Sivut

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pohdintoja: vääristynyt jumalakuva 1/5

No nyt sitä lupaamaani pohdintaa.

Varaa taas aikaa ja ota peili käteen. Näyttääkö tutulta?



VÄÄRISTYNYT JUMALAKUVA 1/5
Hylkäävä Jumala


Vääristyneita jumalakuvia on monenlaisia, joista aion esitellä nyt ja jatkossa viittä. 

En tarkoita huonosti maalattuja alttaritauluja, tai kuvia jossa Jeesus on mielestäni "väärännäköinen". Kyse on nyt meidän ihmisten mielikuvista Jumalan olemuksesta.

Jumalan oma ilmoitus itsestään, Raamattu, kertoo että Jumala ei koskaan hylkää hänen puoleensa kääntyvää ihmistä. Ihminen voi silti kokea, että Jumala on hylännyt hänet. Ehkä hän tuli uskoon, ja kuvitteli että kaikki hänen ongelmansa hajoavat savuna ilmaan. Ja sitten ongelmat pysyivätkin. Ehkä hän ei koskaan tullutkaan uskoon, mutta jokin mielikuva Jumalasta hänellä on silti, se on kaikilla jonkinlainen. Ehkä hän lapsena rukoili, Jumalaa testatakseen, omaa moottorisahaa, mutta jostain syystä edes rukous ei tässä asiassa kääntänyt vanhempien päätä. Miksiköhän?

Tällaisia helppoja ratkaisuja (tietoisesti tai tiedostamattaan) odottava uskova kokee jatkuvasti pettymyksiä pettymyksien perään. Kaikki ei muuttunutkaan paratiisimaiseksi! Tällainen jatkuva pettyminen voi muuttua pysyväksi ahdistustilaksi ja jopa vihaksi Jumalaa kohtaan. Ihan kuin Jumala olisi hylännyt. Ahdistutila voi purkautua vahingollisena käyttäytymisenä. Ihminen pitää sisällään kielteisiä tunteita, mutta ehkäpä muut näkevät ne selvästi.

Mielikuva Jumalasta saattaa muuttua hylkäämiskokemuksien myötä jopa rankaisijaksi, jota on paettava. (Rankaisevasta jumalakuvasta myöhemmissä pohdinnoissa). Jumala alkaa vaikuttaa pettäjän ja hylkääjän lisäksi vielä pelottavaltakin. Ihminen voi luopua uskostaan, "lähteä Jumalaa karkuun, koska Jumala petti kontrahdin ensin!"


 NONIIN. Ongelma taitaa tällaisen jumalakuvan suhteen olla siinä, että ihminen odottaa suhteeltaan Jumalaan symbioottista äiti - vauva-suhdetta, jossa tärkeintä on hänen kaikkien kaikkien kaikkien, pienimpienkin, tarpeidensa tyydyttäminen. Ehkä, tai todennäköisesti, tällainen ihminen pettyy myös seurakuntaan, joka koostuu vain vajavaisista ihmisistä. Kaikki eivät olekaan koko ajan käsi ojossa ja tarjottimet pojossa odottamassa pienintäkin vihjettä siitä, kuinka voisivat palvella.

Jumala ei kuitenkaan ole tarkoittanut suhdettaan ihmiseen symbioottiseksi. Jos näin olisi, ihminen tukahtuisi alku-ihanuuden jälkeen. Ajatelkaa vaikka Penaa, 50-v., joka on vieläkin symbioosissa mammansa kanssa. Tervettä? Symbioosi tukahduttaisi ihmisen kasvamisen pitkällä aikavälillä. Ihminen on tehty sillä tavalla, ei hän voi olettaa, että suhde Jumalaan olisi poikkeus.

Hylkäämistä pelkäävä uskovainen saattaa tehdä mitä tahansa pelätessään Jumalan hylkäämäksi joutumista. Mutta. Jumalan oma Sana (uskovaisten kieltä, sori, tarkoitan Raamattua) vakuuttaa, että Jumala EI vaadi sokeaa kuuliaisuutta, sokeaa antautumista, vaan hän haluaa toimia vuorovaikutuksessa vastuullisen, itsenäisen ja vapaan ihmisen kanssa. Vääristynyt jumalakuva hylkäävästä jumalasta ei puolestaan mahdollista uskovan itsenäistymistä, vaan vaatii ihmistä luopumaan omasta elämästään ja uhraamaan sen Jumalalle EHDOITTA.

Omasta mielestäni äskeinen on todella radikaalia, koska itse omine vajavuuksineni herkästi ajattelen Jumalan vaativan miulta juuri tällaista orjan sokeutta. Mutta tämä johtuu omasta vajavaisuudestani ja taustoistani, ei siitä, millainen Jumala oikeasti on.*

Lopultakin, hylätyksi tulemisen kokemus aiheuttaa itsesääliä, katkeruutta ja vihaa.
Mutta: "Jumala on itse sanonut: - Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää." (Hepr.13: 5).

Anteeksiantaminen siivoaa kielteiset tunteet: varsinkin, kun pettymys Jumalaan on usein lähtöisin pettymisestä ihmisiin. Voi tuntua koomiselta, että Jumalalle pitäisi antaa anteeksi. Häntä ei oikeastaan voi syyttää mistään. Tai sitten kaikesta. Mutta sikäli kuin Jumalalle on vihainen, anteeksihan silloin pitää antaa. Muuten jää jäkitys päälle.

"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 54: 10).

