olisi tyhjä aukko, äidit pienten somien mukuloidensa kanssa siinä missä ruokoton "rantojen mieskin" huutavat tyhjyyttään.

Tämä joukko tarvitsee sisällön siihen valtavaan tyhjyyteen, joka pistää ainakin minun silmääni kuin mikäkin heinäseiväs. Tajuavatko nämä ihmiset, millainen jättiläismäinen tyhjiö heissä on??? Eivät he vaikuta tajuavan sitä. Ihmetellään vain kun vähän väsyttää ja pikkuisen masentaa tämä pimeys. Mutta ei se talven pimeydestä johdu, vaan sisäisestä pimeydetsä. Nämä rakkaat kanssaihmiseni yrittävät täyttää sisäistä aukkoaan kaikenmaailman laastareilla: hankkimalla lapsia, koiran, sisustamalla, valmistamalla kaunista mutta tyhjää joulua, juomalla, terapialla.

Jumalalla olisi vastaus näiden ihmisten onnettomaan (monesti pinnalta siistiin) elämään. Se aukko, joka näissä ihmisissä on, on Jumalan muotoinen. Ainoastaan ääretön Jumala tekee tämän tyhjiön täydeksi rakkaudellaan, toivolla ja horjumattomalla onnella. Kaikki hyvätkin asiat, kuten lapset, ovat vain laastareita tämän tyhjyyden päällä, ne lennähtävät tuulen mukana ja aukko paljastuu heti vastoinkäymisten tullessa. Vain Jumala pysyy! Häneltä tämä tuhansien murheellisten laulujen kansa saisi halutessaan tuhannet ilon laulut suuhunsa. Mutta kuka ottaa Jeesuksen vastaan? Kuka? Yksinkö mie täällä kiitosta laulan? Ei oo kivaa sekään, hirveä suru ja sääli tulee kun joka paikassa vastaan tulevat vain tyhjät kasvot. Jeesus haluaisi niin kovasti parantaa tämän murheellisen maan haavat. Antaa ilon, rakkauden ja toivon jokaiselle joka sitä pyytää.

Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.
Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,
se ohjaa jalkamme rauhan tielle. (Luuk.1:78-79)

Jeesus on maailman valo, joka tuli tänne varta vasten meitä varten, jotta voisimme elää elämämme luottaen häneen, rakastaen ja eläen täyttä elämää. Se on elämää, joka ei tarvitse laastareita tyhjyyden päälle, koska Jeesus on täyttänyt koko tyhjiön: sitä ei enää ole. Oma tankkini on täysi, kiitos siitä rakastavalle Jumalalle, joka ei tartu virheisiini vaan pesee nekin pois.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Upee keli!

Vau, aurinko paistaa! Puiden oksat ovat kuurassa, enää puuttuu LUMI! Ja voi että kuulkaas, äsken kun vähän vaivauduin kääntämään päätäni ikkunan suuntaan niin ihan ikkunan ohi lensi about 10 joutsenta!!! Eivät meinaan menneet kaukaa! On tämä mainiota kun asuu viidennessä kerroksessa mäen päällä. Kerrassaan!

maanantai 30. marraskuuta 2009

Oli se vaan mahtavaa!!!

Nyt on ihana mahtava loistava jouluhäppeninki ohi. Illalla nukkumaan mennessä tuli ihan tippa linssiin kun oli ollut niin upeaa. Viisi päivää kun on omistautunut kokosydämisesti johonkin tuollaiseen niin kyllä sitä oli tänä aamuna pökkelö olo. Ei onneksi ollut koulua. Miulla oli aikomus tehdä hommia täällä kotona mutta on näköjään mennyt lepäilyksi. Kyllähän tuo väsymys taitaa vielä painaa, koko ajan itkettää kaikki (mukavat) asiat. Mm. Avainmedia-lehteä en pystynyt kuivin silmin lukemaan...

torstai 26. marraskuuta 2009

Joulutapahtuma <3

Ihanaaaaaaa!!!
Meillä on jälleen toooosi mahtava joulutapahtuma, joka kestää 5 päivää. Jotain 3500 lasta ohjaajinen kiertää sen. Mukaan haluaisi varmasti viisinkertainen määrä! Mukaan ei kuitenkaan oteta kuin ykkösluokat ja eskarit lähikunnista ja Joensuusta. Viikonloppuna on avoimet yleisövuorot. Tämä tapahtuma järjestetään vain joka toinen vuosi sen järjettömän työmäärän takia joka siihen liittyy. Miestyötunteja kuluu varmasti likemmäs 10 000 kaikkine esivalmisteluineen! Ja kaikki on osallistujille ilmaista, jopa srk:n järjestämät bussikyydit...

Koko srk-rakennus on lavastettu vuoden 0 Palestiinaksi viimeisintä yksityiskohtaa myöten. Oppaat kuljettavat kutakin 5 - 25 hengen ryhmää pisteeltä toiselle. Kierros kestää noin 50 min ja sen punaisena lankana on matka Beetlehemiin veroja maksamaan. Matkalla mm. ratsastetaan kamelilla ja etsitään Mariaa ja Joosefia puusepänverstaasta. Verstaalla lapset tekevät puutöitä. Matkalla käydään myös Jerikon basaarissa, Jerusalemin temppelissä ja rauhoitutaan hetki paimenten kanssa nuotiolla - ja siellä ilmestyy yhtä-äkkiä upea enkelikuoro kuin tyhjästä. Maria ja Joosef löytyvät lopulta, ylltys yllätys, Beetlehemistä Jeesus-vauvan kanssa :D Usea sata vapaaehtoinen tarvitaan kaiken tämän toteuttamiseen, mutta kyllä on MAHTAVAA! Itse olen kolmatta kertaa oppaana, enkä jäisi pois mistään hinnasta!Ihan pakko olla joka päivä mukana, ei vaan malta olla pois!!!

Tervetuloa, meillä on nyt vkonloppuna ilmaiset yleisövuorot klo 10 - 17 ;).

maanantai 23. marraskuuta 2009

Pohdintoja: Aamukahvi päivän pimeydessä

Jos joku luulee minua täydelliseksi ihmiseksi, joka positiivisuudellaan jaksaa loistaa marraskuun lopun synkistä synkimpänäkin päivänä, niin suonette minun kertoa: olette erehtyneet. Jos joku täällä loistaa, niin se on yksin omaan Jeesuksen kirkkaus. Ja se onkin sellainen kirkkaus, että sitä riittää tällaisellekin ärmätille.

Tänä aamuna ahdisti kunnolla herätessä, olin nukkunut liiiiiian myöhään ja olin nähnyt tosi pahaa unta. Pahoissa unissa on se vika, että ne jäävät mieleen kummittelemaan, varsinkin jos niissä on osa totuutta mukana :( Mutta! Siinä kun möllötin veskissä ja oli paha olo, niin rukoillahan se piti. Jos jostain syystä välillä ahdistaa, niin miulla on tapana ihan ääneen rukouksessa "alistaa kaikki ajatukseni Kristukselle" (en oo keksinyt tätä itse, se on ihan Raamatun ohje!). Hyvin nopeasti tämän jälkeen olo alkoikin taas helpottaa, ajatukset kirkastuivat ja ahdistaneet asiat lumpsahtivat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Jumalan näkökulmasta kun meidän ongelmamme ovat jo ratkaistuja: me ressukat vain emme näe Hänen laillaan tulevaisuuteen. No, kun Jumalan tahtoa etsii rukouksessa, niin Hän avaa näitä näköaloja ja kyllä meinaan helpottaa!

Sinetin siunatulle päivän alulle antoi RV-lehden liite, jota vilkaisin rukouksen aikana. Siinä evankelista Markku Tuppurainen (Kure) sanoo:

"Kysyin eräältä psykiatrilta, mikä on suurin ihmisen onnellisuutta rikkova tekijä? Kokenut psykiatri mietti hetken.
- Ratkaisematon syyllisyys!
Meidän välitettäväksi on annettu vapauttava sanoma - syyllisyyden ongelma on ratkaistu Golgatan keskimmäisellä ristillä!" Se oli niiiiiin totta että silpaisin sakset esiin ja klipsin tämän tekstinpätkän jääkaapin oveen josta se näkyy koko kämppään :)

Kristus on tosiaan "maksanut sakot" kaikista synneistämme ja epäonnistumisistamme, sanalla sanoen siitä epätäydellisyydestä josta synnit kumpuavat. Anteeksianto on taattu kaikille, jotka sen suostuvat uskolla ottamaan vastaan. Ja koska tässä ihmisiä ollaan, niin vielä syntien anteeksi saamisen jälkeenkin oma pää jaksaa esittää syytöksiään! Siksi on oikeesti ihanaa avata vanha kunnon Raamattu ja rukoilla: kyllä asettuu oman pään syytökset oikeille urille :D

Siunattua päivää kaikille, tämä on pimeydestä huolimatta LOISTAVA päivä!

lauantai 21. marraskuuta 2009

Askartelua päivän pimeydessä :)

Lumet suli, sumu tuli. Silti tämänkin PIMEÄN päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä, kehottaa Raamattu. Ja jossain muualla kehottaa samainen opus kannustamaan itseämme seuraavin sanoin: Ylistä Herraa, minun sieluni! Tällaisena valottomana päivänä kun se oma perusnyreä ihminen haluaisi vain ipittää. Niin että eikun kiitosta vaan yläkertaan ;)

On se hurjaa, pikkusisko täyttää ensi viikolla 20 v. On se jo iso!!! Tänään askartelin oikein hienon kortin, ja kieltämättä on oikein lopoisaa sisällä nykertää saksien ja hienojen paperien ja muun sälän kanssa. Olin nimittäin jokin aikaa sitten epäinhimillisen reippauden vallassa ja siivosin vaatehuoneen ja pistin kaikki askartelu- ym. tarvikkeet hyvään järjestykseen. Kyllä nyt kelpaa piipertää! Voisin askarrella varastoonkin...jee :D Jatkoin myös elämäni ensimmäisen villapaidan neulomista. En edelleenkään ole raskaana, mutta teenpä silti siitä paidasta ihan pikkuruisen. Jos vaikka sitten joskus... :)

Kiitollinen mieli on kaikesta. Eilenkin oli tosi siunattu nuortenilta. Harmitti tosin, kun ei teetupabussi taaskaan päässyt lähtemään. Olisin ollu valmiiksi "tulessa" niin sinne meneminen olis ollu tavallistakin mukavampaa.

Iloa päivääsi, kuka lienetkin! Ole isosti siunattu!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Voi jes :D

Olipa hienoa, sunnuntai meni hurjan hyvin! Se pitämäni saarnan tapainen meni just nappiin! Eipä tässä muu auta kuin antaa Herralle kunnia, nimittäin yksin ainoastaan sieltä suunnasta tuli viisaus esityksen sisältöön ja muotoon. Ei onnistuisi miulta ihmisenä se, että sekä mummot, leikki-ikäiset että nuoret miekkoset tykkäsivät ja saivat ajattelun aihetta niin paljon. Olisinhan melkoisen täydellinen ihminen jos tällaisia reaktioita saisin ihmisissä aikaan omista lähtökohdistani. Joo, en siis todellakaaaaaaaaaaan ole sellainen :D Mutta kas kun Jeesus on niin kovasti hyvä että käyttää tällaistakin puoliksi palanutta puunappulaa hienoihin tarkoituksiinsa. Niin että saan olla kyllä tosi iloinen: tulin vieläpä itsekin oppineeksi puheestani montaa jännää juttua. Miun pää on vieläkin pyörällä siitä ilosta, että vaikka Jumala on täydellinen niin Hän silti käyttää vajavaista ihmistä tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. On se hienoo. Vau!

