Sivut

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pohdintoja: Vahvuudesta

Ajatuksia tältä aamulta.

Ihmisen vahvuus on se ominaisuus, jota kovasti arvostetaan (minäkin). Heikkouden näkeminen helposti vihastuttaa, koska siinä näkee sen, mitä itsekin todellisuudessa on. Heikko. Vaikka olisi miten suorittava ja tehokas ihminen, joka ei muuta tekisikään kuin raahaisi itseään niskasta kiinni pitäen paikasta toiseen.

Vahvuuteenkin voi sairastua.

Mitä pahaa heikkoudessa oikeastaan on? Eikö todellista vahvuutta ole se, kun voi tunnustaa tosiasioina omat vajavuutensa ja hyväksyä sellaiset myös toisissa ihmisissä, ja silti rakastaa... niin, siis itseään JA muita. Heikkouksista huolimatta, tai oikeastaan juuri niihin tarttuen. Pitäähän sitä ihmisessä olla tarttumapintaa, kerta kaikkiaan! Vahvuus on liukasta ja omavaraista, ei siitä saa otetta.

Mitä omaan vahvuuteen turvautuminen lopultakaan edes on? Eikö se ole ... ylpeyttä? Valheellisuutta, jopa?

Todellisesti vahva on se, joka ei ole oman voimansa vanki.



Hän [Jumala] on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. -- Juuri heikkona olen voimakas. (2.Kor.12: 9-10.)

3 kommenttia:

  1. Juuri nyt niin totta. Olen yksi iso heikkous. Mutta Hän minussa on todella vahva. Jes!

    VastaaPoista
  2. Niin millekähän kohti diagrammia osuu "ainoa heikkouteni on, että olen liian vahva"? ;)

    VastaaPoista
  3. Juuri näin. Heikkona olen VAHVA. Kun on itse oikein pieni ja hauras, jää Jumalalle tilaa olla itsessä isosti läsnä.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)