Sivut

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Pohdintoja: vääristynyt jumalakuva 2/5


Aiemmin kirjoitin tekstin ihmisen kokemuksesta Jumalasta, joka hylkää. Se on TÄSSÄ. Nämä jutut eivät ole tarkoitettu pelkästään ihmisille, jotka ovat omasta mielestään uskovaisia, vaan myös sellaisille, joille koko ajatus Jumalasta tuntuu vieraalta tai ainakin moniselitteiseltä. Rakas lukija hyötyykin parhaiten siitä, jos uskaltautuu peilaamaan omaa olemassa olemistaan näihin teksteihin, oli hänen vakaumuksensa sitten mikä tahansa.

Ja nyt seuraavaan vääristymään ihmisen jumalakuvassa (ah, tämä on niin herkkupala ainakin allekirjoittaneelle). Ota taas hyvä asento, tässä vierähtää tovi.



VÄÄRISTYNYT JUMALAKUVA 2/5
Suorituksia mittaava Jumala


Miulle tämä on niin tuttua, niin tuttua. Millainen Jumala mielestäni on? Minun mielikuvani on oman tunne-elämäni ja taustani vääristämä. Kun luet seuraavan kuvauksen ihmisestä, jonka mielikuva Jumalasta on suorituksia mittaava kyylä, tunnistat varmaan ainakin jonkun läheisesi. Itse tunnistan montakin ja totta tosiaan, myös "ei-uskovaisia"... tällaisia tyyppejä riittää Suomessa huru mykky. Meidän peilissäkin asuu yksi, mutta hän on ikään kuin jo hieman himmentynyt. Haluaisin, että hän katoaisi peilistäni kokonaan. Siksikin tätä kirjoitan. Toivottavasti tästä on apua myös sinulle.

Ihminen, jonka mielikuvissa Jumalan pääasiallinen tehtävä on mitata ihmisen suorituksia, on itsekin erittäin suorituskeskeinen. Hän ei osaa OLLA, vaan aina on pakko TEHDÄ. Uskovainen suorittaja mittaa oman uskonsa aitoutta  - ja todennäköisesti muidenkin - tekemisen määrän kautta. 

Kyseessä on työnarkomaani, jonka kalenteri on aina täynnä, hän ottaa vastuuta kaikesta, puuhaa kaiken vapaa-aikansa vaikkapa vapaaehtoistyössä. Hän ei ole sisäistänyt sitä, että Jeesus on tehnyt jo sovinnon ihmisen ja Jumalan välillä. Täydellisesti: siihen ei tarvita mitään ihmisen omaa säätämistä mukaan. Joo, tiedetään, tiedetään, mutta ei mene jakeluun! Jeesuksen täydellinen työ on niin pahassa vastahangassa sen kanssa, että oma olemassaoleminen on mukamas aina pitänyt ansaita jotenkin. Ihminen yrittää suorittaa itsensä Taivaaseen, vaikka se on ilmainen lahja hänelle. Ei olisi, kuin ottaa vastaan vain. Mutta EI mene jakeluun, kun pakko on niitä tikapuita sinne kyhätä. Ja eihän se voi onnistua. Pitäisi olla täydellinen, mutta kun ei kukaan ole.

Suorittaja yrittää kovasti olla oman ihanneminänsä kaltainen. Ihanneminä on jotakin täydellistä ja saavuttamatonta, ja sitä tavoitellessaan ihminen unohtaa, kuka todella on. 

Työnarkomaani tekee paljon ja usein, koska hän tarvitsee muiden ihmisten huomiota ja kehuja. Kuitenkin - kun hän niitä saa, ei hän osaa ottaa niitä vastaan. Hän tarvitsee kipeästi menestystä, mutta pelkää epäonnistumista. 

Suorituskeskeinen ihminen monesti haluaa kontrolloida myös muita ihmisiä. Itse asiassa hän ei välttämättä kykene aitoon sosiaaliseen läheisyyteen ja saattaa siksi olla todellisuudessa hyvin yksinäinen. Ja kuin amiksen auton basso, takaraivossa jumputtaa jatkuvasti kysymys: Mitä muut ajattelevat minusta?

