Sivut

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulupuuhia taaperon kanssa


Taaperomme pääsi kirkon puurojuhlassa urkuja kokeilemaan - itsensä kanttorin kannustamana. Ääni oli tosin säädetty hiljaiseksi (odotin jo korvia huumavaa ilmestyskirjatason kakofoniaa).


Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus. Karamellivalot pihalla pulpauttavat nostalgian pintaan.


Laihdutusvinkki: piparkakut voi käyttää myös ikkunakoristeeksi (kun on ensin syönyt puoli kiloa taikinaa...)


Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.


Sydän symboloi rakkautta ja voi että kun kaikki tajuaisivat, että rakkaus ei ole TUNNE.


Pienenkin mussukan kanssa voi tehdä huikean hienoja joulukortteja. Tarvitset:
- mussukan
- sormivärejä
- kartonkia
- tarroja
- kärsivällistä mielenlaatua, joka ei väännä lapsen visiota suorittamiseksi
- korttipohjia, kirjekuoria (lisäksi vaikkapa koristeteippiä yms. kivaa)


Noin 2-vuotias osaa (= haluaa) jo valita itse tarrat ja laittaa ne kiinni maalattuun kartonkiin. Tosin näin pienten kuvioiden kanssa jouduin asettamaan tarrat valmiiksi oikein päin pienten sormien pinsettiotteeseen. HUOM! 
1. Ensin maalataan koko kartonki, 
2. sitten aikuinen leikkaa kuuset strategisesti parhaista kartongin osista,
3. lopuksi lapsi laittaa tarrat. 
4. Kun hauskimmat kuuset ovat kasassa, aikuinen voi vähin äänin liimata ne korttipohjille ja toteuttaa kuviota täydentävät taiteelliset visionsa. ( Uhmäikäinen visionääri nukkumaan ensin!)
5. Unohda kuvata valmiit kortit - kuten allekirjoittanut - ja lähetä ne mummeille ja kummeille (koko suvulle ei kannata ruveta tällä tavalla kortteja tekemään, jotta joulurauha omassakin päässä säilyisi).


Hauskaa joulun odotusta kaikille <3 br="">

2 kommenttia:

  1. Ihana juttu!
    Joulukuusi-idea on hieno. Upealla luovuudella toteutettuja kuusia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Valmiista korteista tuli todella hienoja, mutta kun on ämpärin kokoinen reikä päässä näin joulun alla, niin ne kuvat jäi niistä oittamatta :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)