Heh. Onneksi ei tässä voi oikein ylpistyä, kun on sen ylpistymisen pelon kanssa paininut niin paljon. Ja senkään takia ei ylpistymiselle oikein oo tilaa kun heti pari tuntia jumalanpalveluksen jälkeen olin taas ihan kauhea akka. Kyllä muuten nolotti! Niinpä niin, en ole edelleenkään synnitön...mutta onneksi armahdettu syntinen! Taivaseen menossa jesjesjesjesjes! Tuu siekii!!!

torstai 12. marraskuuta 2009

Pohdintoja: Talenttiloesta

Talents-ohjelmaa voisi olla mielenkiintoista seurata aina välillä, mutta ei ehkä tarpeeksi mielenkiintoista. Onneksi ei ole telkkaria niin ei tule jumahdettua sen ääreen.

Mutta talentti. Jeesus kertoi vertauksen, jossa palvelijat saivat isännältään näitä talentiksi kutsuttuja rahoja käyttöönsä. Yhden talentin arvo oli 6000 denaaria, ja koska yhden päivän palkka oli yksi denaari, on helppo laskea kuinka järjettömän suuresta summasta oli kysymys. Palvelijoita oli kolme, ja kaksi heistä pistivät talentit poikimaan siten, että isännän palattua reissusta hänen omaisuutensa määrä oli kasvanut näiden palvelijoiden uskollisuuden ansiosta. Isäntä palkitsi nämä palvelijat isolla kädellä. Kolmas palvelija ei ollut tehnyt talentilla mitään, vaan pistänyt sen jemmaan. Järkeä tai viitseliäisyyttä hänellä ei ollut sen vertaa, että hän olisi vienyt talenttinsa pankkiin säästötilille kasvamaan korkoa. Sen sijaan hän pisti talentin piiloon. Tämä palvelija jäi loppujen lopuksi tyhjin käsin ja sai isännän vihat niskoilleen.

Jumala on meidän isäntämme, joka on antanut kullekin talentteja oman harkintansa mukaan. Raamatusta voi tulkita talenttien vertauskuvallisen merkityksen monella tavalla: ne voivat kuvata ihmisen saamia lahjoja. Ne voivat tarkoittaa myös sitä ilosanomaa, jonka uskovaiset ovat saaneet oman elämänsä tukipilariksi: onhan Jeesukseen uskominen ainoa tapa päästä taivaaseen.

Jotka minua tuntevat, tietävät, että minulla on "monta palloa ilmassa" saman aikaisesti. Rukoukseni onkin usein, että Jumala antaisi minulle viisautta käyttää aikani oikein jotta kaikki talentit tulisivat optimaaliseen käyttöön ja tuottaisivat hyvän saldon. (Saldo ei tarkoita nyt siis rahaa, huom! vaan kaikkea hyvää jota Jumala haluaa välittää ihmisille). Joskus omat talentit tekisi mieli laittaa piiloon, ja syynä tähän on monesti pelko (kuten se oli huonolla palvelijallakin). Jumala on armahtanut minua siinä mielessä, että en kärsi juurikaan esiintymispelosta. Sen sijaan kärsin ylpistymisen pelosta. Joskus pelottaa tehdä niitä hienoja asioita, joihin Jumala on kutsunut minut, koska pelkään olevani liian itseriittoinen ja ylpistyväni onnistuessani. Sielunvihollinen haluaa kääntää tämän rehellisyyden itseäni kohtaan minua vastaan, jotta piilottaisin talenttini. Mutta mie en siihen suostu! Uskon Jumalan suojelevan minua ylpistymiseltä, koska jo ylpistymisen pelkääminen ehkäisee sitä.

Niinpä niin. Kannattaa pitää kätensä tyhjinä itseriittoisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etta saisimme väheksyä Jumalan meille antamia lahjoja ja ikuista elämää. Kun omat kätemme ovat tyhjät omista viritelmistämme, on niissä enemmän tilaa Jumalan voimalle. Se on tsiljoona kertaa parempaa "polttoainetta" kuin oma, inhimillinen energiamme. Se, mitä ihmisinä voimme tehdä, on antaa kätemme Jumalan käyttöön.

Tervetuloa :)

Heippatirallaa taas to everyone!

Pahoittelen hidasta kirjoittelutahtia! Olis paljon juttuja joista tulen palavasti haluaisin kirjoittaa täällä vaikka joka päivä, mutta kaiken maailman opiskelu ym. hommat painavat päälle.

Mutta nyt lyhyesti ja ytimekkäästi:

TERVETULOA JNS HELLUNTAISEURAKUNNAN
JUMALANPALVELUKSEEN SU 15.11. KLO 11,
siellä olen "saarnavastuussa" eli ns. puhujanpöntössä. En tosin kiipeä puhujanpönttöön, vaan leikin Kylli-tätiä. Kyseessä on piirtäen kerrottu...juttu (joka on vielä auki). Tässä pää kuumana mietin aihetta :D Muistakaa rukouksin meikäläistä!!!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Jes!

Tänään heräilin ajoissa jotta ehtisin tehdä ...öö... gradua taas. Meinaa pukata stressiä! Kävin hyvällä sauvakävelyllä ja tuli siinä ehkä vähän kiukuteltuakin tuonne yläkerran suuntaan. Oli paha mieli siinä, kun taas tuntui että pitäisi olla monta Satua, että riittäisi. Riittäisi kenelle? Jumalalle ainakin riitän, ja se on ainoa asia jolla loppupeleissä on väliä. Jos ohjaudun elämässäni sen mukaan mitä muut ihmiset (tai minä itse) asettaa riittävyyden mitaksi, olen täysin pääsemättömissä, elämä menee hukkaan, ahdistaa, ja menen ihan lukkoon. En riitä kaikkeen!!! Sen sijaan minun pitää ohjautua sen mukaan, että tosiaankin riitän Jumalalle: silloin on elämä kaikin puolin merkityksellisempää ja ehdin useammin lähimmäisellekin avuksi kun saan tehdä sen vapaaehtoiesti enkä sisäisestä pakosta (syyllisyydestä). Uskossa vaikka oon ollu jo 11 vuotta, niin silti ei meinaa mennä jakeluun se, että Taivaan isälle saa myös purnata eikä tartte Hänelle esittää mitään kympin hymytyttöä, jota ei koskaan ärsytä tai joka aina vaan haluaa uhrautua muiden hyväksi. Lohdullista on tietää, että Taivaan Isältä ei rakkaus taikka jaksaminen minun suhteeni lopu vaikka en sellainen pyhimys olekaan.

Kun tulin kotiin, niin kävin mailit yms. läpi. Sain ystävältä postia, joka piristi: hän oli saanut peräti KAKSI loistavaa työtarjousta, hänen ei tarvinnut muuta kuin valita niistä mieleuisampi :) Niin että kiitosta yläkertaan vain! Ja sitten tuli postista kirje, jossa ilmoitettiin että Makke oli hyväksytty työkkärin rahoittamaan projektiin jossa hän saa tehdä kesken jääneet opintonsa loppuun työkkärin rahoituksella! Niin että kyllä nyt kelpaa! Ei tarvinnut olla kauaa pahalla mielellä. Eikä olisi tarvinnut olla pahalla mielellä sitäkään vähää jos olisin vain uskossa vahvempi. Niinpä niin, pitäisi vaan älytä luottaa Jeesukseen entistä enemmän, hän on 1000 x sen arvoinen...

Nyt mie lähden hammaslääkäriin! Jee ?

Huh, naapurissa riehutaan taas. Kunnon kirkumiset. Pitäsiköhän mennä pimputtamaan ovikelloa?

torstai 5. marraskuuta 2009

kakkukakku

Kaikenlaista kakkua tässä pitäisi alkaa pykätä. Makke se on syntynyt Ruåtsissa ruotsalaisuuden päivänä vaikka muuten onkin suomalainen mies, tosin äitinsä on tälläkin hetkellä Ruåtsissa parin kuukauden hommissa. Eli jos anoppi on ruåtsalaisuuden päivänä Ruåtsissa niin silloin mie olen se, joka pistää kakun pystyyn. Pistäisin kyllä muutenkin. Ja nyt on vielä kolme isänpäivän sankaria tässä Joensuussa tai naapurikunnassa niin pitäähän heillekin kakkua...tai pullaa laittaa. Kaikki kerralla! 4:n lähipiirin miekkosen juhlat samana viikonloppuna :) Ihan mukavaa, koska noiden äiti-ihmisten määrä on parin vuoden sisään romahtanut 75%, onneksi sentään ihana anoppi yhä porskuttaa (vaikkakin Ruåtsin puolella).

Juu jos mie niitä korvapuustejakin...

Ja perustin muuten toisenkin blogin, sielläkään ei ole kielletty sitten käymästä ;D

Iloa isänpäiväviikonloppuun. Sari Essayahin sanoin (RV 45/2009): "Maallinen isä on voinut jättää meihin monet arvet tai hän on loistanut poissaolollaan, parhaimmillaankin hän on epätäydellinen. Ehkä juuri siksi Jeesus antoi meille kuvan Jumalasta täydellisesti rakastavana isänä. Isä, joka tuntee lapsensa perin juurin ja kuitenkin hyväksyy heidät yhteyteensä. Hän rohkaisee ja kantaa, silloinkin kun omat voimat eivät riitä. Isänpäivän evankeliumi on, että Jumala on jokaisen isänkin isä, armahtaja ja anteeksiantaja."

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Pohdintoja: Hetken py - säh - dys

Tilanne tämän hetken iltapäivässäni on kuin työnarkomaanin päiväkirjasta, luterilaisen työmoraalin riemuvoitto ja burn out- henkisen elämäntavan ihannoimisen malliesimerkki.

Hetki - pieni vain - muutaman työrupeaman välissä, keittiön pöydän ääressä. Jälleen hiljaista. Tilanne, jossa huomaa syvän rauhan tekemisestä huolimatta, harvinaista. Vapaus työmoraalista. Vapaus kilpailusta. Oikeus olla olemassa, vaikka ei tekisi mitään. Suuri pino tehtyjä töitä pöydällä edessäni. Vapaasta tahdosta tehty, ilman stressiä. Nämä olen tehnyt siksi, että haluan, en siksi, että minun pitäisi. Ja silti saan 15 opintopistettä kun lähden näitä kohta esittelemaan. Hassua.

Tyhjä hetki kahden työpuserruksen välissä. Tällaisia hetkiä mainostajat osaavat hyödyntää: jos olisin televisiomainoksessa, kääriytyisin hetkeksi kalliiseen huopaan kalliissa kodissani, lukisin kallista sisustuslehteä ja tarttuisin hetkeen nauttimalla hi - taas - ti suklaapatukan, jonka toffee valuisi huulilleni.

Mutta kun en mie tarvitse sellaisia muiden rakentamia onnen (kuluttamisen) määritelmiä. Olen onnellinen, kun istun tässä opiskelija-asunnossani, omassa kodissani lommoisen keittiönpöydän ääressä. Mikä onni ja rauha on katsoa ulos ikkunasta! Sää on harmaa, sataa ja on kylmä. Mutta tämä on minun kotini, minun ikkunani, minun maisemani, minun elämäni, kokonaan Taivaan isän kädessä. Mikä huolenpito!!! Tällaiseen pysähtymiseen ei tarvitse brändi-tuotteita, vaan sisäisen rauhan. Ikkunakaan ei ole välttämätön: voi sytyttää kynttilän. Jos ei ole kynttilää, voi vaihtaa näkökulmaa ja kuunnella pölyhiukkasten tömahtelyä: mennä maate selälleen keskelle lattiaa. Katsoa kattoa ja kuvitella että se on lattia.

