Sivut

torstai 28. lokakuuta 2010

Vanhuus ei tuu yksin kun selkää kolottaa

Enpä millään muistanut, miten syvältä muuttaminen onkaan. Aina ajattelen olevani niin reipas että pyh ja pah jos joutuu seikkailemaan päivät laatikoiden seassa. Nyt olen hoksannut, että käyhän tuo sittenkin hermoille :) Mies joutuu välillä katoamaan varjoihin, etten saisi itkupotkuraivaria (hän kun on siinä sopivasti hollilla, niin kiukku purkautuu luonnollisesti häneen - tosi kristillistä...) Tänään ei ollu itku kaukana kun tulin väsyneenä töistä ja kämppä oli kuin räjähdyksen jäljiltä ja tekemistä loputtomasti. Siinä miehen kanssa laitettiin käsiä ristiin jo, kun meinasi vallan päivä olla pilalla ja meikäläinen kanveesissa parkumassa. Eipä aikaakaan, kun ovikello soi, ja poikamies kaverimme lampsi sisään. "Pyhä henki käski miun tulla tänne auttamaan". Ja niin hän sitten tuli, tiskasi astiat (!) ja pakkasi kaikki astiat nätisti ja huolellisesti laatikoihin. Oi joi. Kyllä tämä muutto vielä tästä lutviutuu :) Sen kunniaksi täysin asiaan kuulumaton valokuva kehiin.

2 kommenttia:

  1. Voi kun kiva oli tämä.. turvallista ja hellyttävää :)

    VastaaPoista
  2. Nyt varsinkin on turvallista ja hellyyttävää ,kun kaikki on onnellisesti ohi. Huh huh :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)