Sivut

tiistai 29. marraskuuta 2011

Pohdintoja: Tyytymättömyys


Tyytymättömät ihmiset ovat raskasta seuraa. Vaikka kaikki olisi niin maan viimeisen päälle hyvin, niin aina jostakin nuristaan.

Olen nyt itse vähän syyllistynyt tällaiseen viime aikoina. Syitä nyt löytyy aina, stressiä ja rahahuolia jne. mutta ne eivät vapauta vastuusta valita omaa asennettaan. Raskaana olevilla on ilmeisesti enemmän liikkumavaraa tällä kiukutteluakselilla... Mutta onhan se, herttinen, miun itseni vastuulla istunko naama väärinpäin inisemässä pienistä tai isommista ongelmista tai pikemminkin huolenaiheista. Vai keskitynkö mieluummin mukaviin asioihin. Niitä on kuitenkin paljon enemmän.

Huolehtiminen on kuitenkin käytännössä turhaa, sen olen huomannut niin monesti monesti monesti. Huolehtimalla ja nurisemalla saa vietyä ilon normaalista arkipäivästä. Arkipäivät ovat oikeasti ihania, jos niihin suhtautuu lahjana, eikä pakkopullana.

No joo, tulikohan tästä nyt vähän tällainen turha moralistinen päivitys. Saattaa olla. Mutta kyllä se ipittäminen ja nurina ja huolehtiminen ovat ihmisen omia valintoja. Elämästään voi tehdä hankalaa niin monella tavalla. Tähän voisi laittaa vielä jotakin syyllistävää Afrikan nälkäänäkevistä, joiden henki on oikeasti löyhässä, mutta enpä laita. Hä hä!

Kuva on tehty kovalevylle (n.A3) akryyleillä ja musteella joskus viime talvena (muistaakseni).

4 kommenttia:

  1. Pikkukimalainen anna itsellesi ilo valitusoikeuteen! Narina on joskus ihan kivaa, siksi olen nyt vähän tyytymätön siihen, kuinka muka ei saisi urputtaa. Urputan niin kauan kuin syitä löytyy ja niitähän löytyy, kunhan vain jaksaa etsiä vikoja ja vääryyksiä:) Israelissa asuessani muistan kuinka Yogev - naapurimme - kertoi, että Raamatun kaikista henkilöistä profeetta Elia muistuttaa kaikkein eniten juutalaista kansallisluonnetta. Miksi? Siksi, että Elia valitti aina - aina oli jokin kivi kengässä, milloinkaan ei ollut tarpeeksi hyvä. Ensiksi hän valitti koko ajan Ahabin pakanuudesta, ja sitten kun Jumala teki superihmeen, niin hän valitti pienestä ongelmasta ihan tosissaan. Hän halusi luopua koko tehtävästään. Ehkä suomalaiset ottavat valittamisen liian raskaasti, se koetaan loukkauksena. Mutta usein valittamisen takana voi olla vilpitön halua auttaa sinua kehittymään ja menemään eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. Mun löytämä pointti kirjotuksesta oli se, että valittavat ihmiset ovat raskasta seuraa. Olen täysin samaa mieltä.
    Olen myös itse itselleni raskainta koettavaa sillon kun mieli valittaa.
    Sellaiselta ihmiseltä, joka on joskus muunkinlainen kuin valittava, kestää negaatiot helposti. Ymmärtää että tilanteet vaihtuu ja tunnelmat. Mutta voi sellaista negatiivisesti elämää katsovaa. Auts!

    Negatiivisia asioita on paljon. Sellaisia joihin täytyy puuttua. Itse valitsemme kuitenkin tavan, jolla puuttua. Päämäärän.

    Sinä oot yleensä niin ihana ja hauska, että mun puolesta saat urputtaa hetken ihan rauhassa!

    VastaaPoista
  3. Joo, Hannan sanoin, sun urputtaminenkin on jotenkin mukavaa ja raikasta :D Koska se on sitä niin harvoin!

    Mun mumma on normaali kiva mumma. Tajusin sen normaaliuden liittyvän mummostereotypiaan, pullea ja iloinen ja elämänmyönteinen. Kerran nimittäin hällä oli toinen mummeli kylässä, ja voi että kun se oli koko ajan naama väärinpäin! Joka puheenaiheesta se löysi sen valitettavan ja päiviteltävän asian ja kaikki oli koko ajan huonosti. En kyllä kauaa halunnut sen mummelin kanssa seurustella. Raskasta seuraa ne, keille valittaminen on jokapäiväistä.

    VastaaPoista
  4. juho: Niin, ehkä sitä on liian kiltiksi opetettu... toisaalta, israelilaisten nurinan takia parin viikon reissu muuttui 40 vuoden suunnistukseksi ;)
    hanna: lupa urputtamiseen on kiva saada, koska sitä ei itse anna helposti itselleen!
    taina: pitäsiköhän tehdä parannus ja inistä enempi :) Mutta mummot, hui olkoon, sieltä paljastuu se, mitä on elämän aikana kylvetty!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)