Rauha. Luottamus.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Hetken hyrinöitä

Kaunis ja kalpea loppusyksyn aamu. Valo on hauras valkoinen. Välillä vaaleankeltainen auringonsäde arasti koskettaa rakennusten seiniä. Maisema on rauhallinen, värimaailma on harmonisen maanläheinen. Horisontin pinnanmuodot ohjaavat katseen itseensä, auer tekee etäisistä kohoumista vaaleanharmaita, jotka auringon osuessa niihin saavat monia uusia, varovaisia sävyjä. Noljakan suunnassa monen kilometrin päässä erottuu modernin kirkon torni. Sokeripala erisävyisten kumpujen keskellä. Kiintopisteenä se loistaa Niinivaralle asti aamuaurinkoa.

Saan olla aamun kotona yksin. Mistään ei kuulu progekomppia, eikä pianon kaikenkattavaa ääntä. Kodinkoneet hurisevat matalasti, rauhoittaen ja turvallisesti. Tekninen versio kesäisen joutomaan hyönteiskannan hypnotisoivasta hyrinästä. Tämä on koti.Olen levännyt hyvin, suorastaan yltäkylläisesti, enkä tänään koe siitä syyllisyyttä. Minun ei tarvitse korvata lepoaikaani kenellekään. Jumala suo lapsilleen kaikenlaista hyvää, rauhan hän on antanut meille. Oman rauhansa, ei sellaista jonka maailma antaa.

Sininen taivas on kaunis, mutta tämän syksynvaiheen väriharmoniaa vasten se tuntuu lähes brutaalilta. Ystävä, yhtä kaikki, jota minun ei tarvitse pelätä.

Valo tekee vinoneliöitä lattiaan, tai aavistuksia, mutta pyytelemättä anteeksi.

Tänään on vielä armon ja pelastuksen päivä.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Taas Fingerporia :D


Kovasti meinaa olla sarjispainotteista tämä bloggailuni tätä nykyä! Mutta minkäs mie sille mahdan, että Fingerporin huumori kolahtaa ;)

Toinen syy lyhyisiin tekstipätkiin on se, etten jumiutuisi nettiin muutamaa minuuttia pidemmäksi aikaa kerrallaan. Tänne jämähtää niin helposti. Se on huono puoli tietokoneella työskentelyssä, kun parilla klikkauksella pääsee Wordin (ja gradun) parista aivottomammille vesille...surffaamaan.

maanantai 12. lokakuuta 2009


Pakko oli laittaa tämä esille :D Ekan vuoden kirjallisuuden opiskelijana piti lukea järisyttävä kasa klassikoita, myös tätä Camus'n "Sivullinen". Miekään en päässyt kovin pitkälle ;)

torstai 8. lokakuuta 2009

Minäkö hajamielinen?

En oo hajamielinen, en ainakaan tunnusta!!! Mutta olosuhteet yrittävät saada minut näyttämään sellaiselta :D

Nimittäin! Olen hävittänyt pyöräni avaimen, ainokaiseni. En pääse mihinkään paitsi kävellen! Rälläkän käyttö olis kyllä hallussa, mutta rälläkän luokse on matkaa semmoinen kilometri enkä haluis röijätä pyörääni sinne asti. Kattoovat vielä että oon pöllinyt koko sykkelin! Avain voi olla ihan missä tahansa, mutta ei meillä kotona??? Kaupunginosakaan ei ole Niinivaara vaan todennäköisesti Utra tms :/

Niin. Ja tänään mie hävitin miun pankkikortin. Ainokaiseni. Kun olin ottanut sen housujen taskuun ja unohtanut laittaa vetskarin kiinni. Nyt se on jossain noin 7 - 8 km säteellä ja voi olla missä tahansa välillä Niinivaara - Rantakylä...

Kieltäydyn edelleen profiloitumasta hajamieliseksi!!!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Pohdintoja: Taiteilijan tarkoitus + angsti

Hah! Kyllä sitä taideopiskelijana tulee aina kelattua omaa merkitystään/ tarkoitustaan/arvopohjaansa. Mutu-tuntuma ammattitaiteijoihin on se, että sangen monet ovat enemmän tai vähemmän kiinnostuneita "lihallisuudesta ja kuolemasta". Tämä näkyy tietenkin heidän teoksistaankin, joissa ei groteksia otetta vältellä, vaan siihen pyritään.

Eikä siinä mitään, esimerkiksi Kati Kovácsin näihin teemoihin pohjautuvat sarjakuvat ovat parhaimmillaan hysteerisen hauskoja. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, kun vakavasta ja synkästä aiheesta riisutaan huumori pois ja katsojia halutaan lähinnä järkyttää. Tosin tätä sanaa eivät taiteilijat itse käytä, vaan he tekopyhyyttään (?) haluavat "herättää katsojassa ajatuksia".

Tämä tuntuisi olevan tosi yleistä, mutta tämä on edelleen vain omaa mutu-tuntumaani.: jos joku on viime aikoina käynyt vaikka Turun taidemuseossa katselemassa videotaidetta (Gabríela Friðriksdóttirin Tetralógia), on se juuri tällaista. Tai jos joku sattui käymään viime lokakuussa Jyväskylän Holvissa katsomassa videotaidetta, sekin oli juuri tällaista (Htein Lienin Kuolemanselli ja Fixed Food). Ahdistavaa kuvaa, pelottavia äänimaisemia. No vautsi vau. Pitäsikö miun olla ihan onessaan?

Ihan kuin tällaista settiä vääntävät taiteiljat olisivat saman hiekkalaatikon porukkaa niiden pikkupoikien- ja tyttöjen kanssa, jotka yrittävät esittää kovempaa kuin ovatkaan. Pidetään Iron Maiden-teepaitaa päällä vaikka itseäkin se kuva vähän pelottaa. Mutta kun pitää päästä näyttämään, niin!

Kullakin on tietysti lupa luoda juuri niin kuin itse tykkää. Jos ahdistusta pukkaa / ahdistusta haluaa kuvata moni taiteilija yhtä aikaa, niin en toisaalta ihmettele sitäkään. Varmasti pohjalla on aitoakin taiteen tekemisen meininkiä. Mutta kyllä se silti ärsyttää: aina voi olla lähes varma, että jos menee videotaidetta esittävään pimiöön, niin siellä saa kuulla ja nähdä jos minkälaiset murinat ja mörköpöpinät kunnon amatööri-kauhuleffameiningillä.

Itsekin joskus pennumpana yritin olla kovempi kuin olin. Kuitenkin kaikki jotka tuntevat minut, älyävät minut yliherkäksi pehmoksi (joka ei eds kykene katsomaan moisia videoteoksia antaumuksella, koska ahdistuu niistä niin helposti). Ehkä tämä onkin vain napinaa, kun viimeaikainen videotaide on pelottanut pikku-Satua? Onneksi nykyisin osaan olla oma pehmo itseni. Ja olen tästäkin mahdollisuudesta huolimatta sanojeni takana, mitä taiteen lihallisuus & kuolema- teemoihin tulee (ja siihen pahuksen ärsyttävään videotaiteeseen).

Mikä on taiteen tarkoitus? Tai sen arvo? Joku voisi sanoa, että näistä kahdesta muodostuu sen merkitys. Taiteen ei ole tarkoitus hyssytellä, mutta sen pitäisi olla itselleen rehellistä ja välttää tekopyhiä ratkaisuja. Taiteen pitää seistä siinä mielessä omilla jaloillaan, ettei sitä voi valjastaa noin vain jonkin asian juoksupojaksi (kuten propaganda-kuvastossa). Itse aion jatkossakin pyrkiä olemaan oma itseni ja tehdä työni rukoillen, jotta se taide jota teen olisi ihmisille siunaukseksi, lohdutukseksi, iloksi. Surullisia tai ahdistavia aiheita en tietenkään rupea välttelemään, se olisi epärehellistä. Mutta en myöskään ala tehdä niitä väkisin, jotain todistellakseni, voidakseni sanoa "olen kiinnostunut lihallisuudesta ja kuolemasta".

tiistai 29. syyskuuta 2009

Aurinko ja oranssit lehdet

Aamulla aikaisin aurinko kun nousi, niin laaksosta laulua kuulla mä sain. Oikeastaan ei laulua kuulunut, mutta pienen vaivannäön jälkeen kahvinkeittimen porina ajoi saman asian paljon miellyttävämmin, ilman myötähäpeän efektiä. Myötähäpeä tulee silloin, kun joku yrittää boostata egoaan "laulamalla kauniisti" mukamas "huomaamattaan" väkijoukossa niin että kaikki ympärilläolijat kuulisivat ja huokailisivat ""Oooooh, kuinka kaunis ääni hänellä onkaan! Salli minun nuolla kenkäsi."

Mutta mitäpä tuosta. Aamukahvi on juotu ja koulussa istuttu pari tuntia. Voisin tästä lähteä toiselle kupilliselle tuonne ruokalan puolelle.

maanantai 28. syyskuuta 2009

No jopas!

No jopas on! Neljä vuotta odottelin, että milloinkahan nuo luhtikäytävän lasit pestään. Blogia seuranneet hoksaavat, että otin vasta pieni tovi sitten lain omiin käsiini ja pesin itse kyseiset akkunat. Vaan kuinkas sitten kävikään! Tänä aamuna kun heräsin ja istuin kahviani nautiskelemaan (marianne-karkkien kera), niin ikkunan takana pyöri siivousmylly! Ne pesivät meidän luhtikäytävän ikkunoita! Ajattelin siinä että no jopas, toivottavasti huomaavat kuinka siistit lasit MEIDÄN asuntomme kohdalla on :)

Tänään meni koko päivä taideapurahan hakemiseen. Älkää innostuko! Minä vasta HAIN sitä. Heillä on varmasti noin 567 ja puoli syytä kieltäytyä antamasta hakemaani summaa. Mutta ehkä saan euron? Voisin ostaa sillä söpön pyyhkärin Tiimarista. Vaikkapa.

Sitten menin lenkille sateeseen ja löysin auringonkukan.

Harmaanmusta pilvivalli hehkui vaaleanpunaisena. Rankkasade kasteli maan, mutta itse säilyin kuivin jaloin. Tältäkö näyttää siunaus?

perjantai 18. syyskuuta 2009

Aah

Mie en muistanutkaan, että meiltä näkyy tällainen maisema! Kannatti pestä ikkunat! Aurinko paistaa ja ilma on kirpeä. Nenää kutittaa aivastus. Parvekkeella odottaa kolme kassillista suomalaisia omppuja perkaamistaan ja pakkaseen pääsyä. Ikkunalaudalla on talviteloille siirretty vaaleanpunainen pelargonia, jonka lehdet ovat ruskan oransseiksi värjäämät. Tässä miljöössä kelpaa istua kaikessa rauhassa ja tehdä ... opinnäytetyötä (en tahallaankaan puhu grrrrradusta mitään!)

Illalla olisi yhteiskristillinen nuokkari meillä helluntaikirkolla, tervetuloa sinne! Sieltä olen aikeissa lähteä Teetupabussille Joensuun torille, tervetuloa sinnekin.

Mukavaa ja leppoisaa.

