Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Pohdinta: pohdintaa :)

Lueskelin tuossa Perusta-nimistä lehteä (2/2009). Tunnustan olleeni ennakkoluuloinen, mutta lehti osoittautuikin varsin varteenotettavaksi julkaisuksi.

Yksi minua erityisesti miellyttänyt artikkeli oli Olli-Pekka Vainion "Voiko Jumalaa ymmärtää".

" -- lienee viisasta vastata kysymykseen kieltävästi. Jos ymmärrämme (tai luulimme ymmärtäneemme), se mitä luulimme Jumalaksi ei ole Jumala. Jumalaa EI voi ymmärtää.
-- Jumalasta voidaan siis tietää, mutta silti häntä ei voi käsittää." Vainio jatkaa myöhemmin artikkelissaan siteeraamalla Canterburyn Anselmia: "Se, joka ei usko, ei voi ymmärtää. Nimittäin sillä, jolla ei ole uskoa, ei ole kokemusta, eikä sillä, jolla ei ole kokemusta, voi olla tietoa. Sillä aivan kuten kokemus ylittää asioista kuulemisen, samalla tapaa se tieto, jolla on kokemus, ylittää sen tiedon, joka on vain kuullut." Piti ihan pysähtyä ja lukea tuo toteamus useampaan kertaan, ei siksi, että se on lauserakenteeltaan haastava, vaan siksi, että se osui sisällöllään naulan kantaan. Voisin siis kunnon helluntai-jargonilla todeta, että jos Jumala ei avaa ihmisen korvia kuulemaan ja silmiä näkemään, niin uskoon ei tämä ihminen voi tulla, vaikka hän näkisi kuolleiden heräävän ja tanssivan samban tahdissa.

Eli kun vaikkapa Teetupa-bussilla saan/joudun perustelemaan omaa uskoani, siinä on vakaana perustana oma kokemukseni Kristuksen työstä minussa ja ympäristössäni. Eipä paljoa auttaisi jos kaivaisin esiin parikymmentä teoriaopusta, joita sitten siteeraisin ilman ns. kokemuksen syvää rintaääntä. Jos puhumme Jumalasta, ei meiltä vaadita täydellistä ymmärrystä, mutta silmät avaavaa uskoa kylläkin. Muuten menevät puheemme puihin. Tämä on yksi syy, miksi en oikein viihdy useimmissa valtionkirkon jumalanpalveluksissa. Tulipa sitten kirkosta erottuakin tästä syystä. Jos joku puhuu minulle Jeesuksesta, soisin, että tämä henkilö tuntee sen, kenestä puhuu. Muutoin tilanne on se, että minä tunnen Jeesuksen, mutta se, joka minulle hänestä opettaa, ei häntä tunne, koska ei usko. Joutavaksi sanahelinäksi menee se.

Kokemuksellisuutta arvostetaan paljon populaarikulttuurin elementtinä, toisaalta kriittiset yksilöt (kuten meidän Makke) ärsyyntyvät ihmisten kouristuksenomaisesta kokemushakuisuudesta. Tässä Jumalan aikaansaamassa kokemuksessa on kuitenkin kysymys eri asiasta kuin vaikkapa extreme-matkailun elämyksellisyydestä. Canterburyn Anselmi ei tainnut olla mikään joutomies.

Nyt lainaan suoraan Vainion tekstiä hyvänkokoisen pätkän:

