Sivut

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Helpotus tippa linssissä


Tässä tekstikatkelma, joka vapautti allekirjoittaanelta helpotuksen huokaisun ja kyynelkin taisi vierähtää. Se kannattaa lukea ihan alusta ihan loppuun asti. Alkuperäinen testi löytyy Olavi Peltolan kotisivuilta, TÄSTÄ (välilehti 10).


"Laulaminen on hyvin tärkeää. Laulun kautta rukoillaan ja ylistetään Jumalaa. Laulu- ja ylistyshetkissä kuulija ikäänkuin tuntee oppivansa lentä­mään. Laulun kautta keskitytään siihen, että kuulijat yhdistetään sillä hetkellä Jumalaan. 

 

Mutta jälkeenpäin kotona huomaa, ettei mikään olekaan muuttunut. Samat ongelmat itsesi ja ympäristösi kanssa ovat olemassa. Musiikin ja laulun kautta syntyi vain tietty tunnelma. 



Musiikki on jatkuvasti itseään toistavaa ja saatetaan laulaa esim. latinaksi, jota kukaan ei ymmärrä. Laulu saa tunnelman nousemaan kattoon. Kasvot kohotettuina, autuas hymy kasvoilla ihmiset antautuvat laulun ja musiikin vietäväksi. Joskus voi tapahtua vaikkapa niin, että soitinyhtyeen viulu irrottautuu muusta musiikista ja ihmiset alkavat laulaa kielillä. Lopulta voi tulla tulee hiljainen loppu musiikille. Viulu lopettaa vaivihkaa soittonsa ja väkevä tunnelma valtaa läsnäolijat: Jumala on läsnä. 













Tällä tavoin kuulija sulkee ympäristön pois. Näin päästään kuuntelemaan sisäisiä ääniä, kuvia ajatuksia tai mitä tahansa, mitä ihmisen sisästä tuleekaan. Näin alennetaan sitä kynnystä, mikä ihmisellä on yliluonnollisten ilmiöiden vastaanottamiseen. 

 

Musiikin tarkoitus on vain herättää tunnelma kuulijoissa ja irroittaa arkielämästä, antaa hänen vajota itseensä ja mietiskelyyn ja tietyn­laiseen tunnetilaan. Tällä tavalla ihminen avaa itsensä yliluonnollisille ilmestyksil­le. Kaiken tarkoitus on vetää kuulijat pois ajattelun alueelta yliluon­nol­liseen ja saada hänet vajoamaan lopulta itseensä, jonka hän tulkitsee vajoamiseksi Jumalaan.


Minulle taas Kristuksen seuraaminen on jatkuvaa tuskaa ja kamppailua. Usein on pimeitä aikoja ja syynä siihen on pysyvä kelvottomuuteni. Paratiisillisen tilan olemme kadottaneet. Se ilo ja valoisuus, jota saan myös kokea, on nimenomaan Jeesuksen sovituskuoleman ihmettelyä. Minunko tähteni hän tuossa kärsii? Onko hän todella minun sijaiseni? Hänkö on puolestani joka päivä täyttänyt Jumalan pyhän tahdon? Uskallan ja saan vastata siihen myöntävästi ja siinä minulle on jatkuvaa ihmettelemistä. 



Kuulun monen mielestä väärään "lohdutetun syntikurjuuden" luterilaisuuteen! En ole elämässäni päässyt sen pitemmälle kuin syntikurjuuteen ja suhteeni Herraan Jeesukseen määräytyy täysin tältä pohjalta. 


Siksi Jeesus on minulle nimenomaan syntisen Vapahtaja, jonka armah­ta­vaa päästönsanaa tarvitsen joka hetki. Olen vakuuttunut siitä, ettei minun syntisyy­teni täällä alhaalla koskaan korjaannu. Syntinen olen ja syntisenä pysyn. Siksi tärkein rukoukseni ja jatkuva huokaukseni on: Herra armahda. 




















Mutta synneistäni huolimatta luotan Herran Jeesuksen sovituskuolemaan. Toki uskonelämäni uudistuu - toivon mukaan jatkuvasti. Mutta se ei vaikuta fyysis-psyykkisen minuuteni muuttumiseen joksikin todettavissa olevaksi paremmaksi persoonallisuudeksi. 




















Uudistumiseni on sitä, että Vapahtajani armo ja rakkaus tulee entistä todellisemmaksi syntisyyteni keskellä. En voi olla ihmettelemästä sen suuruutta. En, vaikka koen kaikessa epäonnistuneeni ja olen vain häpeäksi hänen valtakunnalleen. Hän jaksaa sietää minuakin. Onneksi minun ei tarvitse ylistää häntä. Saan vain itkeä tihuuttaa ja sanoa tuon vaikean sanan: KIITOS!"