Ihanaa, kun lattiassa on auringon maalama neliö!!!

torstai 17. syyskuuta 2009

Gradu on sellainen aika ärsyttävä sana, koska se kuulostaa snobilta.

Olen tänään tehnyt KOKO PÄIVÄN grrrrrradua. Sanana se on aika ärsyttävä, se sisältää jonkinlaisen ylimielisen tai elitistisen vivahteen. Ihan kuin sanomalla "Joo, pitää mennä tekemään gradua" sanoisinkin rivien välistä jotain ihan muuta, kuten "Olen älykäs ja hyvinkoulutettu nainen, joka osaa olla kriittinen ja tehdä tieteellistä tutkimusta yliopistossa, olen siis aika lailla parempi kuin kaiken maailman jyväjemmarit ja insinöörit." Hyiiiii! En kyllä tiedä, kuulostaako se muiden ihmisten korvaan ihan tuolta, mutta itseä on alkanut kyllä jo ellottaa! Se on vaan niin snobia. Sana-raukka, eihän se ole itse tehnyt mitään pahaa, vaan sen ympärillä höyryävä akateeminen löyhkä saa sen sisällönkin vääristymään. Mutta mitä miun pitäisi vastata ihmisille, kun he kysyvät mitä päivisin teen, jos haluan välttää gradu-sanan käyttöä?

Pitäisi varmaan vastata totuudenmukaisesti (aion nyt paljastaa teille todellisen gradun teon vaiheet, esimerkkinä tämä nimenomainen päivä): "Tänään olen tehnyt koko päivän gradua. Aloitin aamuni oikeastaan kahvilla ja Raamatun lukemisella. Sitten kävin puolentoista tunnin lenkillä. Sitten menin Pizzapoikien kautta kotiin ja söin. Sitten vähän hengailin. Sitten päätin laittaa parvekkeelta kukat talviteloille, ja ruukutin ne uudelleen. Hoksasin myös pestä pyykkiä ja laittaa orkideat likoamaan. Menin vessaan ja huomasin, että paperi on loppu. Selvisin luovuudella. Sitten menin koneelle aloittaakseni GRRRRRADUN kirjoittamisen. Menin ensi töikseni lukemaan päivän uutiset, tsekkaamaan kaksi mailiosoitettani, selasin läpi puoli facebookkia ja youtubea. Sitten huomasin, että yksi kala on kuollut akvaariossa ja eliminoin sen ruumiin. Tajusin lähteä kauppaan ostamaan WC-paperia. Tulin takaisin kotiin ja avasin Wordin alkaakseni grrrradun kirjoittamisen. Virittelin kelpo tovin lähdekirjaa eteeni, jottei se rumpsahtaisi kiinni. Huomasin, että ikkunat ovat likaiset. Päätin pestä ne. Pesin makuuhuoneen ikkunat. Anoppi tuli kahville. Pesin olohuoneesta yhden ikkunan. Keksin soittaa isukille ja kysyä pitkästä aikaa kuulumisia. Sitten istahdin hetkeksi koneelle tekemään GRRRRRADUA, mutta huomasin, että aurinko laskee! Keittiön ikkunat pitää vielä pestä ennen pimeäntuloa. Pesin keittiön ikkunat. Sitten huomasin, että yleisen luhtikäytävän lasit ne vasta likaiset ovatkin! Menin luhtikäytävään ja pesin lasit. Sitten Hilla ilmestyi piipahtamaan. Hän houkutteli minut seurakunnalle hakemaan ruokaa. Mie menin. Oli jo niin pimeää, että laitoin pyörään valon. Kävin seurakunnalla ja tervehdin tuttaviani. Sitten jäin suustani kiinni ristyksessä. Kun tulin kotiin, minun piti pakastaa ja lajitella hakemani ruoat. Ja sitten huomasin, että hamsteri kaipaa huomiota. Leikitin hamsteria. Sitten aloin tyhjentää kuivaustelinettä, mutta se jäi kesken. Totesin nimittäin, että GRRRRADUAhan miun piti tehdä. Nyt istun tässä tekemässä GRRRRRADUANI", niin, paitsi että kirjoitan blogiani. Niinpä niin. On tämä OPINNÄYTETYÖN tekeminen työlästä puuhaa. En yhtään ihmettele, että joillakin grrrrradu roikkuu tekemättömänä 20 vuotta.

Oikeesti oon tehny gradua tänään yhteensä puoli tuntia, mutta siihen on tosiaan kulunut koko päivä.

tiistai 15. syyskuuta 2009


Ajattelinpa nostaa esille muutaman tekemäni kortin, eli kesän TOP2. Aika vähän olen askarrellut viime kuukausina, mutta nämä olivat sellaisia juhlanaiheita joihin oli pakko tehdä kortti omin käsin :) Ylemmän kortin aihepiirin varmaan arvaa sanomattakin (mutta sanon silti): vauvaonnitteluhan se. Mutta en halunnut siihen mitään sinisiä härpäkkeitä, vaan halusin pysytyllä "hellusella" linjalla harmaan ja liilan sävyillä.

Alempi kortti on hääonnittelu. Pylpyrän olen leikannut pilalle menneestä monotypiavedoksesta, eli värit ja kaikki on ihan alusta asti itse sekoitetut, telatut, hinkatut ja prässätyt. Ja ympärillä on muhkea kerros helmiä. Slurps, vaikka itse sanonkin! Olisi ihanaa saada itsekin helmikortti joskus :D Vaikka sitten kun eläköidyn (tai valmistun maisteriksi). Tääääämmöttiis!

Oon kyllä aika kova

Nyt kerrankin pitää oikein kehaista itseään: osasin muokata uutta, upeaa blogipohjaani sohimalla sen html-kieltä. Jee!

Macilla tässä istun

Eivät nämä Macintoshit niin järkyttäviä olekaan, jos niissä on Windowsin käyttöjärjestelmä! Suotta olen näitä peljännyt. Älkääs silti hämmästykö! En ole vaihtanut pc:täni mihinkään, kunhan istun koulussa. Teemme täällä itsellemme kotisivuja, tosin toistaiseksi vain koodaamme kaikista simppeleimmillä komennoilla. Kai me saadaan tehdä ne lopulliset sivut jollain OHJELMALLA??? Pliis :)

Vähänkö tämä vaikuttaa nörtiltä touhulta. Höh.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Tainan hassu Tassu-massu osa 2





Taina on hyvin tuore äiti, omenan mittapuulla puusta putoamaisillaan. Sen kunniaksi tein ohessa olevan havainnollistavan kaavakuvan hänen massuunsa. Valokuvan otti vauvan isä.

Liitän oheen myös löydön salakuuneltua.fi-sivustolta.

Raakoja totuuksia kypsistä naisista
maanantai, elokuu 24, 2009, 16:34
Juna, Helsinki

Kolmevuotias tyttö istuu isänsä kanssa täydessä junanvaunussa. Kesken aikuisten keskustelun hän tokasee:

"Meidän äiti on oikeesti ihan tuore, mutta aina kun se keskustelee isän kanssa puhelimessa, se sanoo, että on ihan kypsä.”

perjantai 14. elokuuta 2009

Kouluun!

Kouluun! Huiiii! Eilen stressasin itseni tainnoksiin ja muhevat itkutkin pääsi...hyvin alkaa. Mutta en suostu jäämään tähän pisteeseen, asiat aina järjestyvät ja Jeesus auttaa. Nyt on jo parempi mieli, aurinko paistaa ja ehdin käydä tunnin sauvakävelyllä ennen ruotsin ruoskan alle menemistä. En mie ruotsin takia kuitenkaan stressaa, ei se ole sen arvoista. Mutta miulla meni koko eilinen päivä kun tein itselleni "kahden korkeakoulun" opintosuunnitelmaa tälle vuodelle, ja tekemistä on ihan mielettömästi. Aion käydä OPOn luona ja tsuibailla itseni niin monelta amk:n kurssilta pois kuin voin, että voisin keskittyä yliopistosta valmistumiseen (ensi keväänä!).

Ja syy, miksi kirjoitin, on oikeastaan tämä sarjis. Myyrät on niin SÖPÖJÄ! Ihan kuin hamsterit (tuo tuossa korissa taitaa kyllä olla kontiainen, se ei ole myyrä...) Mutta eikös ookkin lutunen, uijuijuiiiiii!!!

Ja mitä söpöihin karvapalloihin tulee (siis eläimiin, ei Makkeen) niin lauantaina ja sunnuntaina on Joensuussa koiranäyttely. Trimmatut koirat ja muu sellainen eivät kiinnosta MUTTA! Menen silti! Siellä on nimittäin nöffejä ha pomeraneja (karmea monikon partisiippi, taipuuko tää oikeesti näin?!?), ihan hullun söpöjä öttiäisiä.

Semmosta; nyt ryystän kahvin loppuun ja alan männä :) Iloa päiväänne!!!

torstai 13. elokuuta 2009

Huomenta

Tässä menee nyt sitten viimeinen virallinen kesäpäivä!

Huomenna reippaasti kouluun askellan, urheasti kohti tunteja, joiden pitäisi jo kohdaltani olla ikuisesti ohi.

Vaan EI ! Mainitut tunnit ovat vainonneet minua 7-luokasta asti. Fysiikkaa ja kemiaa lukuunottamatta olen saanut tästä sotkusta aina todistuksen huonoimmat numerot, vaikka kielipääni onkin ihan hyvä. Niin, kotitalouskin oli vain seiska, mut viis siitä nyt. Eilenkin tein keksejä.

Samat tunnit vainosivat minua yhteensä kuusi vuotta, kunnes sain valkolakin (vieläkin harmittaa, kun oli vääränlaiset alusvaatteet juhlamekon kanssa). Siellä se arvosana sekä päättötodistuksessa että yo-kirjoituspaperissa loisti huonoimmuuttaan. Ajattelin jo, että kun menen tästä yliopistoon fiksua esittämään niin VOT en koskaan enää pariisi palaa, oi sinä vainoajani. Ajattelin, että OHI ON, ei koskaan enää.

Vaan EI! Mainitut tunnit tulivat yliopistossakin eteeni. "Papereita et saa ulos, jos et suorita akateemista ruotsia". No minä SUORITIN, ja Herran armosta ja rukouksella pääsin läpi. Tässä vaiheessa edellisesta ruotsin kurssista oli kulunut viisi vuotta. Ajattelin, että OHI ON!

Vaan EI! Huomenna astelen nöyrästi amk:uun aloittamaan 3. vuottani siellä. Ja päiväni alkaa ruotsilla.

Vastoin kaikkia odotuksia olen päättänyt käyttäytyä tunneilla kuin kunnon kansalainen. Yritän tehdä sillä kaikkien elämän helpommaksi. Koska tämä on kerran PAKKO (miksi, oi miksi???) niin yritän suhtautua siihen tällä kertaa hyvin (huh!).

No tämmöttiis avautuminen tässä. Nyt lähden lenkille ja sitten palaan keskitysleiri-aiheen pariin. Olen päättänyt saada gradun valmiiksi jouluksi!!!

tiistai 11. elokuuta 2009

Elokuun kaunis arki

Aurinko paistelee. Lenkille olis kiva mennä. Toisaalta graduakin voisi, ja pitäisi, tehdä. Tällä kelillä sekin on nimittäin ihan mukavaa kun voi ottaa samalla aurinkoa partsilla.

