lauantai 29. lokakuuta 2011

Tunnustan: har-mit-taa!!!


Kirvelevää harmitusta, pakko myöntää!!! Ja nolottaa myöntää. Mikähän siinäkin on, kun ei muka saisi suuttua tai tuntea harmia ihan kunnolla. Joku yliminän juoni varmaan. Ja mikähän kumma siinäkin on, kun harmituksesta ja kiukusta tulee syyllinen olo, vaikka olisi yksin eikä edes purkaisi kiukkua kehenkään. On se vaan JÄNNÄ!


Tämän pohdinnan käynnisti niinkin riemastuttava tapaus, kuin uusien, ihanien kukkasipuleiden joutuminen kaatopaikalle. Ostin alkuviikosta ison kauppakassillisen toinen toistaan ihampia tulppanin, krookuksen, jättilaukan jne jne sipuleita (yli sata). Eurolla per pussukka! Ihan kuin unta! Ihanaa.

Odotin viikonloppua, että jaksaisin mahani kanssa punnertaa sipulit maahan. Mies sitten lähti äsken harkkoihin ja mie pistin puutarhavermeet päälle. MISSÄ ON MIUN SIPULIT?!!! Soitto miehelle..."Ai mitkä sipulit? Häh... mie luulin että ne oli roskia, kun olit jättänyt sen kauppakassin siihen eteiseen. Ihmettelinkin, mistä siun projektista oli tullut niin paljon ylimääräistä roskaa." Voi nyyyyyyh! Ei auttanut dyykkaus, siisti ja tehokas Makke oli vienyt roskat jo päiviä sitten - ja mie en kiinnittänyt mitään huomiota pussin katoamiseen.



Syyllisyyden tunne harmistumisesta on kyllä hassua. Jumalan edessä kun saisi ja pitäisi olla vilpitön. Kiellettyjä tunteita ei hänen edessään ole! Ja silti kotoa tai jostain on oppinut, että negatiiviset tunteet on pahoja, hyi hyi, olepa reipas tyttö nyt, miten sie tuolla tavalla, kato nyt kun nää siun lelutkin ihmettelee. Nehän on vaan kukkasipuleita. Afrikassa nähdään nälkää ja siulla on asiat niin hyvin.

Ei se vaan tunnetasolla paljon auta, tulee entistä kurjempi olo. Painelin sitten valokuvaamaan joen rantaan (kuvat sieltä). Auttoi se vähän. Olisin ehkä kuitenkin voinut antaa itselleni luvan tirauttaa muutaman kyyneleen, eihän niitä olisi muut nähneet kuin Jeesus.



Itsesääli on syvältä, mutta kieltämättä korvensi lisää kun suunnittelin tekeväni itselleni jotakin sokeriherkkua lohdutukseksi - ja muistin, että ei saa raskausdiabeetikko herkutella. Voihan kökkö! Nyt kyllä jo naurattaa tämä avautuminen ;D

...ja sitä paitsi miulla on jo 100 sipulia aiemmin istutettuna. Jos myyrät syö ne, niin niille en raaski olla vihainen. On ne sentään niin hamsterimaisia.



torstai 27. lokakuuta 2011

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kortteja ja virkkausta

Tämmösiä oon tehnynnä!

On ollut rentouttavaa ja sielu on levännyt näkertäessä töiden jälkeen. On ollut ihan tarpeellista saada jotakin muuta ajateltavaa, vaikka töissä onkin ollut kivaa. Jostain syystä työasiat ovat olleet unissa joka yö kuukauden ajan, ja se tympäisee. Eiköhän se tästä; yleensä "työuni-jakso" on vaan kestänyt miulla paljon lyhyemmän aikaa töiden alkamisesta.

Korteissa oleva kuvamatsku on peräisin jostakin afrikkalaisen ITE-taiteen näyttelyesitteestä. Pohjana Tiimarin perusmatskua ja mm. Suomalaisen alesta löytämääni käsintehtyä paperia. Ja muuta sälää laatikon kätköistä. Mikä on suosikkisi?