" 'Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!' - Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt."(Jes. 49: 14 - 16).

"Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen." (Ps.27:10).


P.S. Tämän ja tulevien vääristynyt jumalakuva-tekstien pohjalla vaikuttaa Tapio Kyyhkysen tänä vuonna julkaistu loistava opus "Ahdistava armo". Eli ajatukset ovat sieltä hyvin pitkälti. Kannattaa lukea itse teos, se on tietysti parempi kuin nämä miun omilla pöpinöillä maustamat lainaukset.

P.P.S. Hylkäämisen pelosta ja rakkauden nälästä olenkin jo kirjoittanut aiemmin. TÄSSÄ ja TÄSSÄ. Vihasta puolestaan TÄSSÄ.

P.P.P.S. Langennut ihminen ei voi luottaa siihen, että hänen oma mielikuvansa Jumalasta vastaisi Jumalaa yksi yhteen. On liikaa omia mielipiteitä, pelkojen ja toiveiden projisoimista, syyllisyyden värittämää pelkoa, lapsuuden haavoja ja ties mitä traumoja. Lähtökohtaisesti Jumalasta voi saada tietoa hänen omasta ilmoituksestaan, Raamatusta. (En ala tässä vääntämään Raamatun totuudellisuudesta, se ei kuulu tähän teemaan. Toivon myös lukija-mussukoilta, että keskustelu Raamatun luotettavuudesta käydään jossain muualla.)

* Paavali puhuu Kristuksen orjuudesta (1.Kor. 7:20-23), mutta kyseessä on alkukielinen sanaleikki.

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ja jos mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta, niin miksi olen täällä kirjoittamassa hyvinkin Raamattu & Kristinusko vastaisia kirjoituksia?

    Ja näin ollen levitän valhetta, jonka myötä useampi ja useampi voi joutua eroon "totuudesta"

    Ei sen puoleen, pidän erittäin kunnioitettavana, että tunnustaa uskoaan blogissaan ja muuallakin! :) Haluan vain tuoda esiin omia näkökantojani.

    VastaaPoista
  3. Oskari: Kiva, että olet aktiivinen (ja esiinnyt rohkeasti omalla nimelläsi), mutta nämä siun kommentit eivät ole kommentteja itse tekstiin, vaan lähtevät ihan muille raiteille.

    Näistä asioista on hyvä keskustella ja on tärkeää ottaa eri näkökantoja esiin, mutta toivon (kuten jo tekstissäkin kirjoitin, ehkä et huomannut) että kommentit olisivat todellakin kommentteja varsinaisessa tekstissä esitettyyn asiaan.

    Blogin kommenttipalsta ei ole kovin hyvä paikka tällaisille uusille aiheille jo rajatun tilansankaan vuoksi.


    P.S. "Ja jos mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta, niin miksi olen täällä kirjoittamassa hyvinkin Raamattu & Kristinusko vastaisia kirjoituksia?" - Johdonmukaisesti: siksi, että Jumala sallii sen.

    VastaaPoista
  4. Pysyn jatkossa asiassa, jos kommentoin! :P

    VastaaPoista
  5. Kiva, mukavaa jos jaksat edelleen pysyä kelkassa :)

    VastaaPoista
  6. Tajuan tässä yhden asian. Nimittäin sen että joillekin on annettu paremmin sana haltuun. Niin kirjoitettuna kuin puhuttuna. Mielessäni on ruuhkaksi pohdintoja tällaisista asioista, mutta koen etten osaa sanoa mitään niin nasevasti kuin esim sinä tässä kirjoitat.

    Joskus tuli toisaalla kirjoitettua ihan liikaakin kaikkea pohdintaa silkkaa omaa pienuuttani ja sit Jumala tiputti alas. Se tuntui epäreilulta, mutta oli armoa sillä aiheutin koko ajan jotain skismaa ympärilläni ja tajusin että paikkani on enemmänkin hiljaisella paikalla. Puhujat on erikseen.

    Jumala on osoittanut monin tavoin etten ole kykenevä ilmaisemaan Hänen tahtoaan ellen ole ensin oppinut kunnolla tuntemaan Häntä. Tie vääristyneestä jumalakuvasta terveeseen voi olla joskus pitkä ja sitä ei edes itse aina suoraan tajua! Vihoviimeinen asia mitä itse haluan, olisi jakaa omaa väärää jumalakuvaa muille.

    Omaa oikealta tuntuvaa palvelupaikkaani ja terveempää jumalakuvaa edelleen etsien...

    Kiitos näistä voimasanoista täällä. :)

    VastaaPoista
  7. Voi hannanen, kiitos! Tosi rohkaisevasti sanottu. Mie jo mietin, että lukikohan tätä tekstiä edes kukaan, vaikka pari viikkoa itse etsin aikaa sen kirjoittamiseen jne. Mutta kuten tekstin lopussa mainitsin, niin tämäkin pohdinta pohjaa tosi pitkälti Tapio Kyyhkysen "Ahdistava armo"-kirjaan. Tietysti sitäkin opusta lukiessa tekstiä peilasi omaan elämäänsä. Hieno homma, jos tästä vaivannäöstä oli siulle iloa/hyötyä, siksi mie näitä tänne kirjoittelen. Ja lisää on tulossa, toivottavasti nekin ovat "rakkaudeksi ja rakennukseksi", vai miten ne viisaat ny sanovatkaan. Leppoisan lopoisaa viikonloppua!
    P.S. ja sie kyllä kirjoitat hyvin itsekin!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)