Pikkusisko soitteli Unkarista äsken ja pyysi katsomaan netistä, millainen sää siellä on, koska hän ei itse tiennyt sitä :) Heh, koomista. Se tyttönen on osallistumassa viiden päivän aikana joillekin maailman suurimmille festareille niin käski katsoa netistä, ettei siellä sada nyt sitten vaan vettä. Kyllä tällainen isosiskoa vähän hirvittää, käskin olla koskematta laittomaan (ja lailliseen) viinaan ja olla polttamatta ruohoa tms. typerää. "Kyllä, äiti", kuului vastaus. Noh, Herra varjelkoon :)

maanantai 3. elokuuta 2009

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Huh, ohi on!

En ollu intissä, mutta hautajaisissa olin. Melkein pelkäsin parkuvani pääni punaiseksi ja pärskiväni itku-räkää edessä istuvan selkään asti. Se oli kauhukuva, johon en onneksi uskonut itsekään. Silti vähän jännitti, kun oli kuitenkin oman äitin hautajaiset ja miulle lankesi "ilo" lukea muistoteksti surunauhoista. Mutta pokka piti, eka kertaa elämässäni sellaisessa tilanteessa! Olin iloinen, kun en pärskinyt kukkien päälle ja aikaansaanut hysteerisen kuuloisia nieleskelyääniä (sellaisia, joita tehdään paniikissa kun itku EI LOPU ja vielä on lause tai puolitoista lukematta.)

Kyynel vierähti siinä kohden, kun laulettiin "Herra kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään". Se on niin TOTTA!

Olisin halunnut puhua lyhyesti ja napakasti muistotilaisuudessa siitä, että ei sinne ikivaloon kaikki automaattisesti mene, vaan siihen tarvitaan Jeesuksen veriuhri. Tämä veriuhrihan on jo kunnossa (täydellinen), joten ainoa ihmiseltä vaadittava lippu taivaspaikan lunastamiseen on tämän uhrin vastaanottaminen. Lapsille opetin kesäleirillä, että se on sitä, että Jeesus tulee sydämeen asumaan. Silloin pääsee taivaaseen vaikka olisi millainen lurjus.

Eihän siitä puheenpitämisestä tietenkään mitään tullut, meitsi jänisti ja huomasi puhuvansa naispapin kanssa Pokemon-piirretyistä (joita en ole koskaan edes katsonut...)


torstai 16. heinäkuuta 2009

Kesä kauneimmillaan, mut möllötystä tää on silti ;)

Huhhelihuijaa, aarinko paisttoo ja on taas niin messevä keli, jotta vot!

Olin eilen koko päivän iskän luona Kontiolahdessa raivaamassa omakotitalo(mme) kaappeja yms. Kymmenen jätesäkillistä! Ja siinä oli vasta vaatekaapit! Voitte käydä sitten Fidalla tekemässä löytöjä, jos esim. itämaiset batiikkivärjätyt "kaavut" kiinnostavat. Siinähän se päivä meni sisällä hikoillessa, oli kaikesta huolimatta ihanan kesäistä kun ulkona lähenneltiin hellelukemia. Kävin mie välillä takapihan terassilla taukoilemassa vetämässä Cokista. Naapurin kissa siinä vaaniskeli meidän polveen asti yltävässä pihaheinikossa.

Kun äiti viime viikolla yhtä-äkkiä kuoli, niin totesimme siinä pöllämystyneinä jotain niinkin käytännöllistä, että pitää laittaa nyt iso talo myyntiin. Nyt oon menossa katsomaan jo neljättä asuntoa tässä Joensuussa isukille ja pikkuveljelle. Niin että joku teistä vois ostaa sen meidän Satamatien talon niin pääsis nämä meidän miehenköriläät tänne Joensuuhun ilman vaaraa kahden asunnon loukkuun jäämisestä ;)

Että tämmöstä, Rokkiviikonloppuna, eli ylihuomenna onkin sitten hautajaiset. Saa nähdä, kuuluuko sähkökitaran säröt kappeliin asti.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Lisää strippejä :)




Yritin parhaani resoluution kanssa, voit klikata stripit suuremmiksi jos ja kun haluat lukea tekstitkin ;)

Paljon iloa päivääsi!


torstai 11. kesäkuuta 2009

Sarjakuvia!

Teinpä piiiiiiiiiiitkästä aikaa sarjakuvia. Olen halunnut tehdä niitä jo monta vuotta, mutta en ole saanut aloitettua, kai olen pelännyt epäonnistumista. Nyt koulussa oli lyhyt sarjakuvakurssi, joten sain tehtyä jotakin! Tarvittiin ulkopuolelta tuleva kannustin. En tosin tiedä, opinko mitään uutta kurssilla, koska teoria on ollut hallussani jo iät ja ajat. Teenhän mie sarjakuva-aiheesta graduakin yliopistolle. Mutta kurssin ansiosta TEIN muutaman stripin, en vain puhunut että "pitäis ja pitäis".

Mukavaa kuitenkin huomata, että osaan nämä sarjishommat paremmin kuin yläasteella, vaikka en olekaan niitä tehnyt vuosiin. Onhan sitä tietysti rutinoitunut piirtäjänä, sarjakuvien suurkuluttajana ja tätä nykyä jopa tutkimusmielessä gradun vuoksi. Ja kai se jonkinlainen draamankaaren vainukin on kehittynyt. Luulisin. Oma tyyli on kyllä ihan hukassa, mutta tekemällä se löytyy. Mitäköhän tekisin, että homma ei nyt kuivuisi heti kasaan? Tämä on just tätä: innostun jostakin, ja sitten koko homma rupsahtaa kun alkuviehätys menee. Mutta ehkä se ei tällä kertaa rupsahda. Vai? Pistän tähän nyt maistiaiset kaikille, olkaa hyvä. Jos ei naurata, niin teeskennelkää että ette ole niitä nähneetkään ;). Yritän tässä olla lannistamatta itseäni.




Olen yrittänyt keräillä näitä idiksiä kaikilta sellaisilta, jotka tekevät hoitotyötä. Tuo hevosia huoneessa-juttu on muuten sanasta sanaan tosijuttu, kiitos Marikalle tästä valaisevasta kertomuksesta tosielämästä. Bussia odotteleva mummo onkin jo sitten ihan omasta päästä. Tein usemmankin stripin, mutta laitan niitä sitten myöhemmin lisää :)

torstai 4. kesäkuuta 2009


Toivottavasti kenenkään elämä ei oikeasti ole saippuaoopperaa. Tosielämässä parisuhteessa parhaimmillaan pidetään huolta toisesta, ja ollaan toinen toiselleen sitä kiltimpiä mitä vähemmän toinen osapuoli sitä käytöksellään ansaitee :). Rakkaus ei ole fiiliskysymys, vaan päätös. Päätöstä seuraavat teot, jotka ruokkivat myös rakkauden tunnetta. Suosittelen.

Ko. kuva tulee nyt sitten sinne Kolin maisemahissikuiluun, jonne rakennamme sen ympäristötaidenäyttelyn ensi maanantaina. Tämä tulee osaksi teosta "Menetetty yhteys", jossa 50 pääkalloa katsoo telkkareita :) Teos on minusta aika alleviivaava, eli sen viesti on helposti tulkittavissa. Ryhmämme kokoontumisessa asia kiteytettiin näin: Ihmiset ovat menettäneeet yhteyden todellisuuteen (keskellä luontoakin he möllöttävät telkkaria) ja toisiinsa. Televisioita on monta, ja tätä suurinta taulutelevisiota tuijottaa yksi yksinäinen pääkallo. Pähkinänkuoressa sanottuna: olis hyvä tehdä valintoja, jotka estävät yksin jäämisen. Ja miun oma lisäykseni: heittäkää ne telkkarinne hevon kuuseen! Käyttäkää sekin aika parisuhteen tai ystävyyssuhteiden hyväksi. Tai tehkää edes rästihommia. Tai menkää kirkkoon. Jos aivot ovat narikassa, ne kuivettuvat.

Tervetuloa Kolin hissigallerian avajaisiin lauantaina 13.6.!

Arvaa, ketkä! Vinkki: Morsiamella on nykyisin musta tukka, sulhasella pitkä ponkkari ja kunnon parta.

Häistä puheen ollen. Makken veljen häät ovat tulevana lauantaina Seinäjoella, sinne alkaa nokkamme osoittaa huomenna. Tämä on toinen kerta kun käyn Pohjanmaalla häiden merkeissä. Edellisissä häissä valssina tanssittiin "Mikki Hiiri merihädässä".

Eräät ystäväni inhoavat häitä syvästi. Monesti saan kuulla häissä sattuneista jutuista, jotka ovat NIIN tyypillisiä, mutta tosi ärsyttäviä :) Hauskahan tällaisia juttuja on kuunnella, koska tilanteet kuulostavat itsellekin tutuilta, mutta mie tykkään häistä silti! Paljon!

Tuskin kenenkään ihmisen hääpäivä on hänen elämänsä onnellisin päivä. Olisi muutoin aika kurja loppuelämä tiedossa. Omat häämme elokuussa 2003 olivat ainakin "ihan jees", mutta siihen se sitten jäikin. Itsehän tietysti - kun olen tällainen sosiaalipallero joka salaa tykkää olla prinsessa - tykkäsin kovasti siitä kun oli sievä mekko ja tiarakin ja kaikki kynsistä hiuksiin oli kerrankin viimeisen päälle. Aika harvinaista minun tapauksessani, yleensä jokin kohta aina repsottaa.

Makkellehan hääpäivä oli lähinnä kärsimystä, hän ei vieläkään suostu katsomaan edes häistä otettuja valokuvia :D Makkea puku ahdisti ja kiristi ja hänen hermonsa olivat katkeamispisteessä, kun piti olla koko ajan näyttelyeläimenä. Koko ajan oli joku nykimässä johonkin suuntaan ja "hymyile, otetaan kuva", "otetaan vielä viidessadaskuudeskymmeneskahdeksas kuva", "otetaan yhteiskuva siusta ja anopista", "otetaan yhteiskuva siusta ja Sadun kumminkaiman koirasta" jne. Itsestänihän on mukavaa olla linssiluteena. Mutta Makke ei yleensä suostu valokuviin missään olosuhteissa. Omissa häissään hänen vain oli pakko. Miesrukka. Niille, jotka eivät ole hääalbumiamme nähneet, voin kertoa, että Makkesta on tasan 4 valokuvaa joissa hän hymyilee. Muissa hän irvistelee tuskaisesti, näyttää kieltä, tai on muuten vain sen näköinen että "voi kun pääsis piiloon".

Tulevissa häissä Makkella on varmaankin mukavampaa, koska hän saa soittaa häämarssin. Mies kun pääsee (valkoisen) flyygelin taakse niin kyllä kelpaa. (Ehkä jotkut uhkarohkeat saavat hänet tallennettua kamerallaan, kesken häämarssin soittamisen ei ainakaan pinkaista karkuun tuosta vain.)

ONNEA AKILLE <3 ANNIKALLE!

maanantai 18. toukokuuta 2009

cuincka caunis ombi Se Bäevä



Aikaisin aa-aamulla au-rin-koo kun noo-usi niin laak-sosta la-au-luu-a kuu-uulla mää saain.

