Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Pohdinta: pohdintaa :)

Lueskelin tuossa Perusta-nimistä lehteä (2/2009). Tunnustan olleeni ennakkoluuloinen, mutta lehti osoittautuikin varsin varteenotettavaksi julkaisuksi.

Yksi minua erityisesti miellyttänyt artikkeli oli Olli-Pekka Vainion "Voiko Jumalaa ymmärtää".

" -- lienee viisasta vastata kysymykseen kieltävästi. Jos ymmärrämme (tai luulimme ymmärtäneemme), se mitä luulimme Jumalaksi ei ole Jumala. Jumalaa EI voi ymmärtää.
-- Jumalasta voidaan siis tietää, mutta silti häntä ei voi käsittää." Vainio jatkaa myöhemmin artikkelissaan siteeraamalla Canterburyn Anselmia: "Se, joka ei usko, ei voi ymmärtää. Nimittäin sillä, jolla ei ole uskoa, ei ole kokemusta, eikä sillä, jolla ei ole kokemusta, voi olla tietoa. Sillä aivan kuten kokemus ylittää asioista kuulemisen, samalla tapaa se tieto, jolla on kokemus, ylittää sen tiedon, joka on vain kuullut." Piti ihan pysähtyä ja lukea tuo toteamus useampaan kertaan, ei siksi, että se on lauserakenteeltaan haastava, vaan siksi, että se osui sisällöllään naulan kantaan. Voisin siis kunnon helluntai-jargonilla todeta, että jos Jumala ei avaa ihmisen korvia kuulemaan ja silmiä näkemään, niin uskoon ei tämä ihminen voi tulla, vaikka hän näkisi kuolleiden heräävän ja tanssivan samban tahdissa.

Eli kun vaikkapa Teetupa-bussilla saan/joudun perustelemaan omaa uskoani, siinä on vakaana perustana oma kokemukseni Kristuksen työstä minussa ja ympäristössäni. Eipä paljoa auttaisi jos kaivaisin esiin parikymmentä teoriaopusta, joita sitten siteeraisin ilman ns. kokemuksen syvää rintaääntä. Jos puhumme Jumalasta, ei meiltä vaadita täydellistä ymmärrystä, mutta silmät avaavaa uskoa kylläkin. Muuten menevät puheemme puihin. Tämä on yksi syy, miksi en oikein viihdy useimmissa valtionkirkon jumalanpalveluksissa. Tulipa sitten kirkosta erottuakin tästä syystä. Jos joku puhuu minulle Jeesuksesta, soisin, että tämä henkilö tuntee sen, kenestä puhuu. Muutoin tilanne on se, että minä tunnen Jeesuksen, mutta se, joka minulle hänestä opettaa, ei häntä tunne, koska ei usko. Joutavaksi sanahelinäksi menee se.

Kokemuksellisuutta arvostetaan paljon populaarikulttuurin elementtinä, toisaalta kriittiset yksilöt (kuten meidän Makke) ärsyyntyvät ihmisten kouristuksenomaisesta kokemushakuisuudesta. Tässä Jumalan aikaansaamassa kokemuksessa on kuitenkin kysymys eri asiasta kuin vaikkapa extreme-matkailun elämyksellisyydestä. Canterburyn Anselmi ei tainnut olla mikään joutomies.

Nyt lainaan suoraan Vainion tekstiä hyvänkokoisen pätkän:

”Jahve on Jumala, joka salaa itsensä, ja jota ei voi ymmärtää. Siksi on olennaista, että häntä etsitään oikeasta paikasta ja oikealla tavalla. Lintubongari, joka etsii keskellä kirkasta päivää valkopäämerikotkaa savolaisesta metsästä käyttäen apunaan pimeänäkölaitetta, saa etsiä maailman tappiin asti eikä varmasti löydä etsimäänsä, ennen kuin ottaa kiikarit pois silmiltään ja ostaa lipun rapakon taakse. Kuinka Jumalaa sitten pitäisi etsiä? Tai oikeastaan, ensin voimme kysyä, miksi Jahve ylipäätään kätkeytyy? Jos hän tahtoo olla kaikkien Jumala, miksi hän ei tee itseään tiettäväksi kaikille sellaisella tavalla, että he voisivat hänet löytää?
Jos lähdetään liikkeelle siitä olettamuksesta, että Jumala on persoona, joka haluaa saada aikaan vapaaehtoisen suhteen ihmiseen, on luontevaa olettaa, että Jumalan tarjoama todistusaineisto itsestään on sellaista, mikä korreloi näiden asioiden kanssa. Toisin sanoen: todistusaineisto ei ole väistämätöntä, samalla kun se on persoonakohtaista.
Mutta miksi Jumala salaa itsensä? Tähän annetaan ainakin kolme syytä. Ensinnäkin ihmisen tulee nähdä itsensä oikeassa valossa, jotta syntyvä suhde olisi aito. Suhde ei siis voi syntyä ihmisen omilla ehdoilla. Ihmisen ylpeys on ensin murrettava. Toisekseen suhteen täytyy olla vapaaehtoinen ollakseen aito. Salautuneisuus (vain kolkuttaville avataan) takaa, että usko on tietoista halua elää Jumalan yhteydessä. Kolmanneksi, ihminen täytyy saattaa osaksi prosessia, joka uudistaa hänen tahtonsa ja intellektinsä.”

Hyvää settiä, kerrassaan. Siunausta itse kunkin päivään oikein paljonpaljonpaljon. Meitsi lähtee loisimaan Kristiinan luo Tarttoon. Moikka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo :)