Sivut

tiistai 16. elokuuta 2011

Pohdintoja: Harmittavia puheita, suututtaa ja itkettääkin...

Raskaana ollessani olen huomannut jännän - ei niin kivan - ilmiön. Joillakin, tai oikeastaan hirmu monilla, lasten vanhemmilla on eräs ikävä tapa. Ei sillä, että he olisivat ikäviä ihmisiä - yleensä päinvastoin. Mutta tosi moni harrastaa tietynlaista puhetapaa:

En puhu nyt mistään varsinaisesta herjan heittämisestä, ulkonäön arvostelemisesta tai muusta selvästi ilkeästä. Tarkoitan nyt sellaista näennäisesti viatonta "odottakaas vain, kun yövalvomiset alkavat"-puheita. Ne eivät tunnu kivalta! Pitäähän ihmisen olla vähän tyhmä, jos hän ei tiedä, että vauvat valvottavat ja niistä pitää ottaa vastuuta. Sehän kuuluu asiaan; ei kai kukaan lapsia hanki kuvitellen, että ne hoitavat itse itsensä? Miten niin "odottakaahan"?! Ja miksi niin monella vanhemmalla on tarve päästä sanomaan se (sävy on mielestäni aika...ahdistava odottakaaHAN!)

Muuten fiksuja ja kivoja ihmisiä nämä totuuksien laukojat, mutta sitten lapsiin liittyen, hupskeikkaa, miten suusta alkaakin pöksähdellä sammakoita. Ihan pieniä vain - näyttävät ja kuulostavat ehkä harmittomilta sanojan itsensä mielestä, mutta voivat tuntua aika hiivatin ikävältä sen ihmisen mielestä, kenelle sanat on osoitettu. Välillä voi raskaana olevasta suorastaan tuntua, että nyt tuli kyllä tehtyä virhe - kyllä, välillä sellainen ajatus on päässyt itsellenikin syntymään. Tällaisia "elämän totuuksia" laukova ihminen ei voi tietää, onko raskaus alunperinkään ollut toivottu...tällainen ankea puhetapa voi herättää jopa aborttia kohtaan yllättävän hyväksyviä ajatuksia.

Tällaiset ajatukset kuuluvat varmasti raskauden prosessointiin, mutta siihen ovat tietenkin vaikuttaneet myös kanssaeläjien ajattelemattomat, ehkä hauskoiksi tarkoitetut "hauskat lohkaisut" kammottavasta lapsiperheen arjesta. (Ihan vaan selvyydeksi, että meidän vauva on toivottu tapaus, enkä luopuis mistään hinnasta - mutta ajatuksia ja epävarmoja hetkiä tietysti tulee uuden elämäntilanteen edessä).

Asiaa eivät auta Vauva-ym. lehtien ongelmakeskeiset artikkelit. Missä näkyy ilo lapsista kielenkäytössä? Missä?! Miksi kaikki on muka aina niin negatiivista ja kauheaa, avioliitto menee, seksielämä menee, yöunet menee, rahat menee, oma elämä menee, kaikki aika menee, rahat menee, imetys ei todennäköisesti onnistu, ootahan kun väliliha %#9/¤ repee, plaa plaa plaa.

Miksi siis 80% lapsiperheellisistä (oma kokemus) kokee tarvetta "pelotella" lasten hankkimista suunnittelevia, tai raskaana jo olevia? Ilmiö on samaa kastia kuin "ootas kun meet KOULUUN, niin siellä kuule joutuu tekemään sellasta ja sellasta" tai "sitte ku naimisiin meet niin siinä oot kuin täi tervassa ja kahleet käsissä". Siis mitä hiivatin p*skaa?!

Onko tällaiset lohkaisut muka jonkun mielestä oikeasti hauskoja? Miusta ne kertovat puhujan ajattelemattomuudesta; mutta kertokaa viisaammat, onko kyse tarpeesta tuoda esiin omaa kokemusta aiheesta, ylemmyyttä, vai onko se vain ajattelematonta höpötystä. Vai onko kyse jopa epäonnistuneesta yrityksesta rakentaa yhteyttä?

