Sivut

tiistai 30. lokakuuta 2012

Nopeita päätöksiä


Eilen tajusin, että muutamme kuukauden päästä. Isäntä kiikutti vuokran irtisanomispaperin tänään toimistolle. Asia tulee yllätyksenä myös meille - kuulimme juuri sopivasta asunnosta kaksi vuorokautta sitten. Päätös tehtiin äkkiseltään, ja isäntä kävi vauvan kanssa katsomassa paikan. Itsehän jurnutin töissä. 

Huomenna olen myös töissä, kun isäntä kirjoittaa koko perheen puolesta vuokrasopparin alle. Aion juhlia omalta osaltani syömällä lounaan ravintolassa (pari vapaatuntia ennen koko illan kestäviä palaverisulkeisia). Ajattelin myös huomenna nimittää luokkani poikia päästäisiksi. He itse väittivät tänään, että päästäinen on pojan synonyymi. Saakoot, mitä tilaavat! Hähä!

Tässä tällainen kuva edellisistä palaverisulkeisista. Koulullamme oli vieraana ihmisiä romanivaltuuskunnasta Helsingistä.


































Toisin kuin entisaikojen vaeltavat romanit, me emme muuta kovin usein. Ja se on hyvä niin. Olemme ihmisiä, jotka kiintyvät kotipaikkaansa, ja tuntevat esim. koko kotikaupunkinsa kävelyreitit ja polut. Kaupunkia emme tietenkään vaihda. Pois se meistä! Palaamme vain erään tutun polun varteen toiseen kaupunginosaan. Kuitenkin miun pitää tehdä hieman surutyötä, nimittäin tämä kaikki tuli niin äkkiä. 

Toisin kuin yleensä tähän aikaan, toivon maan sulavan edes viikoksi! Minun on saatava taimeni siirrettyä uuteen kotiin! Itse istutetut harjaneilikat ja kaikki! Ja keltalehtinen jasmike! Tulevana keväänä ihana kasvimaani yllättänee iloisesti vanhan kotimme uuden asukkaan. Huokaus...

8 kommenttia:

  1. No ohhoh! Ja kaikkea! Voi kun kello on jopa kymmenen, en viitsi työläistä häiritä näin myöhään enää soitolla, mutta sen aion kyllä tehdä kun joskus puhelimen löydän! Jopas jopas. Ja niin komia piirustus!

    VastaaPoista
  2. No ohhoh :). Onkos se uusi asunto siinä 100m säteellä entisestä? ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea! Kuulostaa tutulta! :D

    ...Siis meillä kävi samalla tapaa viime vuoden keväällä, että saatiin tietää yllätyksenä tästä nykyisestä kodista ja tehtiin spontaani muuttopäätös ennenkuin ehdittiin sulatella edes! Ja tässä kodissa on se erikoisuus, että tämä on vastaus eräässä kokouksessa tulleeseen rukousnäkyyn "teille on huoneisto varattuna" Todentotta, tämä asunto oli ollut tyhjillään 6kk ja vastasi juuri meidän toiveita! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava kuva romaaninaisesta!

    Teilllähän käy muutto kuten meillä vuosi sitten. Pistimme asuntomme myyntiin, meni ekalla näytöllä ja uudesta ei ollut tietoakaan...:)
    Onneksi talo löytyi vajaan kilsan päästä edellisestä kodista.

    VastaaPoista
  5. Jeps, täällä jo kovasti odotellaan tulevaksi.. ajateltiin ukin kanssa, että jos Malakias ei opi r-kirjainta niin sitten te asuttu Lantakylässä...

    VastaaPoista
  6. Ohops, vastaaminen kommentteihin jäi sähläämisen jalkoihin! Kiitos toivotuksista :) Rantakylään vie tiemme kuunn lopussa! Kasvit iskin maahan pari tuntia sittenpimeässä, räntäsateessa vauvan parkuessa mielenosoituksellisesti vaunuissa. Mutta maassa ovat! Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit tuonut tänne meille niin ei olis tarivinnu parkua reppanan- mummi ja ukki olisi viihdyttänyt :)

      Poista
  7. Kävihän tuo mielessä, mutta ajattelin että mummille pitää suoda opiskelurauha ja ukillekin hetki huokaista :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)