Niin, ja isolla vaivalla tein tämmöisiä pussukoita, hommasin vetskareita ja kaikkea. Rakkaudella tein - ihan omasta päästä. Vetskareita on jäljelläkin vielä. Sitten tajusin, että kaikilla on pussukoita varmaan jo kaapit täynnä. Kukahan näitä huolisi käytöön asti?

lauantai 22. lokakuuta 2011

Sisäänpäin kääntymistä ja höpinöitä

Kuuluu varmaan raskaanaolemisen loppumetreille, että kokee olevansa aika murinainen ja piikit pystyssä olevan tunteellinen siili. Aika hassu vaihe tällaiselle ylisosiaaliselle kaakattajalle. Useamman viikon tai -kuukauden ajan sitä on huomannut itsessään tällaisen uuden piirteen. Ei minusta varmaan saa 100% introverttia millään. Mutta älkää hyvät ihmiset pahastuko, jos kohdatessamme en pyöräytäkään sosiaalisuusnuppia kaakkoon. On vähän hämmentynyt olo vain, ei se johdu teistä. Kaikenlaista prosessointia on käynnissä, mikä on pelkästään hyvä.

Mutta, on minulla kiva kuvakin tähän, tuon ylläolevan tekstin nyt voi ohittaa hyvällä omatunnolla.


Meidän lähellä on ollut jo kauan iso liittymänrakennusprojekti. Siinä on vieressä rehevöitynyt Varaslampi, jossa aikaansa kulutti yhdeksän joutsenta usean viikon ajan, vain muutaman kymmenen metrin päässä työkoneista ja valtatien liikenteestä. Kävin räpsimässä muutaman kuvan, ja kieltämättä harmitti että ei ollut parempaa zoomia. Nämähän lipuivat karkuun heti kun huomasivat, että joku isomahainen tulee lyllertämään heidän kimpuunsa (pohkeita myöten savivelliin uponneena).


tiistai 18. lokakuuta 2011

Pohdintoja: Hylätyksi tulemisen pelko ja rakkauden nälkä, osa 2


Jumala ei ole luonut sinua hylätäkseen sinut!

Jumala on luonut sinut JOTTA voisi olla sinun kanssasi yhtä, yhdessä aina. Aina, eli koko ikuisuuden ja sitä edeltävän ajan, pysyvästi ja jatkuvasti. 24/7.

Ainakaan allekirjoittaneena miun ei pitäisi pelätä hylkäämistä, koska Jumala ei vain voi hylätä minua. Se ei johdu miun suorittamisen määrästä tai säälittävistä yrityksistä ansaita rakkautta. Vaan hän ei voi hylätä minua siksi, että hylkääminen ei kuulu hänen olemukseensa.
"Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen." Ps.27:10


"Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,

minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin

tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,

pimeys kuin kirkas valo. Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,

ja kiitän sinua siitä." Ps. 139:7-14



Jumala on nimittäin se, joka tahtoo olla kanssani yhtä oman henkensäkin hinnalla. No - sen hinnan hän on jo maksanutkin... eikä ollut mikään pieni lasku se. Hän suostui kuolemaan, että minun ei tarvitsisi (enkä edes pyytänyt, miten olisin edes kehdannut?!)

Ehkäpä tässä koko jutussa on se juoni, että Jumala ei halua, että MIKÄÄN asia tulee hänen ja minun väliin. Tai hänen ja sinun. Hän ei halua, että mikään erottaisi tai edes etäännyttäisi teidät toisistanne. Mitenköhän tässä meinaa aina käydä niin, että ihminen "ihan ite" rakentaa muurin itsensä ja Jumalan väliin, ja sitten inisee että "Jumala on miut hylänny, eikä se oo koskaan miusta välittäny, eli en miekään välitä siitä. Tuskin koko partasuu-ukkoa edes on." Jos ihminen ei kadu vääriä tekojaan ja tule Jeesuksen avoimeen syliin, niin synnin muuri jää purkamatta: ero ihmisen ja Jumalan välillä pysyy, ja ihmisen hylkäämiskokemus säilyy. Vaikka Jeesus voisi purkaa tämänkin muurin heti, kun saisi ihmiseltä itseltään siihen suostumuksen.

Jeesus pitää oman osuutensa rakkaussopimuksesta 1000% varmuudella. Itse päätät, sitoudutko tähän sopimukseen. Jumala on toisaalta luonut sinut olemaan yhtä kanssaan, mutta hän ei rakkautensa vuoksi voi pakottaa sinua siihen. Suurin osa ihmisistä jättää tämän rakkaussopimuksen allekirjoittamatta, vaikka Jeesuksen nimi lukee siinä jo valmiiksi. Viimeistään kuolema on se rajapyykki, kun erosta Jumalan kanssa tulee ikuinen, jos "nimi ei ole paperissa". Kannattaa siis ottaa Jumalan rakkaus ja huolenpito vastaan vaikka heti! Siitä kun on älyttömän iso hyöty jo ennen sitä kuolemaa...