”Jahve on Jumala, joka salaa itsensä, ja jota ei voi ymmärtää. Siksi on olennaista, että häntä etsitään oikeasta paikasta ja oikealla tavalla. Lintubongari, joka etsii keskellä kirkasta päivää valkopäämerikotkaa savolaisesta metsästä käyttäen apunaan pimeänäkölaitetta, saa etsiä maailman tappiin asti eikä varmasti löydä etsimäänsä, ennen kuin ottaa kiikarit pois silmiltään ja ostaa lipun rapakon taakse. Kuinka Jumalaa sitten pitäisi etsiä? Tai oikeastaan, ensin voimme kysyä, miksi Jahve ylipäätään kätkeytyy? Jos hän tahtoo olla kaikkien Jumala, miksi hän ei tee itseään tiettäväksi kaikille sellaisella tavalla, että he voisivat hänet löytää?
Jos lähdetään liikkeelle siitä olettamuksesta, että Jumala on persoona, joka haluaa saada aikaan vapaaehtoisen suhteen ihmiseen, on luontevaa olettaa, että Jumalan tarjoama todistusaineisto itsestään on sellaista, mikä korreloi näiden asioiden kanssa. Toisin sanoen: todistusaineisto ei ole väistämätöntä, samalla kun se on persoonakohtaista.
Mutta miksi Jumala salaa itsensä? Tähän annetaan ainakin kolme syytä. Ensinnäkin ihmisen tulee nähdä itsensä oikeassa valossa, jotta syntyvä suhde olisi aito. Suhde ei siis voi syntyä ihmisen omilla ehdoilla. Ihmisen ylpeys on ensin murrettava. Toisekseen suhteen täytyy olla vapaaehtoinen ollakseen aito. Salautuneisuus (vain kolkuttaville avataan) takaa, että usko on tietoista halua elää Jumalan yhteydessä. Kolmanneksi, ihminen täytyy saattaa osaksi prosessia, joka uudistaa hänen tahtonsa ja intellektinsä.”

Hyvää settiä, kerrassaan. Siunausta itse kunkin päivään oikein paljonpaljonpaljon. Meitsi lähtee loisimaan Kristiinan luo Tarttoon. Moikka :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Viime sunnuntaina pienen pienessä Hammaslahden seurakuntarakennuksessa oli alkamassa iltajumalanpalvelus. Olin siellä Kylli-täti-tyylisen esitykseni takia. Mie istuin siinä etupenkissä. Keskivaiheille "salia" köpötti ikivanha pappa keppinsä kanssa ja istui penkille. Papalla oli hengitysvaikeuksia ja jokainen uloshengitys oli kuin pappa olisi sanonut "öööööhm". Eli ei ollut pelkästään kyse mistään raskaasta hengityksestä , vaan se "öööööö" oli joka uloshengityksellä sama. Se pappa oli hirmu soma, vähän niin kuin Lepolan äijä Tarmo Koiviston Mämmilässä. Sillä oli sellainen avoin, hampaaton, iloinen suu.

Pian pieni mamma köpötti papan viereen. Aikansa öhinää kuultuuan hän hoksasi, että se kuuluu koko pieneen seurakuntasaliin kiusallisen selvästi. Parin penkkirivin päähän asti kuulin mamman "hiljaisen" kuiskauksen:

Mamma: Shhhh, hiljempaa! Taas sie möriset!
Pappa: Ööööööööhm, ai mittee?
Mamma: SIE ÖRISET LIIAN KOVAA! (edelleen "hiljaa kuiskaten")
Yhtä-äkkiä KAIKKI salissa hypähtivät puoli metriä ilmaan säikähdyksestä: Pappa päästi sellaisen ÖÖÖÖÖÖÖHHHM-karjaisun ettei keltään tainnut olla slaagi kaukana. Meni mammakin kerrasta hiljaiseksi. Käännyn taakseni katsomaan, saiko pappa jonkin sairas/raivokohtauksen vai mitä kauheaa. Vaan ei. Pappa hihitti hampaaton suu korvissa, riemastuneena aiheuttamastaan reaktiosta. Öhinä jatkuikin sitten normaalisti koko jumalanpalveluksen ajan, mutta kukaan ei enää kehdannut olla asiasta kiusaantunut.

Olipa söpö pappa ja ihana mamma.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2009


Ostin itselleni naistenpäivän kukat kukkakauppa Kukkasateesta, ja pakko on hattua nostaa kyseisen liikkeen laadulle! Jos laskeskelette, niin voitte todeta naistenpäivästä olleen jo kaksi viikkoa. Tässä vaiheessa tavalliset kukkapuskat ovat räjähtäneet jo kymmenen kertaa. Mutta ei tämä. Ach iloa. Kukat ovat NIIN ihania. Pahoittelen surkeaa valokuvaa, on aikas kämänen valaistus meidän köökissä.

tiistai 17. maaliskuuta 2009




Olen ollut supertehokas nyt viikon aikana. Puupiirroksia on pukannut kaksi hyvää ja yksi pieni ja huono. Maalaamisen mestariksi minua ei edelleenkään voi kutsua, mutta olen ollut hurja ja maalannut VIISI (!!!) taulua viikon sisään! Ei oo ollu koulussa kontaktiopetusta, nääs. Olen herännyt vähän seitsemän jälkeen ja tehnyt duunia ainakin kolmeen asti.