Raskaana oleminen on aika herkkää, sen tietävät kyllä ne, keillä lapsia jo on. Mutta miksi samoilta ihmisiltä unohtuu se, että ehkä ekaa lasta odottava äiti tarvitsisis enemmänkin rohkaisua tyyliin "varmasti pärjäätte", kuin pelottelua? Koska pelottelulta tällaiset ajattelematomat puheet tuntuvat.

Harvoin, ehkä yhden tai kaksi kertaa, olen kuullut KENENKÄÄN lasten vanhemman sanovan, että lapsista olisi iloa. Tätä kai pidetään niin itsestäänselvänä, ettei sitä mukamas tarvitse sanoa ääneen. Mutta kuulkaas, EI SE OLE ITSESTÄÄN SELVÄÄ! Jos ei omaa lasta vielä ole, niin ei sitä iloa ole kokenut. Sen sijaan ääneen sanotaan - tietyllä "humoristisella" äänensävyllä - vain niitä negatiivisia asioita, jotka jatkuvasti eri ihmisten suusta kuultuna, voivat saada todellista vahinkoa aikaan.

Olen laittanut tekstin tunnisteeksi "kannattaako lapsia hankkia" siksi, että olen ihan tosissani hakenut netin keskustelupalstoilta kirjoituksia näillä sanoilla itsekin (jo ennen raskaaksi tulemista). Pienin syy ei ole lasten vanhempien ikuiselta tuntuva valitus. Kyllä kannattaisi vähän miettiä, mitä suustaan - vaikka kuinka viattomasti - päästää. Aina ei tarttis vain valittaa joka asiasta, tai ainakin olisi hyvä muistaa tuoda esiin myös niitä positiivisia asioita...aiheesta kuin aiheesta.

Ongelmista täytyy saada puhua, ettei pää leviä. En tarkoita, että väsyneet äidit eivät saisi sanoa olevansa väsyneitä. Totta kai saa sanoa! Sitä vaan toivoisin, että myös niitä mukavia asioita lapsista sanottaisiin ääneen - jos ei sillä väsyneimmällä hetkellä, niin ehkä myöhemmin. Samat ihmiset tekevät kuitenkin lapsia lisääkin. Miksi, jos se kerran on pelkkää kärsimystä?

Toivon, että kukaan ei nyt ota tätä henkilökohtaisesti. Itse olen mestari möläyttelemään aivan uskomattomia typeryyksiä, jotka harmittavat vuosiakin jälkeenpäin. Kun meille tulee vauva, yritän muistaa (vaikka kuinka olis mustat silmänaluset) että en pelottelisi niitä, jotka lapsia harkitsevat tai varsinkaan niitä, jotka odottavat ensimmäistään - ties missä tunnemyrksyissä.

P.S. Olen saanut myös kivaa palautetta söpöstä vauvamahasta, ja eräskin sanoi kauniisti, että "äitiys pukee sinua". Myös muiden lasten vanhemmilta olen kuullut tällaista kivaakin palautetta. Voi että, miten toivon, että tällainen rohkaisu ulottuisi myös sinne tulevaisuuteen, tyyliin "odottakaaHAN kun se vauva syntyy, niin sitten vasta tajuaa, miten ihanaa se on (väsymyksestä huolimatta)"!

18 kommenttia:

  1. Hyvin työ homman hoidatte, ja vauvasta tulee söpömpi kun kaikki teijän hamsterit yhteensä! :--)

    VastaaPoista
  2. Tässä vaiheessa en itse vielä kysele: "Lapsi vai taide?", koska koko kysymys tuntuu olevan väärinymmärryksen tulosta, sellaisten kysymää, jotka tietävät jotain vanhemmuudesta, mutteivät paljoakaan taiteilijuudesta. (Veikkaan, että kysymyksen keksijät eivät itse ole olleetkaan taiteilijoita.) Minä en tiedä juuri mitään ensimmäisestä; jälkimmäisestä tiedän sen, ettei kyse ole jostain harrastuksesta joka voidaan uhrata, vaan tosiasiasta, joka vaatii mutatis mutandis sopeutumista siinä missä parantumaton sairaus. Sittenpä tuon näkee, millaista sopeutumista.

