Sivut

torstai 4. maaliskuuta 2010

Eka työviikko melkein takana

Hirmu mukava on tämä uusi työpaikka. Voi että!!! Opiskelijoiden taitotaso on tyrmäävän heterogeeninen. Eräs herttainen tapaus on täysin ummikko. Opiskelutaitojakaan ei oikein ole. Kyllä huomaa, miten kulttuuriero vaikuttaa siihen millaisia tehtäviä aikuisopiskelijat osaavat tehdä. Sanojen kirjoittaminen lauseen aukkoihin voi joillekin olla täysin absurdi juttu- vähän niikuin unessa jossa pitäisi sytyttää katulamppu liimaamalla sen kylkeen laastari. You know?

Toisessa ääripäässä on sujuvaa, tosin hjuvin khjorostjunutta, suomen kieltä puhuva tapaus, joka on asunut täällä jo 15 vuotta.

Ensimmäinen lause ei kuitenkaan ole ironiaa!!! Olen oikeasti ihan innoissani tästä hommasta. Voisi sanoa, että mamujen opettaminen ei ole vain sydäntäni lähellä vaan suorastaan sydämen asia. Into on riittänyt siitäkin huolimatta, että emme ole saaneet vielä kirjoja ja kaikki tehtävät on pitänyt keksiä itse. Monistus on pitänyt tehdä kahden korttelin päässä olevassa toimipisteessä, ja kaiken lisäksi kurssin toinen ope sairastui, joten olen pitänyt myös hänen tuntinsa. Ja ollut yliopistolla ja opettanut Norssilla opetusharjoittelussa. Ihan kuin mua vähän väsyttäis, silimät lupsahtelloo ;) Mutta mieli on kiitollinen ja hyvä! Kristus on niin ihana ja hyvä, ja hänen rakkautensa niin minua kuin oppilaitanikin kohtaan on jotensakin kouriintuntuvaa kaikista kulttuuri- ja uskontoeroista huolimatta. Siunaathan, Herra, kätteni työn ja nämä rakkaat opiskelijat.

1 kommentti:

Jokainen kommentti on ilo :)