Maalauksista tosin vain kaksi kehtaan laittaa esille. Kolmaskin on ihan OK, mutta neljäs on kauhia ja viides muistuttaa erittäin halpaa toritaidetta. Niitä en kehtaa näyttää kun hävettää. Mutta rehellisesti sanottuna olen nyt itseeni sangen tyytyväinen, koska olen ollut tehokas ja näköjään tein tähänastisen elämäni parhaat maalaukset. Jeeeee, hallelujaa! Mutta kyllä mie sinne taidegrafiikkaan silti suuntaudun, olen toki enemmän piirtäjä. Se on selvä. Mutta on oikeesti tosi kiva onnistuakin välillä, maalaamisessa sitä tapahtuu niin harvoin. Enkä nyt hauku tässä itseäni, olen päättänyt lopettaa moisen. Iloitkaa siis kanssani, ystävät :D Satu oppii sittenkin!

Molemmat maalaukset on tehty akryyliväreillä, ja kuten voitte todeta niin töiden tyylit ovat täysin vastakkaiset. Voisin väittää, että "kokeilin eri tyylejä löytääkseni omani". Heh. Ehkä sanonkin. Mutta mitä totuuteen tulee, niin on sanottava, että mie vain sohlasin ja yrtitin saada aikaan siedettävää lopputulosta. Tyyli on niin hakusessa että se eli ihan omaa elämäänsä...
Maalatessa kotona on se etu, että voi kuunnella mieleistään musaa tms. samaan aikaan. Itse olin tuntikausia saarna.netissä ja miulla oli täällä omat praise-bileet samaan aikaan kun ylistin Herraani maalaamalla. Ehkä siksi onnistuinkin tavanomaista paremmin??? Voin suositella ko. nettisivustoa lämmöllä. Hyvää ja tervettä opetusta.


Helppoa olla hurskas hiirten, marsujen, hamstereiden, gerbiili-paistikkaiden ja muiden somien pikkujyrsijöiden ystävä. Se on helppoa siksi, että niitä ei juokse täällä kontrolloimattomasti (esim. seinän sisään ei ole muuttanut marsuyhdyskuntaa), ja koska ne ovat niin turkasen söpöjä. Kukapa ei hamstereista pitäisi? Kyllä me ainakain leikitämme meidän pikku hamsterigangstereita, monesti myös sängyllä. Siinä ne voivat vipeltää ja myllätä peitoissa (ja samalla voi vahtia, ettei kumpikaan niistä tunge sentään ihan koko peittoa / tyynyä kerrallaan poskeensa jemmaan. Sekin olisi teoriassa mahdollista.)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Hassu viikonloppu

Olipa hassua, tai oikeastaan vähän surullista. Sattuipa nimittäin eräs juttu mennessämme poikain kanssa keskustaan peli-iltaan: siinä kun kykittiin J:n kerrostalon alaovella, niin siihen ilmestyi söpö, pieni ja pullea mummo! Herttainen mummo pulassa! Oi! Mummo oli omien sanojensa mukaan pahassa rahantarpeessa, kyse oli noin 6 eurosta: mies sairaalassa, eläke tulossa vasta maanantaina ja tili tyhjä. Ja apteekista olisi hänen pitänyt päästä ostamaan sitä-ja sitä kipulääkettä kipeään polveen, hinta 6e. Kyllähän siinä sydän heltyi sekunnin murto-osassa. Mutta ei ollu miulla rahat mukana! Harmitti ihan siis OIKEASTI, yleensähän on vain helpottunut olo jos joku random tyyppi tulee pummimaan ja sattuu lompsa olemaan kotona (olenpa minä "hyvä" ihminen). Mutta kun tämä mummo oli niin soma ja täysin selvä ja kaikkea. Mummo joutui lähtemään melkein tyhjin käsin, vain Makken taskusta löytyi hänelle noin 1,5 e.