    Samalla näkee, mikä isyydessä ja vanhemmuudessa on purkamiseksi kelpaavaa myyttiä, mikä luovuttamatonta totuutta.

    - Kirjoittajan aviomies ja tuleva isä

    VastaaPoista
  3. eeli: itkuhan tässä tirahti, oli niin soma kommentti. Ite oot söpö <3 Laitoin eka kertaa blogikommentin ylös päiväkirjaani asti! Kiitos tärkeistä sanoista.

    karvainen doctor universalis: myyttien purkaminen se vasta lystiä onkin :)

    VastaaPoista
  4. Oi niin hyvä avautuminen! Niin totta! Joskin luulen, että tuon ajattelemattoman "odottakaahan kun ne yövalvomiset alkaa" -lauseen takana on jotain sellaista, kuin että "voi kun meillä on ollut rankkaa, kivaa jos jollakin toisellakin". Mutta ei se kyllä kovin fiksua ole. Ja ainainen valittaminen on varmasti eniten vain vertaistuen hakemista, etenkin facebookissa.

    Täten haluan sanoa ääneen, että on mahtavaa olla äiti! Miten usein sitä havahtuu siihen, että on varmasti maailman rikkain kun on saanut lapsen! Ja miten paljon muiden halausta suurempi on oman lapsen aito halaus! Miten sitä yölläkin herää miettimään, kuinka nokkela, taitava, suloinen ja ihana on oma lapsi! Puhumattakaan ajasta, kun oltiin juuri tultu kotiin vastasyntyneen kanssa ja oltiin molemmat aivan sormi suussa ja pelokkaina tulevaisuuden kanssa, ja huomattiinkin, että kyllä se vauva toimii! Se syö kun sitä syöttää ja nukkuu aina ajallaan! Ja kun se nukkuu, niin miten siitä tuijottamasta ei olisi voinut mihinkään lähteä! Ettei mene sekuntiakaan hukkaan! Että varmasti vauva piirtyisi verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi, kun sillä kuitenkin on niin kova kiire kasvaa.

    Mutta jos liikaa kehuu lastaan ja hehkuttaa ihanaa elämäänsä, muut pitää kusipäänä. Siksi sanotaankin, että voivoi kun on kamalata tämä nyt kyllä.

    VastaaPoista
  5. Hyvä, taina! Pitää heittää romukoppaan sellainen kökkö, kuin "kellä onni on, se onnen kätkeköön"! Pöh! Sitä suu puhuu, mitä sydän on täysi. Päteehän se muuhunkin, aina kun valittaa joka asiasta, niin hyväkin elämä alkaa näyttää turhan ankealta.

    Ehkäpä oot hyvinnii oikeassa tuossa "voi kun meillä on ollut rankkaa, kivaa jos jollakin toisellakin" ajattelutavassa. Se ei ole kauhean fiksua varsinkaan silloin, kun se sanotaan sellaiselle, jolla sitä lasta ei vielä ole: enhän mie voi olla vertaistukena silloin, kun en itse ole lapsiperheellinen. Miehän olen vain ihmisparka, joka rakentaa kuvaa tulevaisuudesta sen perusteella, mitä perheelliset sanovat.

    Tässä vaan huomaa sen, mitten odottamisen ilo on tosi arkaa ja haurasta ja sen saa muserrettua tosi helposti :P

    VastaaPoista
  6. Lapset on ihania ja raskaana on vielä ihanampaa, vaikka VÄSYTTÄÄ ja PISSATTÄÄ kokoajan :)Mä oon kokenut, että niiden negatiivisten kommenttien takana on juuri tuo väsymys. Meillä on parisuhde ja seksielämä parantunut lapsen myötä ! Tsemppiä ja Iskä huolehtii teistä !

    VastaaPoista
  7. Joo! Odotahan vaan Satu sitä ku pissattaa! Odota niin, odotahan oikein! Hahaa!

