Sivut

tiistai 30. elokuuta 2011

Kortti, kortti, kortti, kortti, kortti...



Tähän synttärikortti näin alkajaisiksi...



Kortti, joka odottaa vielä aikaansa... tämähän voisi sopia tilanteeseen kuin tilanteeseen.


Vauvaonnittelu söpölle ja pienelle nyyttiselle.


Onnittelukortti, joka ihan hyvin sopisi miehelle. Maskuliinisuuteen sopii kukat ihan hyvin. Ei aina ole pakko olla sinistä, autoja ja jalkapalloja ;) Tai ihan sama, vaaleanpunaistakin voi antaa miehelle, jonka itsetunto ei siitä horju.


Tämän kortin tein jollekulle rohkaisuksi. Tällainen aihe sopisi myös osanottokorttiin, mutta miksi aina jonkun pitää kuolla, ennen kuin jotakuta voi muistaa? Tähän korttiin voisi laittaa esimerkiksi tekstin:

Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä. Herra suojelee niitä, jotka hänrä rakastavat. (Psalmit 145: 18-20)

Siunattua viikkoa kaikille! Ja mikä kortti oli oma suosikkisi?

maanantai 22. elokuuta 2011

Vauvaonnittelu :)


Ystävän vauvauutiset veivät viime yön unet :) Harva syy huonosti huonosti nukuttuun yöhön on yhtä mieluisa. Tyttönenhän sieltä pupsahti maailmaan. ONNEA!



Oheisen kortin sai toinen tyttövauvan äiti jo aiemmin keväällä, en vain ollut muistanut laittaa siitä kuvaa.

Perässä tullaan... mutta ei ehkä niin tyttömäisissä merkeissä, jos ultrakuviin on uskominen ;)

Kirjavinkki: olen lukenut älyttömän hyvää ja maanläheistä "Äidiksi ensi kertaa"- opasta (Gro Nylander, WSOY). Sen on kirjoittanut topakka norjalainen synnytyslääkäri. Tykkään kirjan tyylistä, jossa ei säästetä lukijaa verikekkereiltä tai muulta "jännältä" mitä synnytykseen ja vauvanhoitoon liittykään. Huumori on mukana hiljaisena pohjavirtana, mutta se ei korostu liikaa. Asiantuntevaa settiä. Tykkään opiskelemisesta, myös vauvan tulemiseen liittyen. Teoriapohjalta asiat menevät jakeluun ehkä paremmin kuin vierestä seuraamalla. Heti on turvallisempi mieli...(kunnes totuus paljastuu, ja meidän toukka rikkoo kaikki äidin opettelemat hienot kuviot).

tiistai 16. elokuuta 2011

Pohdintoja: Harmittavia puheita, suututtaa ja itkettääkin...

Raskaana ollessani olen huomannut jännän - ei niin kivan - ilmiön. Joillakin, tai oikeastaan hirmu monilla, lasten vanhemmilla on eräs ikävä tapa. Ei sillä, että he olisivat ikäviä ihmisiä - yleensä päinvastoin. Mutta tosi moni harrastaa tietynlaista puhetapaa:

En puhu nyt mistään varsinaisesta herjan heittämisestä, ulkonäön arvostelemisesta tai muusta selvästi ilkeästä. Tarkoitan nyt sellaista näennäisesti viatonta "odottakaas vain, kun yövalvomiset alkavat"-puheita. Ne eivät tunnu kivalta! Pitäähän ihmisen olla vähän tyhmä, jos hän ei tiedä, että vauvat valvottavat ja niistä pitää ottaa vastuuta. Sehän kuuluu asiaan; ei kai kukaan lapsia hanki kuvitellen, että ne hoitavat itse itsensä? Miten niin "odottakaahan"?! Ja miksi niin monella vanhemmalla on tarve päästä sanomaan se (sävy on mielestäni aika...ahdistava odottakaaHAN!)