- Olavi Peltola

Kukat ja kuvat olen ottanut miun pihasta.




8 kommenttia:

  1. Tuo aihe ja teksti koskettivat minua suuresti!
    Olen paikkakunnallamme käynyt Sanan ja rukouksen illoissa ja mieheni kanssa naapurikaupungissa yhteiskristillisissä yhteysilloissa, jotka ovat olleet antoisia. Niissä on saanut jopa vähän tutustua muihinkin kävijöihin. Sellaista yhteyttä kovasti kaipaan.

    Ongelmaksi niissä ovat muodostuneet ylistyslaulut, joita lauletaan puoli tuntia. Ne ovat pitkästyttäneet minua kovasti. En ole ymmärtänyt mitä ne oikein ovat ja miksi niin kauan lauletaan sitä samaa. Laulut ovat aivan outoja.
    Outoa ovat myös ihmisten seisomaan nousemiset tiettyjen laulujen ainana ja käsien nostamiset. Yksi esilaulaja oli aivan omassa maailmassaan. Olin varmaan kateellinen hänen kokemukselleen.
    Minulla on tullut hankala olo näiden laulujen aikana. Olen yrittänyt tottua niihin ja tilaisuuksiin mennessä olen ajatellut, että nyt en hermostu. Silti en ole päässyt niihin sisälle. Olen tuntenut itseni kovin ulkopuoliseksi. Olen ajatellut, etten ole uskossa ollenkaan.

    Nyt melko hiljattain Raamattua lukiessani, vars. Paavalin kirjeitä, minua on helpottanut tämä ajatus, että yksin uskosta ja yksin armosta!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava juttu, jos tämä kolahti sinuunkin! Vapaissa suunnissa on hirveän musiikkipainotteinen ylistyskulttuuri, jota harvoin uskalletaan kritsoida. Minustakin monet biist ovat puhkilaulettuja ja jo lähtökohdistaan ihan tolkuttoman mälsiä. Eivät ne ainakaan minua auta ylistämään. Maksimissaan fiilistelemään, ja sitäkin harvoin. Välillä kun on oikein hyvätasoisesti esitettyä musiikkia, niin nautin siitä toki - musiikkina! "Musiikki musiikkina" ja ylistäminen ylistämisenä, tekisi mieleni sanoa. Uskon, että monella muullakin olisi helpompaa, kun musiikin diggaamisesta ei tehtäisi ylistämiskyvyn mittaria.En tiedä, meneekö sitten uskovilta monesti fiilistely ja ylistäminen sekaisin. Otin tämän aiheen esiin blogissani hieman riskillä, pelkään monen pahoittavan siitä mielensä. "Ylkkämusiikilla" on niin kovin vankka traditio. Seurakuntamme blogissa mieheni kirjoittaa samasta asiasta: http://joensuu.helluntaiseurakunta.fi/blogi/lansimainen_rivikris/384/kovia_vaitteita_osa_1

    VastaaPoista
  3. Luin mielenkiinnolla miehesi kirjoituksen. Se oli oikein hyvä artikkeli!
    Eikö jo varoituskellot soi, jos jotain asiaa ei saa kritisoida.
    Fiilistely ja ylistäminen taitaa mennä sekaisin!
    Olen pelännyt, että minulla on liikaa arvostelun henkeä, mutta minua on häirinnyt se ihmisten tyypillinen käyttäytymistapa, että kun joku nousee seisomaan jonkun laulun aikana, niin yksi ja toinen seuraa esimerkkiä. Laumavaikutus, ei henkilökohtainen. Jos joku pastori nousee, silloin nousee välittömästi joukko ihmisiä.

    VastaaPoista
  4. Näinhän se on. Tosin rehellisyyden nimissä pitää mainita, että itsekin olen ylistyshetkessä pojottanut pystyssä monet kerrat. Ehkäpä syy on siinä, että olen tunnollisena ihmisenä yrittämällä yrittänyt ylistää ja saada tietyn tunteen aikaan ulkoisella käytöksellä. Eihän sellainen Jumalalle mieliksi ole, että täällä joku hampaat irvessä yrittää häntä miellyttää. Pöh. Mutta niin sitä vaan huomaamattaan tulee noudatettuja tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä silkkaa tunnollisuuttaan / kiltteyttään. Jopa siinä määrin, ettei edes itselleen kehtaa tunnustaa, että jossain mättää. Monesti mukana on ollut myös arvostuksen ja tsempin osoitus soittavalle poppoolle. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kyse on ollut ainakin OMALLA kohdallani jostakin ihan muusta, kuin oikeasta ylistämisestä. Kunhan olen laulaa loilotellut, se kun niin mukavaa on. Muiden sydämen asenteeseen en mene sanomaan juuta tai jaata, mutta jään kyllä pohtimaan josko kovin monella muullakaan voi olla kysymys todellisesta ylistämisestä. Joillekin se tuntuu olevan näillä keinoin vilpittömällä tavalla luonteenomaisempaa. Miulle ehkä ei sitten kuitenkaan.