    VastaaPoista
  8. Yleensä se todellisuus on ihan muuta kuin ne kauhukertomukset. Voi olla, että on ihan tarpeellistakin, että kerrotaan niitä huonoja puoliakin, niin sitten pysyy ainakin jalat maan pinnalla ja voi vain yllättyä positiivisesti :), melkoinen myllerrys kuitenkin ensimmäisen lapsen saaminen on. Ehkä tuollaisissa kommenteissa on vähän sellaista kateuttakin toisen raskautta ja tulevaa vauva-aikaa kohtaan, totuus on, että monella naisella on ikuinen vauvakuume ja senkin jälkeen kun lapsia ei enää saa/ole tarkoitus hankkia jää elämään se haave vielä yhdestä vauvasta, vauvat on kuitenkin niin ihania ja sitä enemmän niiden ihanuuden tajuaa, mitä kauemmaksi vauva-aika jää. Raskaana ollessa ja vauvan syntymän jälkeen sitä on kyllä myös yliherkkä kaikenlaisille kommenteille, ehkä siksi on parempi vähän suojella itseään ja keskittyä kuuntelemaan omia vaistojaan. Ehkä se on sellaisen herkistymisen tarkoituskin.

    Paljon onnea ja siunausta tulevaan.

    VastaaPoista
  9. Just tänä aamuna, erittäin huonosti nukutun (lue: lapsen valvottaman) yön jälkeen raahustin aamupalapöytään ja katselin häntä, joka teki yöstäni raunion, ja ajattelin että `onneks Jumala teki noin sulosen, ettei sitä voi kuin ihailla`. Siinä sulosesti söpösteli leipäänsä tukka sotkussa ja höpötteli hassuja. Sellasta se on elämä.

    Muistan myös, kun ooteltiin esikoistamme, ja eräs tuttava sitten `kannusti`, että `istukaa nyt vierekkäin kun kohta ette enää ehdi`. Täytyy näin jälkeenpäin todeta, että ei oo lapset ollu esteenä istuskelulle. Kyllä taitaa tässä maailmassa olla kaikki muu sitä ajan varastamista varten.
    Jos laitettas esim. työ ja lapset vaakakuppiin ja katottas kumpi väsyttää ihmisiä enemmän, taitaa lasten vaakakuppi jäädä kaiken muun alle..

    Tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
  10. Vau, kommenttivyöry :D Kiitos kaikille tarpeeseen tulevista sanoista!!! Ihanata kuulla näin päin asioita välillä.

    VastaaPoista
  11. En ymmärrä mistä te puhutte..

    ; )

    VastaaPoista
  12. En ole pitkään aikaan kommentoinut täällä. Olen tullut pyörineeksi askartelublogeissa. Olen saanut nyt askarreltua. Minulla oli vielä eläkkeelle jäämisen jälkeen uupumisvaihe, sealkoi jo töissä ollessa.
    Onnea paljon sinulle/teille lapsen odotuksen vuoksi!
    Meillä on 4 lasta ja nyt 5 lastenlasta. En ajatellut tuollaisia ajatuksia ollenkaan odotusaikanani, vaikka olin ylihuolestuva ja sitä tuli oltua sitten kun kukin lapsi syntyi. Pelkäsin, että he sairastuvat.
    Jokainen lapsi on tuonut onnea! Kaikki kummalliset heitot ovat varmasti kateutta.
    Ole vapaasti onnellinen ensimmäisessä odotuksessasi!

    VastaaPoista
  13. Kirsti: Fiksuja sanoja, kiitos niistä! Toivon siulle paljon hyvää, nopeaa uupumuksen selättämistä, ja sen suoranaista rökittämistä. Siunausta paljon elämääsi!!!