Muuten fiksuja ja kivoja ihmisiä nämä totuuksien laukojat, mutta sitten lapsiin liittyen, hupskeikkaa, miten suusta alkaakin pöksähdellä sammakoita. Ihan pieniä vain - näyttävät ja kuulostavat ehkä harmittomilta sanojan itsensä mielestä, mutta voivat tuntua aika hiivatin ikävältä sen ihmisen mielestä, kenelle sanat on osoitettu. Välillä voi raskaana olevasta suorastaan tuntua, että nyt tuli kyllä tehtyä virhe - kyllä, välillä sellainen ajatus on päässyt itsellenikin syntymään. Tällaisia "elämän totuuksia" laukova ihminen ei voi tietää, onko raskaus alunperinkään ollut toivottu...tällainen ankea puhetapa voi herättää jopa aborttia kohtaan yllättävän hyväksyviä ajatuksia.

Tällaiset ajatukset kuuluvat varmasti raskauden prosessointiin, mutta siihen ovat tietenkin vaikuttaneet myös kanssaeläjien ajattelemattomat, ehkä hauskoiksi tarkoitetut "hauskat lohkaisut" kammottavasta lapsiperheen arjesta. (Ihan vaan selvyydeksi, että meidän vauva on toivottu tapaus, enkä luopuis mistään hinnasta - mutta ajatuksia ja epävarmoja hetkiä tietysti tulee uuden elämäntilanteen edessä).

Asiaa eivät auta Vauva-ym. lehtien ongelmakeskeiset artikkelit. Missä näkyy ilo lapsista kielenkäytössä? Missä?! Miksi kaikki on muka aina niin negatiivista ja kauheaa, avioliitto menee, seksielämä menee, yöunet menee, rahat menee, oma elämä menee, kaikki aika menee, rahat menee, imetys ei todennäköisesti onnistu, ootahan kun väliliha %#9/¤ repee, plaa plaa plaa.

Miksi siis 80% lapsiperheellisistä (oma kokemus) kokee tarvetta "pelotella" lasten hankkimista suunnittelevia, tai raskaana jo olevia? Ilmiö on samaa kastia kuin "ootas kun meet KOULUUN, niin siellä kuule joutuu tekemään sellasta ja sellasta" tai "sitte ku naimisiin meet niin siinä oot kuin täi tervassa ja kahleet käsissä". Siis mitä hiivatin p*skaa?!

Onko tällaiset lohkaisut muka jonkun mielestä oikeasti hauskoja? Miusta ne kertovat puhujan ajattelemattomuudesta; mutta kertokaa viisaammat, onko kyse tarpeesta tuoda esiin omaa kokemusta aiheesta, ylemmyyttä, vai onko se vain ajattelematonta höpötystä. Vai onko kyse jopa epäonnistuneesta yrityksesta rakentaa yhteyttä?

Raskaana oleminen on aika herkkää, sen tietävät kyllä ne, keillä lapsia jo on. Mutta miksi samoilta ihmisiltä unohtuu se, että ehkä ekaa lasta odottava äiti tarvitsisis enemmänkin rohkaisua tyyliin "varmasti pärjäätte", kuin pelottelua? Koska pelottelulta tällaiset ajattelematomat puheet tuntuvat.

Harvoin, ehkä yhden tai kaksi kertaa, olen kuullut KENENKÄÄN lasten vanhemman sanovan, että lapsista olisi iloa. Tätä kai pidetään niin itsestäänselvänä, ettei sitä mukamas tarvitse sanoa ääneen. Mutta kuulkaas, EI SE OLE ITSESTÄÄN SELVÄÄ! Jos ei omaa lasta vielä ole, niin ei sitä iloa ole kokenut. Sen sijaan ääneen sanotaan - tietyllä "humoristisella" äänensävyllä - vain niitä negatiivisia asioita, jotka jatkuvasti eri ihmisten suusta kuultuna, voivat saada todellista vahinkoa aikaan.