Se mummo jäi särkemään sydäntäni ja niinpä kun päästiin sisään J:n luo niin pummasin häneltä rahaa, jotta voisin juosta mummoparan kiinni. Niin söpökin vielä. Ilahtuisi kun pääsisi apteekkiin! Herrasmies J antoi rahat (olis antanut setelinkin!!! mutta mummo oli tarvinnut vain 6e). Juoksin rahat kourassani ja löytyihän se mummo vielä, ei ollut ehtinyt kauas! Sen mukaan oli tarttunut joku nuori jäpikkä. Iskin rahat mummon kouraan ja olin iki-iloinen kun ajattelin, että hän sittenkin pääsisi apteekkiin! Mutta sitten seurasi seuraava hämmentävä dialogi:

Nuori mies - MITÄ, MIKSI sinä annat rahaa tälle naiselle?!!!
Mie - Öööööööö, siis kun hänen piti apteekkiin päästä eikä hänellä ollu rahaa niin tuota ööööö
Nuori mies - Tälle naiselle EI SAA ANTAA YHTÄÄN RAHAA; onko selvä?! (mummolle: anna heti paikalla hänelle rahat takaisin!)
Mummo kilauttaa alistuneen konemaisesti rahat käteeni.
Mie - Häh???
Nuori mies - Tämä rouva on minun äitini ja pahasti peliriippuvainen. Hänelle EI SAA ANTAA YHTÄÄN RAHAA, hän vie kaikki pelikoneisiin.
Mie (TODELLA hämmästyneenä) - I-i-i-i-hanko totta? Onko se totta (kysyin mummolta itseltään).
Mummo- Juu…kyllä se on totta (surullisen alistuneesti).

No eipä siinä, sain J:n minulle antamat rahat takaisin ja painuin itse pelaamaan. En tosin rahasta, vaan lohikäärmeitä ja muita ölliäisiä vastaan. Mörrrrrr! Mutta se mummo - kyllä meinas itku nimittäin päästä. Miten joku voi olla noin syvällä ja kirkkain silmin valehdella tuollaiset eepokset, ummet ja lammet, katsoa silmiin ja vielä olla tuollainen pienipulleasöpöläinen??? Kehenkään ei voi enää luottaa, edes pieniin ja herttaisiin mummoihin. Mutta miulla onkin psykologisesti sokea silimä. Tämä tätykkä tosin onnistui hämäämään jopa Makkea (!!!) (niin, ja hänhän ei tosiaan palauttanut Makken hänelle aiemmin antamia hiluja...taisi sittenkin vetäistä parit pajatsot Ärrällä.) Tunsin itseni kyllä täydelliseksi idiootiksi.

Vaan eipä siinä, ikävä juttu.

Tänään olen myös puhunut jumalanpalveluksessa ja heilunut alasti kerrostalomme rappukäytävässä. Tosin nämä kaksi asiaa eivät ole sidoksissa toisiinsa. Sallikaa minun selittää: jumalanpalveluksessa puhuin "Kylli-täti - tyylillä", koska pyydettiin ja halusin. Herra on hyvä - praise the Lord! Illemmalla toimin sitten (alasti rappukäytävässä) tilanteen niin vaatiessa: olin tulossa Makken kanssa saunasta ja AVAIN OLI JÄÄNYT SISÄLLE!
Makke meni soittamaan huoltomiehelle alakerrokseen ja mie vaihdoin rappukäytävässä kylpytakin vaatteisiin, etten olisi jäätynyt elävältä. Onneksi meillä on salaperäinen "kuudes kerros", jossa ei asu ketään. Siellä suoritin vilahtamiseni. Eikä sitten palellut enää. Jes! 30 euroa muuten maksoi oven avaaminen, tuli saunareissulle hintaa. Mutta ei se mitään, Herra tietää mitä hänen lapsensa tarvitsevat, eli se raha kyllä riittää jostain. Niin kuin aina. :)

Olipas se viikonloppu! Lisäksi olen tehnyt puupiirroksia (keittiön pöytäänkin tuli lovi...) ja maalannut rumia tauluja. Sen pituinen se.

P.S. Hyvä mieli on. Jee!


sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Ihan hirvittää, mutta pistänpä nää tänne nyt kuitenkin. Kohta kadun kuitenkin. Näitä pitäis tehdä vielä neljä niin sais yhden maisemamaalauskurssin suoritettua alta pois. Kuvat ovat noin A3:n kokoisia, toinen on akryylityö ja toinen akvarelli.





lauantai 7. maaliskuuta 2009


Herra on hyvä, Hän on mm. luonut kuutin!

Ja hamsterit ja muut karvakerät!