    VastaaPoista
  14. Pitää tänne ny jakaa, kuinka eilenkin sain taas "odottakaahan vain"-kommentin. Olin nelipäiväisen vauvani kanssa kaupungilla ja tapasin edellisen päivän huonekaverini oman vauvansa kanssa. Juteltiin, kuinka nyt on helppo käydä kaupungilla, kun vauvat nukkuu. Tietenkin hänen ystävänsä oli pakko kommentoida, että kattokaas hänen vauhuinsa (jossa tapitti kolmikuinen poika), että odottakaahan vain kun teidän lapsi on tällainen! Niin että siinä se sitten onkin, odottakahan vain! En viitsinyt sanoa että en ole ensi kertaa asialla, että mulla on kaksivuotias, jonka kanssa kaupungillaolo on aika taidetta, että odotas vaan! :D

    VastaaPoista
  15. Minä pelkäsin odotusaikanani niin paljon ympäriltä tulevaa kommentointia, että sulkeuduin lähes kokonaan omiin oloihini. Se olikin sitten ihan hirveää. Oli tapahtunut maailman suurin onni, jota ei voinut jakaa oikein kenenkään kanssa. Enimmäkseen odotusaikani oli siis surua ,murhetta ja huolia, joka onneksi kuitenkin päättyi maailman ihanimman (ainakin omasta mielestäni)tyttösen syntymään. On onnea saada kokea raskaus ja oman lapsen syntymä. On onnea saada olla äiti. Mitään en vaihtaisi entiseen.

    Kiitos avoimuudesta ja ONNEA odotukseen!

    VastaaPoista
  16. Taina: hah, sie oot kunnon kristitty, kun et mennyt iskemään takaisin :D mie en varmaan olisi osannut vastustaa kiusausta...

    outi: no oho, onneksi mie olen niin ylisosiaalinen että sinkoilen väkisin ihmisten keskellä harva se päivä. ehkä siksikin sitä "odotahan vain"-kommentointia on tullut kuultuakin niin paljon. eli ilmeisesti sisäänpäinkääntyminen ei auttaisi kuitenkaan :) Kiitos, kun jaoit kokemuksesi!

    VastaaPoista
  17. Ihanaa keskustelua - jonka luen melko myöhään, mut ajankohtainen tää on silti :) Me törmättiin jo ennen naimisiin menoa siihen ajatusmalliin, et "odottakaa vaan" - nimittäin niitä kaikkia avioiliiton ongelmia. Siis anteeks, sanoiko joku, että luulemme, ettei meille koskaan tule ongelmia, elimmepä yksin tai yhdessä? Ja sitten sitä, ett kun lapsi on sen ja sen ikäinen. Sitähän elämä on, ihania ja hankalia vaiheita ja niiden tuomia tärkeitä sävyjä.

    Itse olisin kaivannut ensimmäisen raskauden aikana oikeita kohtaamisia, joissa oltaisiin puhuttu reaaliarjesta, ei niinkään peloteltu, muttei hössötettykään. Mut vauva-arki kyllä järkytti, mut meillä olikn ekstraraskas alku. Nyt sitä on viisaampi. ja ois ollu sillonkin, jos joku olis ottanu vähän enemmän kontaktia kuin kysymällä, onko tyttö vai poika tulossa :)

    Ja lapset on mahtavia! Mut se on, niin ku Taina kirjotti, et ei sitä omaa lastaan viitti kehua ja ihailla ääneen, kun luulevat vielä ylypiäks! :D Mut mäpä kerronki, et mulla on ihmeen kuuliainen pian kaks-vee poika ja niin hauska! Me nauretaan aina veet silmissä, kun on keksitty taas jotain hauskaa. Ja avuliaaksikin voisin kehua ja sympaattiseksi. Ja enstäs tää pienempi! Meen välillä ihan kipeeks siitä onnesta, mikä tulee, kun voi nyt järissään nauttia tästä vauva-ajasta ja sen suloisuudesta! Se ilo, mikä tulee, kun näkee äidin!! Ja ne hali-sylityshetket -aaahh. Ja miten ihmeellistä on seurata, kun pieni kasvaa ja oppii uutta. Ja nukkuvaa lasta suloisempaa ei olekaan.

    Ja muuten, sanovatpa mitä tahansa, seksielämä voi tulla ihan mielettömän upeaksi, vaikka on kaksi lasta ;) Odottakaapa vain :D

    VastaaPoista
  18. Niinpä, nyt kun tuo vauva on, niin voe voe!!! Ihan tulee syyllinen olo, kun ei olekaan niin vaikeaa kuin on meille povattu ;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)