Sivut

tiistai 7. syyskuuta 2010

Oho, oho, uutta ja jännää!


Etsimme mieheni kanssa kolmiota Rantakylästä. Sinne hän on haikaillut koko sen viisi vuotta, kun olemme asuneet Niinivaaralla. 

Eilen kotiin palasi kummallinen näky: miekkoseni oli käynyt anoppini kanssa katsomassa kolmiota Karsikosta! Ihan väärä kaupunginosa! Miten Rantakylää fanittava ukkoseni edes suostui katsomaan muita vaihtoehtoja? Eriskummallista tässä on se, että meidän isäntä nyt kerrassaan jopa harkitsee tätä uutta asuinaluetta O_o Asunto on kyllä loistava, saunallinen rivarikolmio, jossa on oma eteläpiha. Huh, siunauksen makua. Vuokra on aika muheva, mutta raha-asiat nyt järjestyy aina kun on suhteita yläkertaan. Mutta Rantakylä alueena viehättää meitä molempia enemmän, vaikka sitä pidetäänkin Joensuun Chicagona. Siellä asuu kuitenkin ystäviä iso läjä, ja heillä on iso painoarvo. Toisaalta kyllä Karsikossakin pari ystävää majaansa pitää, ja srk:aan on sieltä lyhyempi matka.

Tässäpä ihmetellään ja kysellään, jotta mitä se Jumala oikein meinaa. Hän on HYVÄ, mutta kun me ei älytä ihan kaikkee. Rukoillaan ja katsellaan, eiköhän se sisäinen rauha ole hyvä merkki oikeista päätöksistä. Jos on levoton ja ahdistunut olo, niin sitten jatketaan odottamista. Rukoilkaa, Rantakylän kaverit, että me saatais vielä parempi asunto Rantsikasta! Ja Karsikon kaverit, rukoilkaa työkin :)

13 kommenttia:

  1. Entä ne jotka eivät kuulu kumpaankaan kastiin? Mitä he tekevät?

    VastaaPoista
  2. Rukoilen kyllä teidät Karsikkoon!!! (lopputuloksesta näkee ketkä on oikeesti rukoillu ja kunnolla?:P ) Tänne sieltä rakkaiset! <3 (no, nyt oon Hattulassa, että vähän väärä sanamuoto..) Hei, aika huippuu, on sekin kai merkki jos Makke suostu menee kattoo sitä! ;D On miullakin tuo vuokra kyllä ihan tarpeeks korkee.. Mut sen arvonen!

    VastaaPoista
  3. Noniin, eiköhän se oikea koti tällä menolla meille varmistu :D Saatiin muuten harkinta-aikaa perjantaihin asti, luksusta!

    VastaaPoista
  4. Ehkä karsikossa on teille jotain mitä rantakylässä ei... Kuten asunto? :D
    Ei mutta kyllä Iskä hoitaa! :) Tälleen täysin ulkopuolisena mietin vaan, että oisko teille muka turhaan tullut mahdollisuus saada karsikosta 'täydellinen' asunto?

    Miten muuten muut asiat, onko syksy muuten jo selkeää vettä? Töitä tai jotain?

    VastaaPoista
  5. Ei tämä kovin selkeetä ole, mutta eipä toisaalta tarttekaan :D mukava olla vaan ja säätää. On miulla esim sijaisuuksia ja notkun pikkuisen amkilla ja ehkö yo:lla, mutta kuten sanottu, säädänpä säädän...

    VastaaPoista
  6. No mutta säätäminen pitää virkeenä, eiks je! Mulla on ärsyttävän tasasta luultavasti seuraavat 1,5 vuotta (ja saman ajan oon ainaki jumissa täällä, ellei muuttokuume muualle sillä aikaa katoa) ku Riku alotti toisen koulun työnohella ja mä sain niitä töitä. Kai mun pitäis iloita, ja oonhan mä tottakai kiitollinen, mutta tuntuu kauheen oudolta ku viimeset pari vuotta eläny niin että suunnitelmat voi muuttua kuukaudenki välein ja nopeesti mutta nyt sitte ei oikee voikkaa. Kaikkea sitä!

    VastaaPoista
  7. "Vuokra on aika muheva, mutta raha-asiat nyt järjestyy aina kun on suhteita yläkertaan."

    Voi hyvänen aika millainen asenne. Ei taida olla lääkitys kohdallaan.

    VastaaPoista
  8. Oiii mä oon rukoillu Rantsikan kämppää! Ihanaa saunallista kolmiota! Ja mulla on vielä mahtava motiivikin tälle palavalle rukoukselle, nimittäin oma mielenterveys. TULUKAA TÄNNE!!

    VastaaPoista
  9. Älä anonyymi puhise suotta, armotaloudessa on tähänkin asti menty. Ja kaikki on järjestynyt. Ei se sitä tarkoita, että heitetään lekkeriksi, vaan sitä että luotetaan Herran huolenpitoon. En minä täällä ole esim. työtekoa aikeissa lopettaa :D Luotan "yläkerran" huolenpitoon siinä, että vaikka vuokra nouseekin, pystymme sen maksamaan, että työt jatkuvat jne. Mikäli nyt kyseisen asunnon edes otamme. Mutta senkin on Jumala näyttänyt, että on pitänyt huolta silloinkin kun meillä ei ole ollut MITÄÄN. Työpaikka on siunaus, ja kunnia siitäkin kuuluu Jumalalle. Älä siis vielä huolestu.

    VastaaPoista
  10. Hyvä Tainaaa! Huomenna pitää tehdä päätös. Iik!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)