    VastaaPoista
  5. Parhaimmillaan ylistäminen on sitä kun voit joka solulla tuntea Jumalan läsnäolon. Ylistämisen aikana Pyhä Henki tekee työtään. Luulen, että tätä ihmiset hakevat, Pyhän Hengen hoivaavaa läsnäoloa. Voi kommentoida, jos olen väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee mieli kysyä; Mitä hoitava läsnäolo pitää sisällään tai mitä sillä tarkoitetaan? Jos hoito-termin sijoittaa terveyden/sairauden hoidon alueelle, niin usein se pitää sisällään kipua, kärsimystä, tuskaa, jopa kyyneleitä, joita mielellään vältämme. Toki myönteistä ja iloakin, mutta ikäänkuin tuskan ja surun lävitse. Voisiko Pyhän Hengen/totuuden Hengen työ tarkoittaa tällöin syvempää syntiturmeluksemme tiedostamista, mikä ei tietysti riemunkiljahduksia kirvoita..Ehkä ilon ja helpotuksen fiiliksillekin tulee tilaa kun noissa turmeluksen positioissa voi kääntää katseen ristille.

      Poista
  6. Koko tämän ylistyskulttuurin ongelmana tahtoo olla se, että (1) vaikka musiikin vaikutukset sielunelämään ovat tunnetut, niin (2) tästä huolimatta ylistämishetkessä käytetään jopa täysin tiedostetusti ja harkitusti musiikkia, joka nimenomaan liikuttaa ihmisen sielunelämää. Kun liikutusta sitten tapahtuu, se tulkitaan ongelmitta Pyhän Hengen työksi.

    Tässä ei olisi mitään ongelmaa, jos kyse olisi vain musiikista ja sen esittämisestä. Tunnekokemuksissahan ei sinänsä ole mitään pahaa.

    Kun kyse on kuitenkin ylistämisestä, jossa tarkoitus olisi, että minä itse (ja oma sielunelämän rooli) vähenee Kristuksen taas kirkastuessa, on vähintään kyseenalaista, että tarkoitushakuisesti hyödynnetään musiikkia, joka kiihottaa ja saa aikaan voimakkaita tunnekokemuksia. On suuri vaara, että nämä sielunliikkeet ja niiden pitämä ”meteli” hukuttavat alleen sen hiljaisen Pyhän Hengen äänen, jonka kuuleminen on ihmiselle niin tavattoman vaikeaa – ilman taustamusiikkiakin.

    Mutta nykyinen ajattelutapa näyttää olevan, että on vain hyvä asia, kun tunnepitoinen musiikki virittää ilmapiirin ja avaa sielunelämän ovet. Ajatellaan selvästi, että tässä ovien avaamisessa on kysymys ennen kaikkea sisimmän avaamisesta Pyhälle Hengelle. Itse olen kuitenkin toista mieltä. Tunnepitoinen musiikki ja sen tietoinen käyttö ylistämisen yhteydessä nähdäkseni pikemminkin hämärtää ja sulkee kuin valaisee ja avaa. Samalla se kuitenkin on jotain kokemuksellisesti niin miellyttävää, että ihminen haluaa jo siksikin ajatella, että tässä on kysymys hengellisestä, ei sielullisesta, kokemuksesta.

    Tietenkin on täysin mahdollista, että tässä kaikessa vaikuttaa toisinaan myös Pyhä Henki, eikä vain ihmisen oma, loppumaton ja aina yhtä itseriittoinen sielunelämä. Kysyisin kuitenkin, faktat huomioiden, kuinka todennäköistä tämä on. Ja miksi otamme tietoisen riskin valitsemalla ylistämisen mediaksi musiikin, joka jo muodoltaan on täysin viihteellistä ja ruokkii erityisesti ihmisen sielun ekstaattisia kerroksia? Kun nuo kerrokset sitten aktivoituvat ”ylistäessä”, olemme varmoja, että (1) koska on mahdollista, että kyseessä on Pyhä Henki, (2) kyseessä on Pyhä Henki.

    Mutta mahdollisuus ei vielä ole fakta.

    (Mainostelen tässä vielä omaa laajempaa blogitekstiäni samasta aiheesta. Löytyy osoitteesta kaikkionvaletta.blospot.com, otsikolla ”Joitakin pohdintoja 1/3: Hengellinen asennevamma”.)

    VastaaPoista
  7. Korjaus ylläolevaan.

    Siis osoite, josta tekstini löytyy, on tämä:

    www.kaikkionvaletta.blogspot.com

    eikä mikään "blospot.com".

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)