(Ja nyt on pakko brassailla:  hioin tämänkertaisen kirjoituksen ja kuvasysteemit muokkaamalla html-koodia, vau, osasin! Tämä html-salatiede käsiteltiin joskus yläasteella ja vieläkin oli jokunen kikka muistissa, vaikka jälki ei hääviä olekaan! Jihuu!)

Kuvat löysin netistä :)




perjantai 6. maaliskuuta 2009


Hamsterit ne ovat mukavia eläimiä. Tämä ei edelleenkään ole hamsteri-blogi, mutta koska tämä on hyvään mielen tuottamiseen pyrkivä sivu niin ajattelin ilahduttaa teitä näillä otoksilla. Miten Umbilicus onkaan kuvauksellinen!

Tässä kuvassa pyydän kiinnttämään arvovaltaisen huomionne hänen muhkeisiin alleihinsa ja pieniin töppösormiinsa. Hurmaavaa! Pieni hamsterivarras, tai -paistikas mmm...

Voihan turilas kun olis gutaa saada kunnon järjestelmäkamera...






JUU, olin tuossa jo mainitsemallani leirillä sitten oikein olan takaa.

Kävi nimittäin niin, että pienten raamis-ope  sairastui edellisenä päivänä ja pisti kaikille tekstarin että jonkun pitäis pitää pienten raamikset. Mie nyt tietysti innostuin, ku mie nyt innostun aina ja ajattelen vasta jälkeenpäin. No, tulipahan luvattua ja loppuilta oltua häsässä. Nooooh, mutta Jumala oli erittäin heikossa erittäin väkevä ja raamikset olivat sitten loppupeleissä TÄYDELLISIÄ, praise the Lord! Miulla ei ollu mitään päässä vielä nukkumaan mennessä mutta aamukahvilla ennen leirille lähtöä tein ekan raamiksen ja toisen siinä leirin alkuseremonioden jälkeen. Loput kolme tulivatkin kuin itsestään. Eipä Jumala taaskaan antanut miulle miun uskon mukaan, vaan oman armonsa mukaan. Jos ois miun uskon varassa ollut tämä case niin olis ollu tosi ripulikakkaraamikset. Onneksi Herra on hyvä.

Mutta mie oon tässä joka päivä leirin jälkeen ollu ihan äimänä. Ne raamikset oli niin hyviä, lapset oli niin innoissaan, ja Jeesus johdatti just täydelliset aiheet ja kokonaisuudet ja ideat ja autto ideoiden toetuttamisessa. Aika paljon harrastin Kylli-täti-meininkiä... Hui kauhia ku Herra on hyvä :D

Käsittämättömän tehokas Jumala, en voi kiitellä itseäni juuri mistään. Mutta yritän olla solvaamatta itseäni myöskään, koska Jumala on tehny miut tämmöiseksi ja jos hän kerran minua viisaudessaan uskaltaa käyttää nii on miulta väärin ruveta itseäni haukkumaan (olen mie tässä välissä tehny niinkin, mutta oon jääny onneksi kiinni).

Koska asiat menivät kuin menivät (yllättäen loistavasti), niin ei miusta sitten mitään
askartelutätykkää tullutkaan. 

Vaan onneksi olin laittanut kaiken niin valmiiksi ja tehnyt esimerkkityöt yms, että riitti kun kaksi muuta askartelunohjaajaa ilmestyivät paikalle.
Muutamalla sanalla lyhyt briiffaus ja kaikki meni silläkin pisteellä hyvin. Okei, ja tunnustan! Mie roikuin siinä askartelussa sitten raamisten lomassa kanssa. Ei sais väsyttää itseään, mutta kun ei väsyttänyt! Mie nautin kuin sain möllöttää siinä paljettien ja muiden kimallehärpäkkeiden keskellä. Ja lapset kyselivät lähinnä näiltä kahdelta muulta, mie sain olla enemmän rauhassa kuin yleensä askartelupisteellä - yleensä miulla pinna katkeaa ihan just kun kymmenen herranterttua kiljuu samaan aikaan korviin ja kysyvät viittäkymmentä eri asiaa.  Mie niin tykkään lapsista! Mutta ne vois välillä yrittää pärjätä 10% normaalista desibelitasostaan, niin kommunokointi helpottuisi huomattavasti.

Mie kun siinä istuin, niin väkersin tämän kassin (tunnustan itselleni: tykkään siitä!)