Valitettavasti suorittajan on vaikeaa tunnistaa omaa ongelmaansa. Ja kun ongelmaansa ei tiedosta, palaa suorittaja helposti loppuun. Siitä voi seurata masennusta ja luovuttamisen ajatuksia. Mutta luovuttaminenhan ei täydellisyyteen pyrkivälle työnarkomaanille käy: sen sijaan hän alkaa ehkä yrittää entistä enemmän miellyttää muita ihmisiä. Silloin viimeistään käy pahasti. Hän kadottaa itsensä, myy itsensä rakkautta ja hyväksyntää vastaan. Pahimmillaan hän alkaa tuntea kielteisiä tunteita kaikista lähimpiäkin ihmisiä kohtaan, jotka Jumala on tarkoittanut hänellekin voimavaraksi. Vaan eeeei - perheestä tulee yksi vaatimus lisää suorituslistan loppuun.

Perfektionismi liittyy vahvasti oman elämänsä suorittamiseen. Hengellisessä mielessä täydellisyyteen pyrkijät ovat niitä, jotka kokevat kelpaavansa Jumalalle ainoastaan "hyvän vaelluksensa" kautta. Ajatus voi olla hyvin jenkkiläinen: "Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itseään". Höpö höpö! Jumala auttaa meitä riippumatta siitä, olemmeko ansainneet sen. 

Uskonnolliset perfektionistit voidaan jakaa kahteen ryhmään: 1) vanhan perinteen täydelliseen noudattamiseen pyrkijät, jotka vaativat perinteiden kunnioittamista jopa Pyhän Hengen tarvitseman tilan ja seurakunnassa koettavan yhteyden kustannuksella ("Sähkökitara on p*rkeleestä"), ja 2) täydelliseen Jumalan lain noudattamisen vaatijat, eli kaverimme fariseukset. *

Hengellisessä - ja mielenterveydellisessä ! - mielessä perfektionismi on vakava ongelma. Jos yritämme omilla teoillamme parantaa sitä, minkä Jeesus ristin ja ylösnousemuksen myötä teki täydelliseksi, tulemme mitätöineeksi Kristuksen ja korottaneeksi itsemme suureksi. Olisi niin hirveän tärkeää ymmärtää, että vain ja ainoastaan Jumalan teko Kristuksessa oli täydellinen. Kaikki muu täydellisyyteen pyrkiminen ja sovituksen aikaansaaminen omilla teoilla on turhaa ja täysin mahdotonta. Ihminen ei voi omalla toiminnallaan ottaa pois tai lisätä mitään siihen, että pelastus tulee vain ja ainoastaan Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen perusteella.

On vain hyväksyttävä, että kristitystä ei tee syytöntä Jumalan edessä perfektionistinen täydellisyys, vaan Jeesuksen veressä saatu anteeksiantamus. Perfektionistin täytyy tunnustaa, että hänkin on "synnin vankilassa", eli tulee sössineeksi väkisin aina toisinaan. Hän - kuten muutkin - voi pelastua vain Jumalan armon kautta. Jos väitämme, että emme koskaan tee syntiä, olemme epärehellisiä itsellemme, ja samalla väitämme Jumalan olevan tässä suhteessa väärässä.

Jaksa vielä hetki. Vielä tulee tärkeää.


Maailman uskonnot voidaan jakaa kahteen ryhmään:
1) uskonnot, joissa pelastus täytyy ansaita omilla teoilla ja
2) uskonnot, joissa pelastus ei perustu omiin tekoihin ja ansioihin, vaan pelastus on LAHJA.

Mikään muu uskonto, kuin kristinusko, ei voi antaa pelastusta vain armon ja uskon perusteella. Siis se todellinen kristinusko, josta Raamattu puhuu, eikä se suorittajamaistereiden vääntelemä kristinuskon irvikuva. 

Mitähän Jumala on tästä kaikesta säätämisestä mieltä? Kristus ihan itse lupaa häneen turvautuvalle ihmiselle lepoa ja rauhaa! Hän kutsuu parantumaan suoristukeskeisyydestä. Tai käytänpä ihan tahallani sanaa: eheytymään. Hahaaa! Mutta se on totta.

Tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille LEVON. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani kevyt. - Jeesus (Matt. 11:28-30).

Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta, RAUHAA ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. (Room 14:17).

Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. (Gal. 5: 4).