Nämä ovat niitä aamuja joita talvella muistelen ja joihin aina jää sellainen kaipuu ja nälkä saada niitä lisää. Lähdetään nyt liikkeelle siitä perusoletuksesta että "aurinko paistaa ja linnut laulavat," ja se on niin kertakaikkisen totta. Bonuksena lämmintä keliä, muttei polttavan kuumaa kuitenkaan. Loistava sää herätä aikaisin, juoda oman karvakeränsä (=aviomiehensä) seurassa kupillinen kahvia , jonka hän on miulle keittänyt sillä aikaa kun olen kellotellut viileissä lakanoissa auringon lämmittäessä varpaita ja pussilakanan poimuja. Kun ko. karvakerä sitten lähtee kohti uusia seikkailuja maakunta-arkistoon, on mukava jäädä hiljaiseen auringon valaisemaan kotiin. Köpötellä parvekkeelle vastatehtyjen kukka-asetelmien sekaan (on taas tullut hamstrattua tätä kasvipuolta...) ja juoda loput kahvista aurinkotuolissa ja lukea Raamatusta päivän Sanaa. Ja kuinka ollakaan, siellä apostolien teoissa Paavali reissaa juuri tähän kyseiseen vuodenaikaan Kosilla ja muualla Välimerellä. Eipä sillä, Italia ja muut Etelä-Euroopan maat ovat lähellä sydäntäni, mutta nyt en lähtisi Niinivaaran parvekkeeltani välttämättä sinnekään.

Kepeästi astelen tänään kouluun vasta puoliltapäivin. Lähdemme köröttelemään koulun pakuilla (jotka ovat melkoista romurautaa + ilmastointiteippiä) Kolille, jossa meillä on Torni-Gallerian taidenäyttelyn lehdistötilaisuus ja avajaiset. Jos hengailette Kolilla tässä parin viikon sisään, niin käykääpä siellä Torni-Galleriassa, joka on siinä Kolin kylällä. Ja käykää myös Sokos Hotellilla siellä "mäen" päällä, siellä on lisää taiteentapaista näyttelyssä. Onpa komeaa kun saa kunnian olla mukana molemmissa. Ihan mieltä lämmittää se. Ja aurinko.

Ihanaa ja iloista päivää kaikille!

perjantai 15. toukokuuta 2009

Huh


Noniiiiiiin. Tässä istun kun en muuta voi. Suihkussa kävin. Töistä tulin. Klo kahdeksan lähdin ja klo kahdeksan tulin. 2x tunti työmatkoihin ja siinä välissä 10h duunia. Siirsin kuutiotolkulla multaa silkalla jättiläismäisellä lihasmassallani ja mörisin samalla kuin painonnostajat yleensäkin (okei, no en mörissy kun piti esittää ettei muka tunnu missään). Ja sitten siivosin ison talon, onkohan siinä 120 neliöö. Joka ikisen pinnan puunasin jne. Olen siis ollut ahkera ja nyt sattuu joka paikkaan, se on kiitos työstä (palkkapäivään on vielä aikaa).

Tulipa nopeasti kirjoitettua tänne uutta matskua, johtunee kivoista kommenteista jotka paljastavat sen, että tätä lukevat muutkin kuin mielikuvitusystäväni.

Laitan tähän nyt tällaisen kuvan, löysin tän pääkallon sieltä multakasan alta ;) Onhan tuo aika puhtaan valkoinen, ja totuus onkin se, että tämä pääkallo liittyy tämänpäiväisiin töihini yhtä kiinteästi kuin hamsteri Prisman kassajonoon. You know? Eli eipä liiemmin liity :) Tämä piäkallo on osa Kolin maisemahissiin tulevaa ympäristötaideteosta, jota voi käydä kurkkimassa siinä kesäkuun puolen välin jälkeen. Aion laittaa tänne blogiin myös yhden muun kuvan samaan teokseen liittyen (minusta se on riemastuttava kuva, mutta ei välttämättä muiden mielestä.)

Jooh. Voisin olla pyhä nynny / nössö ja mennä nyt jo nukkumaan. Kiitos Herralle tästä päivästä, endorfiini virtaa (!!!) eli on helppo kiittää :D Hyvää yötä, Jeesus myötä.

P.S. siivotessa kuuntelin Radio Deitä ja riemastuin yhdestä biisistä jonka nimi oli "Kaiken takana on paimen" ja se meni ihan samalla tavalla kuin se biisi johon se leikillisesti viittaa. Hih!

torstai 14. toukokuuta 2009

Hahaa, kesä!




Jo puolet kesäkukista on hamstrattu!
Vielä kun ehtisi nauttia niistä ennen juhannusta niin olisi ihanaa. Nyt on kauheaa ja hirveää ja hikoiluttavaa tämä ajankäyttö. Koulussa mahdoton loppurutistus ja "yllätyskursseja" yms. Mutta pysyypähän aivot aktiivisina, kunhan eivät vain hirttäisi kiinni :) Ja kun on mukavaa raatamista niin eihän se silloin raatamista olekaan, eikös juu? Paitsi kun sitä mukavaa pakollista kertyy niin se kyllä hankaloittaa siitä nauttimista aika paljon sitten välillä. Asenteella ja hyvillä yöunilla pystyy onneksi vaikuttamaan jonkin verran omaan kiireisyyden tunteeseensa. Ja rukouksella tietysti, Herran haltuun vain kaikki kouluhommat ja muutkin jutut.

Oikeastaan ihan nolottaa stressata näistä koulutöistä, ja yritänkin tässä minimoida koko stressi-sanan käyttöä. Se on tietyn ihmistyypin suussa ärsyttävä sana, ihan kuin stressaava ihminen olisi jotenkin parempi kuin muut oikeuttaessaan olemassaolonsa kiireellä. Mutta tämä on vain kiukun aiheuttamaa puhetta: ei stressille aina mahda mitään, asioilla on tapana kasautua itsestä riippumattomista syistä. Itselläni on stressi niin usein, että koko sana on mennyt inflaatioon ja menettänyt merkityksensä. Sama siis jättää koko sana pois sanavarastosta. Ehkä koko sanan käyttö ruokkii stressin ja kiireen kokemista? Jos koko ajan hokee stressikiireahdistus niin ei siitä olo ainakaan helpotu.

Kevätstressiä on kouluympäristössäni melkolailla havaittavissa. Ympärilläolijoista lähes kaikki ovat pahantuulisia, itkuherkkiä ja hymyttömiä, leukaluut kiristelevät ja voimasanat singahtelevat. Hymyilevät hangonkeksit ovat vähissä, mutta kyllä niitäkin on pari näkynyt koulun käytävillä tässä toukokuun mittaan. Taitavat olla niitä vastavalmistuneita. Olisi niin mukavaa kun kaikesta omasta kiireestä ja ahdistuksesta huolimatta voisi helpottaa toisen taakkaa (vaikka hieromalla hartioita vapaamuotoisessa torikokous-henkisessä palaverissa jossa kaikki huutavat toistensa päälle).

Voisin oikeastaan laittaa tänne vähän kevään hommiin liittyvää kuvamatskua, ainakin minusta ne ovat kiinnostavia. Niin kuin koko kevät on kaikesta kiireestä huolimatta ollut. Niissä ei ole kuvattu torikokouksia, valitettavasti.

Kevät- ja kesänäyttelyiden järjestelemistä ja suunnittelua on tässä tosiaan ollut (näillä näkymin 9 miun työtä pääsee kesänäyttelyihin Kolille, jeeee! Osa saattaa vielä pudota jos tilanahtaus yllättää. Ja sitten yksi yhteistyössä tehty iso ympäristötaideteos) ja viikonloput oon ollut töissä. Niin, että nyt on eka vapaapäivä kolmeen viikkoon :O Mutta älkää luulko että kehuskelen sillä tai esitän sen vuoksi marttyyriä, sellainen on ällöttävää. Tässä päivänä muutamana kun erehdyin ääneen toteamaan tästä ns. työputkesta niin heti oli yksi siinä vieressä pistämässä paremmaksi "en oo saanu pitää yhtään vapaapäivää koko tämän koulun aikana". Kyllä ärsytti, kyllä aikuisen ihmisen pitää osata itselleen vapaata järjestää. No jos ei kerran itse järjestä itselleen vapaata kun mieluummin on työtaakkojen marttyyri ja ties mikä protestanttisen työmoraalin pyhimys niin pitäköön marttyyrishownsa, olkoon. Itseäni tuollainen asenne vain korpeaa aika lailla, itse asiassa se korpeaa ihan sikana. Ihmisellä on lupa levätä, PISTE.

Harmi kun tuli niin pilvistä, tai no toisaalta, ihan OK. Huomenna on muuten järkky vastatuuli kun poljen töihin Lehmoon sen 12km. Katsokaapa vaikka ikkunasta!

Iloa päiväänne, mie olen hyvällä tuulella ja Herra on hyvä.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Patu tässä moi!



Terrrrrrrve! Olen Patu 3v., pieni leikattu terrierin tapainen seropi-jäppinen, ja tulin vierailevaksi tähdeksi tänne Sadun blogiin.

Syynä vierailuuni on se, että tarvitsisin uuden, hyvän, rakastavan kodin, jossa minusta pidettäisiin hyvää huolta ja jossa minun touhukkaalle luonnolleni löytyisi kylliksi virikkeitä. Rakastan lenkkeilyä, ja minusta olisi mahtavaa kokeilla agilityä. Olisin siinä varmasti hyvä, koska totta puhuen olen koiraksi varsin välkky ja opin nopeasti. Olen myös hyvin ketterä, ilman mitään itsekehua. Tämä ei ole mikään Sadun höpöhöpö-juttu vaan täyttä totta. Asun tällä hetkellä Virossa, Tartossa, erään hirmu mukavan Kristiinan luona. Hän kävi pelastamassa minut Tallinnan lähellä olevasta löytöeläinkodista, jossa kärsin hirmuisesti.

Nyt olen ollut Kristiinan hyvässä hoidossa jo useamman kuukauden. Kristiina ei kuitenkaan voi pitää minua loputtomasti luonaan, sillä hänenellä on jo suuri Emppu-labradorinnoutaja. Emppu on ihan kiva, mutta Kristiinalla menee hermot meidän kahden kanssa: rakastamme lenkkeilyä, mutta sotkeennumme Empun kanssa koko ajan toistemme hihnoihin, koska olemme kumpikin sellaisia energiapakkauksia. Meistä on hirmu mukavaa yrittää kaataa emäntämme! Emppu vetää toiseen suuntaan ja minä toiseen. Ja kun Kristiinan huomio on Empussa, vilahdan hänen jalkojensa välistä ja voi kuinka se onkaan hauskaa! Mutta Kristiina on ihan mälsä eikä ole yhtään innostunut minun ja Empun kaatoleikistä. Yksinäni olen oikein hyvää lenkkiseuraa, Satu voi todistaa sen (Satu huomauttaa tähän väliin toim.huom.: Patu haukkuu ulkona ollessaan autoja ja kaikkea liikkuvaa, mutta Kristiina on jo opettanut sitä tästä tavasta ulos sitruunavettä ruiskuttamalla. Patu oppii nopeasti, ja sen haukkuminen on jo tosi paljon vähentynyt lyhyessä ajassa).

Niin että tällainen Patu palleroinen minä olen. Laittakaa blogin lukijat sanaa kiertämään ja miettikää itsekin tahoillanne, haluaisitteko minut iki-iki-ikiomaksenne koko loppuelämi ajaksi. Lupaan olla uskollinen ystäväsi kuolemaan saakka. Olen erittäin empaattinen, ja rakastan valtavasti kilttejä ihmisiä. Mutta aluksi saatan olla arka, koska minulla on paljon traumoja entisestä elämästäni. Minua on lyöty ja hakattu paljon pentuna, ja siksi minua välillä pelottaa aika paljon esim. rappukäytävässä. Mutta olen silti sopeutuvainen. En ole yhtään vihainen, vaikka minua onkin kohdeltu kaltoin. Esimerkiksi toissa päivänä kimppuuni tuli halimaan ja pusimaan pienten lasten lauma, ja Kristiina ja Satu jo pelkäsivät, että minä näykkäisisin. Minäkö muka?! Korkeintaan hämmennyin saamastani hellyydestä.