Jumala haluaa pitää siusta huolta, älä ämpyile vastaan :) Miekin yritän olla ämpyilemättä, se kun tulee niin luonnostaan. Lepää Kristuksen sylissä, hän on antanut sinulle kaikkensa - ja antaa lisää, kun otat vastaan. Armosta tulee se kaikki, ei siitä, mitä itse yrität ansaita. Hän ei hylkää sinua, älä sinäkään hylkää häntä.



lauantai 15. lokakuuta 2011

Pohdintoja: Hylätyksi tulemisen pelko ja rakkauden nälkä, osa 1

Rakkauden ostamisessa ei välttämättä ole kyse lainkaan prostituutiosta. Rakkauden ostajia nimittäin kävelee vastaani päivittäin monia, katsoo sellainen joskus peilistäkin.

Muiden hyväksyntää voi yrittää saavuttaa tekemällä asioita vain muiden mieliksi, hylätyksi tulemisen pelosta. Miksi teemme asioita toistemme mieliksi? Onko motiivimme vääristynyt?

Jeesus kehottaa kyllä kieltämään itsensä ja palvelemaan toisia. Jeesuksen kehotus perustuu kuitenkin siihen, että voimme tehdä toisillemme hyvää ja kieltää itsemme, KOSKA Jumala rakastaa meitä jo valmiiksi jatkuvalla teholla - täysin ilman omia ansioitamme. Tästä "minua rakastetaan jo maksimiteholla"-lähtökohdasta on hyvä toimia muiden ihmisten parhaaksi - viedä saatua rakkautta eteenpäin. Silloin motiivit ovat kohdillaan.

Mutta voi ryökäles! Jos ihmisparka ei sisäistä sitä, että häntä jo rakastetaan ihan täysillä, hän voi sortua tekemään hienoja, hyviä töitä ja uhraamaan itensä muille väärin motiivein: tienatakseen hyväksymispisteitä. Varmistaakseen: "ethän hylkää minua?!" Nämä ovat surullisia rakkauden ostamisyrityksiä. Jos joku alkaa puolestaan myydä rakkautta tällaiselle ostajaehdokkaalle, voi ihmissuhteesta tulla kertakaikkiaan vääristynyt: Rakastan sinua, jos laihdut vielä 10 kiloa. Rakastan sinua, jos saat arvostetun yhteikunnallisen aseman. Rakastan sinua, jos ruokahuolto ja siivouspalvelu toimii ja suostut aina seksiin. Rakastan sinua, jos...

Kuinka tällaisessan suhteessa kukaan voisi olla oma itsensä? Kyseessä voi olla muukin ihmissuhde kuin parisuhde, tietenkin. Esimerkiksi joissakin perheissä on tabuja, kuten kiellettyjä tunteita. Lapsi oppii hyvin nopeasti, jos paha mieli ja sitä seurannut itku aiheuttaa vanhemmissa torjumisreaktion ja lapsi tuntee itsensä hylätyksi. Lapsi oppii, että pitää aina olla reipas. Hymyillä vaikka posket repeäisi - ja pahimmillaan alkaa itsekin uskoa teeskentelyynsä. Aikuisena hänen onkin jo vaikeampi oppia, että saan olla vihainen. Saan olla surullinen. Saan olla iloinen ja onnellinen. Kaikki tämä ilman syyllisyyttä... ja pelkoa siitä, että minut hylätään jos en ole koko ajan kiva, reipas ja aina kaunis katsella.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei ole jos-rakkautta. Tästä lähtökodasta voisi moni läheisriippuvaisuudesta kärsivä ihmisrauniokin eheytyä. Minun ei tarvitse ansaita olemassaoloani. Saan olla aidosti sitä, mitä olen. Jumala ei hylkää meitä - mutta hylkäänkö minä hänet ja jatkan rakkauden ostamisyrityksiä vääriltä tahoilta, väärennetyllä valuutalla?

torstai 6. lokakuuta 2011

Masumaalaus lokakuun avaukseksi

Mie olen aloittanut pari viikkoa sitten viimeisen työrupeaman opetushommissa ennen äitiyslomalle jäämistä. Vielä ehtii paiskia hommia puolitoista kuukautta. Olen vastikään saanut palautettua myös kuvataiteiteen opinnäytetyön - pidettyä seminaarinkin! Jes, yritän valmistua amkista sopivasti äitiyslomalle. Edistin asiaa tänään töiden jälkeen uuden masumaalauksen avulla (saan tällaiset työt luettua työharjoitteluksi).