Eli tällaista tänään. Kyllä usko Jeesukseen kerta kaikkiaan on radikaalia - se sotii kaikkea sitä vastaan, jota orjapiiskuri yliminä haluaisi uskotella minulle. Onneksi saan levätä Kristuksen tekemän työn äärellä: ei tartte lisätä ite mitään. Vaikka siltä TUNTUISI, voin ite lukea itselleni Raamatusta: Katopa nyt, saat olla vaan. Olla vaan! Tuntui miltä tuntui.

Iloa, lepoa ja rauhaa viikonloppuusi. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. (Hepr.4: 10).




* Jeesus nuhteli fariseuksia siitä, että he latelivat ihmisten noudatettavaksi niin paljon säädöksiä, ettei niitä se kuuluisa elävä erkkikään olisi voinut noudattaa, ja kuitenkin he itsekin tekivät virheitä. Jeesus ei kehota meitä synnin tekemiseen, vaan sen välttämiseen. Mutta hän TIETÄÄ, että ihmiset sössivät joka tapauksessa välillä. Siksipä hän kärsikin meidän rangaistuksemme itse kuolemalla häpeällisesti ristiin naulattuna. Ettei meidän tarttis.

P.S. Tämän ja muiden vääristynyt jumalakuva-tekstien pohjalla vaikuttaa Tapio Kyyhkysen tänä vuonna julkaistu loistava opus "Ahdistava armo". Eli ajatukset ovat sieltä hyvin pitkälti. Kannattaa lukea itse teos, se on tietysti parempi kuin nämä miun omilla pöpinöillä maustamat lainaukset.

4 kommenttia:

  1. Itseäni risoo Kristinuskossa eniten tuo että omilla teoilla ei pelastuta.
    Itse uskon Karman lakiin, jonka mukaan teoilla on seurauksensa.

    -Olen tämän omassa elämässäni huomannut aivan todeksi.

    Kristinuskoa käsittelevässä blogissa olen julkisesti ilmoittanut antavani
    elämäni Jeesukselle jos hän todella on olemassa:

    http://uskontonakokannat.blogspot.com/

    Toivottavasti tämä oli asiaan liittyvä kommentti. ;D

    VastaaPoista
  2. Liittyy, liittyy :)

    Toki teoilla on aina seurauksensa, sanoohan tuon jo terve maalaisjärkikin.

    Raamattu puhuu paljonkin siitä, kuinka paha saa palkkansa ja niin edelleen, mutta viime kädessä pahallakin ihmisellä on samanlainen mahdollisuus pelastua kuin kunnon kansalaisellakin. Jos on hyvin paha ihminen, niin voihan olla, että on loppupeleissä niin paatunut, ettei juuri jeesukset kiinnosta. Toisaalta kunnon kansalainen voi pitää itseään niin synnittömänä, että häntäkään ei jeesushommat kiinnosta.

    Meidät on Raamatun mukaan pelastettu hyviin tekoihin. Se tarkoittaa sitä, että pelastus tulee ENSIN, ilman omaa ansiotani. Kun olen JO pelastunut, voin hyvillä mielin palvella Jumalaa tekemällä yhtä ja toista hyvää. Erona suorittamiseen ja pelastuksen ansaitsemiseen tässä on se, että hyvät teot tehdään levosta käsin. Ei tarvitse rakentaa hyvillä teoilla tikapuita taivaaseen, kun lippu sinne on jo takataskussa. Lahjana uskoontullessa saatuna. Ja kun aina (läheskään) ei se hyvänä ihmisenä oleminen onnistu, niin se on vaan "lapsen kompstelua", siitä ei taivaspaikkaansa menetä.

    Etkä varmasti ole ainoa, jota risoo :D Onhan LAHJAKSI saatava pelastus jotain hyvin ihmisluonnolle vastaista. Ehkä se johtuu siitä, että pohjimmiltaan jokainen tietää olevansa armon tarpeessa kuitenkin?

    VastaaPoista
  3. Kristinusko on kerrassaan radikaalia. Päinvastaista radikalismia, kuin mihin on totuttu. Radikaali on yleensä jotenkin negatiivinen sana.

    (tässä ja 1/5:ssä oli ihanat kuvat, vau)

    VastaaPoista
  4. Aijaa, mulle radikaali-sanasta tulee positiivisia, energisia mietteitä! :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)