Jos haluat minusta parhaan kaverisi, niin ota yhteyttä Satuun. Häneltä saat Kristiinan yhteystiedot. Kristiina voi tuoda minut Suomeen luoksesi. Mutta saa minua tulla hakemaankin. Kristiina on kiltti ja hyvä ihminen, ja hän ei salli minun joutua enää koskaan huolimattomiin käsiin. Minua on pidelty niin pahasti ja hyljätty niin tuskallisesti että haluan nyt päästä lopulliseen kotiin jossa minua rakastetaan ja jossa minä saan rakastaa. P.S. Olen aikas mustasukkainen. jos sinulla on jo muita koiria tai kissoja, niin tunnen itseni loukatuksi, olen sen verran herkkä ja haluan kaiken hellyyden itselleni. Sitä se kova lapsuus teettää. Hau!



keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Juliste

Tein tässä julisteen Sallalle, joka valmistuu nyt kohtapuoliin sairaanhoitajaksi. Tämä juliste siis liittyi hänen opinnäytetyönsä aiheeseen, joka käsitteli nuorten odotuksia sairaanhoitajaltaan. Kommentoikaa, mikä versio näistä väreistä on mielestänne paras :) Kaikki nämä kyllä ilmeisesti tulevat levitykseen.

Huomenna Tarttoon, jipii!





maanantai 30. maaliskuuta 2009

Pohdinta: pohdintaa :)

Lueskelin tuossa Perusta-nimistä lehteä (2/2009). Tunnustan olleeni ennakkoluuloinen, mutta lehti osoittautuikin varsin varteenotettavaksi julkaisuksi.

Yksi minua erityisesti miellyttänyt artikkeli oli Olli-Pekka Vainion "Voiko Jumalaa ymmärtää".

" -- lienee viisasta vastata kysymykseen kieltävästi. Jos ymmärrämme (tai luulimme ymmärtäneemme), se mitä luulimme Jumalaksi ei ole Jumala. Jumalaa EI voi ymmärtää.
-- Jumalasta voidaan siis tietää, mutta silti häntä ei voi käsittää." Vainio jatkaa myöhemmin artikkelissaan siteeraamalla Canterburyn Anselmia: "Se, joka ei usko, ei voi ymmärtää. Nimittäin sillä, jolla ei ole uskoa, ei ole kokemusta, eikä sillä, jolla ei ole kokemusta, voi olla tietoa. Sillä aivan kuten kokemus ylittää asioista kuulemisen, samalla tapaa se tieto, jolla on kokemus, ylittää sen tiedon, joka on vain kuullut." Piti ihan pysähtyä ja lukea tuo toteamus useampaan kertaan, ei siksi, että se on lauserakenteeltaan haastava, vaan siksi, että se osui sisällöllään naulan kantaan. Voisin siis kunnon helluntai-jargonilla todeta, että jos Jumala ei avaa ihmisen korvia kuulemaan ja silmiä näkemään, niin uskoon ei tämä ihminen voi tulla, vaikka hän näkisi kuolleiden heräävän ja tanssivan samban tahdissa.

Eli kun vaikkapa Teetupa-bussilla saan/joudun perustelemaan omaa uskoani, siinä on vakaana perustana oma kokemukseni Kristuksen työstä minussa ja ympäristössäni. Eipä paljoa auttaisi jos kaivaisin esiin parikymmentä teoriaopusta, joita sitten siteeraisin ilman ns. kokemuksen syvää rintaääntä. Jos puhumme Jumalasta, ei meiltä vaadita täydellistä ymmärrystä, mutta silmät avaavaa uskoa kylläkin. Muuten menevät puheemme puihin. Tämä on yksi syy, miksi en oikein viihdy useimmissa valtionkirkon jumalanpalveluksissa. Tulipa sitten kirkosta erottuakin tästä syystä. Jos joku puhuu minulle Jeesuksesta, soisin, että tämä henkilö tuntee sen, kenestä puhuu. Muutoin tilanne on se, että minä tunnen Jeesuksen, mutta se, joka minulle hänestä opettaa, ei häntä tunne, koska ei usko. Joutavaksi sanahelinäksi menee se.

Kokemuksellisuutta arvostetaan paljon populaarikulttuurin elementtinä, toisaalta kriittiset yksilöt (kuten meidän Makke) ärsyyntyvät ihmisten kouristuksenomaisesta kokemushakuisuudesta. Tässä Jumalan aikaansaamassa kokemuksessa on kuitenkin kysymys eri asiasta kuin vaikkapa extreme-matkailun elämyksellisyydestä. Canterburyn Anselmi ei tainnut olla mikään joutomies.

Nyt lainaan suoraan Vainion tekstiä hyvänkokoisen pätkän:

”Jahve on Jumala, joka salaa itsensä, ja jota ei voi ymmärtää. Siksi on olennaista, että häntä etsitään oikeasta paikasta ja oikealla tavalla. Lintubongari, joka etsii keskellä kirkasta päivää valkopäämerikotkaa savolaisesta metsästä käyttäen apunaan pimeänäkölaitetta, saa etsiä maailman tappiin asti eikä varmasti löydä etsimäänsä, ennen kuin ottaa kiikarit pois silmiltään ja ostaa lipun rapakon taakse. Kuinka Jumalaa sitten pitäisi etsiä? Tai oikeastaan, ensin voimme kysyä, miksi Jahve ylipäätään kätkeytyy? Jos hän tahtoo olla kaikkien Jumala, miksi hän ei tee itseään tiettäväksi kaikille sellaisella tavalla, että he voisivat hänet löytää?
Jos lähdetään liikkeelle siitä olettamuksesta, että Jumala on persoona, joka haluaa saada aikaan vapaaehtoisen suhteen ihmiseen, on luontevaa olettaa, että Jumalan tarjoama todistusaineisto itsestään on sellaista, mikä korreloi näiden asioiden kanssa. Toisin sanoen: todistusaineisto ei ole väistämätöntä, samalla kun se on persoonakohtaista.
Mutta miksi Jumala salaa itsensä? Tähän annetaan ainakin kolme syytä. Ensinnäkin ihmisen tulee nähdä itsensä oikeassa valossa, jotta syntyvä suhde olisi aito. Suhde ei siis voi syntyä ihmisen omilla ehdoilla. Ihmisen ylpeys on ensin murrettava. Toisekseen suhteen täytyy olla vapaaehtoinen ollakseen aito. Salautuneisuus (vain kolkuttaville avataan) takaa, että usko on tietoista halua elää Jumalan yhteydessä. Kolmanneksi, ihminen täytyy saattaa osaksi prosessia, joka uudistaa hänen tahtonsa ja intellektinsä.”

Hyvää settiä, kerrassaan. Siunausta itse kunkin päivään oikein paljonpaljonpaljon. Meitsi lähtee loisimaan Kristiinan luo Tarttoon. Moikka :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Viime sunnuntaina pienen pienessä Hammaslahden seurakuntarakennuksessa oli alkamassa iltajumalanpalvelus. Olin siellä Kylli-täti-tyylisen esitykseni takia. Mie istuin siinä etupenkissä. Keskivaiheille "salia" köpötti ikivanha pappa keppinsä kanssa ja istui penkille. Papalla oli hengitysvaikeuksia ja jokainen uloshengitys oli kuin pappa olisi sanonut "öööööhm". Eli ei ollut pelkästään kyse mistään raskaasta hengityksestä , vaan se "öööööö" oli joka uloshengityksellä sama. Se pappa oli hirmu soma, vähän niin kuin Lepolan äijä Tarmo Koiviston Mämmilässä. Sillä oli sellainen avoin, hampaaton, iloinen suu.

Pian pieni mamma köpötti papan viereen. Aikansa öhinää kuultuuan hän hoksasi, että se kuuluu koko pieneen seurakuntasaliin kiusallisen selvästi. Parin penkkirivin päähän asti kuulin mamman "hiljaisen" kuiskauksen:

Mamma: Shhhh, hiljempaa! Taas sie möriset!
Pappa: Ööööööööhm, ai mittee?
Mamma: SIE ÖRISET LIIAN KOVAA! (edelleen "hiljaa kuiskaten")
Yhtä-äkkiä KAIKKI salissa hypähtivät puoli metriä ilmaan säikähdyksestä: Pappa päästi sellaisen ÖÖÖÖÖÖÖHHHM-karjaisun ettei keltään tainnut olla slaagi kaukana. Meni mammakin kerrasta hiljaiseksi. Käännyn taakseni katsomaan, saiko pappa jonkin sairas/raivokohtauksen vai mitä kauheaa. Vaan ei. Pappa hihitti hampaaton suu korvissa, riemastuneena aiheuttamastaan reaktiosta. Öhinä jatkuikin sitten normaalisti koko jumalanpalveluksen ajan, mutta kukaan ei enää kehdannut olla asiasta kiusaantunut.

Olipa söpö pappa ja ihana mamma.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2009


Ostin itselleni naistenpäivän kukat kukkakauppa Kukkasateesta, ja pakko on hattua nostaa kyseisen liikkeen laadulle! Jos laskeskelette, niin voitte todeta naistenpäivästä olleen jo kaksi viikkoa. Tässä vaiheessa tavalliset kukkapuskat ovat räjähtäneet jo kymmenen kertaa. Mutta ei tämä. Ach iloa. Kukat ovat NIIN ihania. Pahoittelen surkeaa valokuvaa, on aikas kämänen valaistus meidän köökissä.

tiistai 17. maaliskuuta 2009




Olen ollut supertehokas nyt viikon aikana. Puupiirroksia on pukannut kaksi hyvää ja yksi pieni ja huono. Maalaamisen mestariksi minua ei edelleenkään voi kutsua, mutta olen ollut hurja ja maalannut VIISI (!!!) taulua viikon sisään! Ei oo ollu koulussa kontaktiopetusta, nääs. Olen herännyt vähän seitsemän jälkeen ja tehnyt duunia ainakin kolmeen asti.

Maalauksista tosin vain kaksi kehtaan laittaa esille. Kolmaskin on ihan OK, mutta neljäs on kauhia ja viides muistuttaa erittäin halpaa toritaidetta. Niitä en kehtaa näyttää kun hävettää. Mutta rehellisesti sanottuna olen nyt itseeni sangen tyytyväinen, koska olen ollut tehokas ja näköjään tein tähänastisen elämäni parhaat maalaukset. Jeeeee, hallelujaa! Mutta kyllä mie sinne taidegrafiikkaan silti suuntaudun, olen toki enemmän piirtäjä. Se on selvä. Mutta on oikeesti tosi kiva onnistuakin välillä, maalaamisessa sitä tapahtuu niin harvoin. Enkä nyt hauku tässä itseäni, olen päättänyt lopettaa moisen. Iloitkaa siis kanssani, ystävät :D Satu oppii sittenkin!

Molemmat maalaukset on tehty akryyliväreillä, ja kuten voitte todeta niin töiden tyylit ovat täysin vastakkaiset. Voisin väittää, että "kokeilin eri tyylejä löytääkseni omani". Heh. Ehkä sanonkin. Mutta mitä totuuteen tulee, niin on sanottava, että mie vain sohlasin ja yrtitin saada aikaan siedettävää lopputulosta. Tyyli on niin hakusessa että se eli ihan omaa elämäänsä...
Maalatessa kotona on se etu, että voi kuunnella mieleistään musaa tms. samaan aikaan. Itse olin tuntikausia saarna.netissä ja miulla oli täällä omat praise-bileet samaan aikaan kun ylistin Herraani maalaamalla. Ehkä siksi onnistuinkin tavanomaista paremmin??? Voin suositella ko. nettisivustoa lämmöllä. Hyvää ja tervettä opetusta.