Olen laittanut tekstin tunnisteeksi "kannattaako lapsia hankkia" siksi, että olen ihan tosissani hakenut netin keskustelupalstoilta kirjoituksia näillä sanoilla itsekin (jo ennen raskaaksi tulemista). Pienin syy ei ole lasten vanhempien ikuiselta tuntuva valitus. Kyllä kannattaisi vähän miettiä, mitä suustaan - vaikka kuinka viattomasti - päästää. Aina ei tarttis vain valittaa joka asiasta, tai ainakin olisi hyvä muistaa tuoda esiin myös niitä positiivisia asioita...aiheesta kuin aiheesta.

Ongelmista täytyy saada puhua, ettei pää leviä. En tarkoita, että väsyneet äidit eivät saisi sanoa olevansa väsyneitä. Totta kai saa sanoa! Sitä vaan toivoisin, että myös niitä mukavia asioita lapsista sanottaisiin ääneen - jos ei sillä väsyneimmällä hetkellä, niin ehkä myöhemmin. Samat ihmiset tekevät kuitenkin lapsia lisääkin. Miksi, jos se kerran on pelkkää kärsimystä?

Toivon, että kukaan ei nyt ota tätä henkilökohtaisesti. Itse olen mestari möläyttelemään aivan uskomattomia typeryyksiä, jotka harmittavat vuosiakin jälkeenpäin. Kun meille tulee vauva, yritän muistaa (vaikka kuinka olis mustat silmänaluset) että en pelottelisi niitä, jotka lapsia harkitsevat tai varsinkaan niitä, jotka odottavat ensimmäistään - ties missä tunnemyrksyissä.

P.S. Olen saanut myös kivaa palautetta söpöstä vauvamahasta, ja eräskin sanoi kauniisti, että "äitiys pukee sinua". Myös muiden lasten vanhemmilta olen kuullut tällaista kivaakin palautetta. Voi että, miten toivon, että tällainen rohkaisu ulottuisi myös sinne tulevaisuuteen, tyyliin "odottakaaHAN kun se vauva syntyy, niin sitten vasta tajuaa, miten ihanaa se on (väsymyksestä huolimatta)"!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

lauantai 6. elokuuta 2011

Bodyartia elokuun kunniaksi!

...tai miksipä ei Luojan kunniaksi?



Tässä oli juuri sen muotoinen maha, jota olin "metsästänyt" jo pitkään. Täydellinen Michelangelon Aatamin luomisen (Sikstuksen kappeli, Vatikaani) intertekstuaaliseen viittaukseen! Vot!



tiistai 2. elokuuta 2011

Iloa elämään!


Viime päivinä on ollut poikkeuksellisen onnellinen FIILIS. Vaikka ei onnellisuus tunne ehkä täysin olekaan. Väittäisin, että se on myös asenne. Valittaminen kaikesta näyttäisi olevan ihmisille paljon luontevampaa .

Ihminen on hassu, kun se pelkää menettävänsä onnen sanoessaan siitä ääneen. Mie haluan vastustaa tätä, ja kiittää hyvää Jumalaa kaikesta, jolla hän on siunannut minua. "Jumala antaa förskottia" meinaa, että taivaassa ne vasta juhlat alkaa, mutta ei se ole pois siitä, etteikö Jumala tekisi kaikkeaan meitin eteen jo tämän elämän aikana.

Jos joku blogin lukija nyt mielessään miettii, että "hyvä tuon on puhua," niin sitten et varmastikaan tiedä elämästäni paljoakaan. Mutta Jumalan huolenpito on tarkoitettu myös SINULLE, ei se ole kuule muuta, kun ottaa se vastaan.



P.S. Tunnustan lueskelleeni jotakin, jota joku voisi kutsua roskakirjallisuudeksi, Naisten etsivätoimisto n:o 1- sarjan uusimman. Voi, miten mie niistä pidänkään! Dumela, mma!