Helppoa olla hurskas hiirten, marsujen, hamstereiden, gerbiili-paistikkaiden ja muiden somien pikkujyrsijöiden ystävä. Se on helppoa siksi, että niitä ei juokse täällä kontrolloimattomasti (esim. seinän sisään ei ole muuttanut marsuyhdyskuntaa), ja koska ne ovat niin turkasen söpöjä. Kukapa ei hamstereista pitäisi? Kyllä me ainakain leikitämme meidän pikku hamsterigangstereita, monesti myös sängyllä. Siinä ne voivat vipeltää ja myllätä peitoissa (ja samalla voi vahtia, ettei kumpikaan niistä tunge sentään ihan koko peittoa / tyynyä kerrallaan poskeensa jemmaan. Sekin olisi teoriassa mahdollista.)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Hassu viikonloppu

Olipa hassua, tai oikeastaan vähän surullista. Sattuipa nimittäin eräs juttu mennessämme poikain kanssa keskustaan peli-iltaan: siinä kun kykittiin J:n kerrostalon alaovella, niin siihen ilmestyi söpö, pieni ja pullea mummo! Herttainen mummo pulassa! Oi! Mummo oli omien sanojensa mukaan pahassa rahantarpeessa, kyse oli noin 6 eurosta: mies sairaalassa, eläke tulossa vasta maanantaina ja tili tyhjä. Ja apteekista olisi hänen pitänyt päästä ostamaan sitä-ja sitä kipulääkettä kipeään polveen, hinta 6e. Kyllähän siinä sydän heltyi sekunnin murto-osassa. Mutta ei ollu miulla rahat mukana! Harmitti ihan siis OIKEASTI, yleensähän on vain helpottunut olo jos joku random tyyppi tulee pummimaan ja sattuu lompsa olemaan kotona (olenpa minä "hyvä" ihminen). Mutta kun tämä mummo oli niin soma ja täysin selvä ja kaikkea. Mummo joutui lähtemään melkein tyhjin käsin, vain Makken taskusta löytyi hänelle noin 1,5 e.

Se mummo jäi särkemään sydäntäni ja niinpä kun päästiin sisään J:n luo niin pummasin häneltä rahaa, jotta voisin juosta mummoparan kiinni. Niin söpökin vielä. Ilahtuisi kun pääsisi apteekkiin! Herrasmies J antoi rahat (olis antanut setelinkin!!! mutta mummo oli tarvinnut vain 6e). Juoksin rahat kourassani ja löytyihän se mummo vielä, ei ollut ehtinyt kauas! Sen mukaan oli tarttunut joku nuori jäpikkä. Iskin rahat mummon kouraan ja olin iki-iloinen kun ajattelin, että hän sittenkin pääsisi apteekkiin! Mutta sitten seurasi seuraava hämmentävä dialogi:

Nuori mies - MITÄ, MIKSI sinä annat rahaa tälle naiselle?!!!
Mie - Öööööööö, siis kun hänen piti apteekkiin päästä eikä hänellä ollu rahaa niin tuota ööööö
Nuori mies - Tälle naiselle EI SAA ANTAA YHTÄÄN RAHAA; onko selvä?! (mummolle: anna heti paikalla hänelle rahat takaisin!)
Mummo kilauttaa alistuneen konemaisesti rahat käteeni.
Mie - Häh???
Nuori mies - Tämä rouva on minun äitini ja pahasti peliriippuvainen. Hänelle EI SAA ANTAA YHTÄÄN RAHAA, hän vie kaikki pelikoneisiin.
Mie (TODELLA hämmästyneenä) - I-i-i-i-hanko totta? Onko se totta (kysyin mummolta itseltään).
Mummo- Juu…kyllä se on totta (surullisen alistuneesti).

No eipä siinä, sain J:n minulle antamat rahat takaisin ja painuin itse pelaamaan. En tosin rahasta, vaan lohikäärmeitä ja muita ölliäisiä vastaan. Mörrrrrr! Mutta se mummo - kyllä meinas itku nimittäin päästä. Miten joku voi olla noin syvällä ja kirkkain silmin valehdella tuollaiset eepokset, ummet ja lammet, katsoa silmiin ja vielä olla tuollainen pienipulleasöpöläinen??? Kehenkään ei voi enää luottaa, edes pieniin ja herttaisiin mummoihin. Mutta miulla onkin psykologisesti sokea silimä. Tämä tätykkä tosin onnistui hämäämään jopa Makkea (!!!) (niin, ja hänhän ei tosiaan palauttanut Makken hänelle aiemmin antamia hiluja...taisi sittenkin vetäistä parit pajatsot Ärrällä.) Tunsin itseni kyllä täydelliseksi idiootiksi.

Vaan eipä siinä, ikävä juttu.

Tänään olen myös puhunut jumalanpalveluksessa ja heilunut alasti kerrostalomme rappukäytävässä. Tosin nämä kaksi asiaa eivät ole sidoksissa toisiinsa. Sallikaa minun selittää: jumalanpalveluksessa puhuin "Kylli-täti - tyylillä", koska pyydettiin ja halusin. Herra on hyvä - praise the Lord! Illemmalla toimin sitten (alasti rappukäytävässä) tilanteen niin vaatiessa: olin tulossa Makken kanssa saunasta ja AVAIN OLI JÄÄNYT SISÄLLE!
Makke meni soittamaan huoltomiehelle alakerrokseen ja mie vaihdoin rappukäytävässä kylpytakin vaatteisiin, etten olisi jäätynyt elävältä. Onneksi meillä on salaperäinen "kuudes kerros", jossa ei asu ketään. Siellä suoritin vilahtamiseni. Eikä sitten palellut enää. Jes! 30 euroa muuten maksoi oven avaaminen, tuli saunareissulle hintaa. Mutta ei se mitään, Herra tietää mitä hänen lapsensa tarvitsevat, eli se raha kyllä riittää jostain. Niin kuin aina. :)

Olipas se viikonloppu! Lisäksi olen tehnyt puupiirroksia (keittiön pöytäänkin tuli lovi...) ja maalannut rumia tauluja. Sen pituinen se.

P.S. Hyvä mieli on. Jee!


sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Ihan hirvittää, mutta pistänpä nää tänne nyt kuitenkin. Kohta kadun kuitenkin. Näitä pitäis tehdä vielä neljä niin sais yhden maisemamaalauskurssin suoritettua alta pois. Kuvat ovat noin A3:n kokoisia, toinen on akryylityö ja toinen akvarelli.





lauantai 7. maaliskuuta 2009


Herra on hyvä, Hän on mm. luonut kuutin!

Ja hamsterit ja muut karvakerät!

(Ja nyt on pakko brassailla:  hioin tämänkertaisen kirjoituksen ja kuvasysteemit muokkaamalla html-koodia, vau, osasin! Tämä html-salatiede käsiteltiin joskus yläasteella ja vieläkin oli jokunen kikka muistissa, vaikka jälki ei hääviä olekaan! Jihuu!)

Kuvat löysin netistä :)




perjantai 6. maaliskuuta 2009


Hamsterit ne ovat mukavia eläimiä. Tämä ei edelleenkään ole hamsteri-blogi, mutta koska tämä on hyvään mielen tuottamiseen pyrkivä sivu niin ajattelin ilahduttaa teitä näillä otoksilla. Miten Umbilicus onkaan kuvauksellinen!

Tässä kuvassa pyydän kiinnttämään arvovaltaisen huomionne hänen muhkeisiin alleihinsa ja pieniin töppösormiinsa. Hurmaavaa! Pieni hamsterivarras, tai -paistikas mmm...

Voihan turilas kun olis gutaa saada kunnon järjestelmäkamera...






JUU, olin tuossa jo mainitsemallani leirillä sitten oikein olan takaa.

Kävi nimittäin niin, että pienten raamis-ope  sairastui edellisenä päivänä ja pisti kaikille tekstarin että jonkun pitäis pitää pienten raamikset. Mie nyt tietysti innostuin, ku mie nyt innostun aina ja ajattelen vasta jälkeenpäin. No, tulipahan luvattua ja loppuilta oltua häsässä. Nooooh, mutta Jumala oli erittäin heikossa erittäin väkevä ja raamikset olivat sitten loppupeleissä TÄYDELLISIÄ, praise the Lord! Miulla ei ollu mitään päässä vielä nukkumaan mennessä mutta aamukahvilla ennen leirille lähtöä tein ekan raamiksen ja toisen siinä leirin alkuseremonioden jälkeen. Loput kolme tulivatkin kuin itsestään. Eipä Jumala taaskaan antanut miulle miun uskon mukaan, vaan oman armonsa mukaan. Jos ois miun uskon varassa ollut tämä case niin olis ollu tosi ripulikakkaraamikset. Onneksi Herra on hyvä.

Mutta mie oon tässä joka päivä leirin jälkeen ollu ihan äimänä. Ne raamikset oli niin hyviä, lapset oli niin innoissaan, ja Jeesus johdatti just täydelliset aiheet ja kokonaisuudet ja ideat ja autto ideoiden toetuttamisessa. Aika paljon harrastin Kylli-täti-meininkiä... Hui kauhia ku Herra on hyvä :D

Käsittämättömän tehokas Jumala, en voi kiitellä itseäni juuri mistään. Mutta yritän olla solvaamatta itseäni myöskään, koska Jumala on tehny miut tämmöiseksi ja jos hän kerran minua viisaudessaan uskaltaa käyttää nii on miulta väärin ruveta itseäni haukkumaan (olen mie tässä välissä tehny niinkin, mutta oon jääny onneksi kiinni).

Koska asiat menivät kuin menivät (yllättäen loistavasti), niin ei miusta sitten mitään
askartelutätykkää tullutkaan. 

Vaan onneksi olin laittanut kaiken niin valmiiksi ja tehnyt esimerkkityöt yms, että riitti kun kaksi muuta askartelunohjaajaa ilmestyivät paikalle.
Muutamalla sanalla lyhyt briiffaus ja kaikki meni silläkin pisteellä hyvin. Okei, ja tunnustan! Mie roikuin siinä askartelussa sitten raamisten lomassa kanssa. Ei sais väsyttää itseään, mutta kun ei väsyttänyt! Mie nautin kuin sain möllöttää siinä paljettien ja muiden kimallehärpäkkeiden keskellä. Ja lapset kyselivät lähinnä näiltä kahdelta muulta, mie sain olla enemmän rauhassa kuin yleensä askartelupisteellä - yleensä miulla pinna katkeaa ihan just kun kymmenen herranterttua kiljuu samaan aikaan korviin ja kysyvät viittäkymmentä eri asiaa.  Mie niin tykkään lapsista! Mutta ne vois välillä yrittää pärjätä 10% normaalista desibelitasostaan, niin kommunokointi helpottuisi huomattavasti.

Mie kun siinä istuin, niin väkersin tämän kassin (tunnustan itselleni: tykkään siitä!)





tiistai 24. helmikuuta 2009

Kiire kouluun...


Voe voe, ku koulu alkaa ihan just mutta pakko laittaa tämä afrikkalaisrouva tänne esille ensin :) Tämä on siis luontaista jatkoa aikaisemmille wc-paperirouville...