tiistai 30. joulukuuta 2014

Jäätynyt hyasintti ja runoja


Risto Rasaa, Katri Valaa sekä jäätynyt hyasintti. Olkaa hyvä.





En tahtoisi kiirehtiä,
ettei elämästä tulisi läpinäkyväistä,
     sinistyvää kuin ilma.
Minä pelkään, niin kuin lintu tuntee
varoittavan heijastuksen
     suljetuilla silmillä latvojen välissä.
                                  - Risto Rasa





Ilma kilahtelee kuin lasikello,
helisee puitten huurreneulaset.
Hyytyneen teräsvillan lailla
kaartuu tie sinisten varjojen alla.

Talot, äänettömät lohkareet
ilman jääkuullossa kuin hyisessä vedessä.
Ihmiselämä kytee
odottaen aurinkoa
tahtoen polttautua eläväksi liekiksi
läpi kuoleman, jähmettymisen
välkehtivän lumouksen.
                                - Katri Vala






Jos olisin nuori,
kenties laulaisin
maan mustasta maljasta,
täynnä lumikukkien viileyttä,
kenties tähtien kaste
kimaltaisi lauluni yönsinisellä niityllä.
                               - Katri Vala




Kaunista uutta vuotta 2015!



P.S. Jos tästä kaikesta aiheutui kesän kaipuu, niin löydät vastaavan postauksen TÄSTÄ.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lunta


Kamera meni pakkaseen ja mie sen mukana.






Käsityörupeltaja iskee jälleen


Tulipahan taas rupellettua. Minun pitäisi ihan oikeasti ruveta piirtämishommiin, mutta kun näitä käsitöitä on niin mukavan laiskanpulskeaa tehdä. Vaikka moni osaisi ihan oikeasti paremmin ja tämänkin suutarin pitäisi pikku hiljaa painua lestiinsä.

Heijastinkukkia. Tehokas myyjä pisti minut ostamaan puisen pömpelin, jolla näitä tehdään.

Älkää naurako.

Tein rakkaalle tädilleni sairaalasukat, iso leikkaus tulossa. Turvonneetkin nilkat mahtuvat näihin.
No jos mie sitten kohta niihin piirtohommiin. Mutta kun ramaisisi niin turkasesti.

Jälkijunan mattimyöhäisen joulukortit


Ei sillä, että aihe olisi enää mitenkään ajankohtainen, mutta onhan se joulu ensikin vuonna. Eli oikeastaan olen 11 kuukautta etuajassa päivitykseni kanssa. Postikusti kyllä vei kortit ajoissa perille. Luulisin. Nämä kortit askartelin vielä edellisessä postauksessa esittelemieni lisäksi.

Mietin tässä jälleen, että miksi näiden korttien kanssa tulee sählättyä joka ikinen vuosi.


On muuten hankala näiden korttien kanssa "puljaaminen". Kenelle lähettää, kenelle ei? Vastavuoroisuusperiaate on hyvä ohjenuora, mutta aina se ei toimi. Joka joulu saan kortteja ihmisiltä, joille en ole osannut korttia varata tai ehdi sellaista tehdä.

 Kiitoskortit päiväkodin väelle voi toki tehdä ihan silkasta kiitollisuudesta.


Onneksi vielä useammin käy niin, että itsellä jää kortti saamatta. On jotenkin helpompaa olla kortin lähettäjä kuin sellainen, joka jää "kiitollisuuden velkaan" kortin lähettäjälle.




Vaikka en tiedä, kuinka moni oikeasti jaksaa ottaa asiasta pulttia ja räknätä saamansa ja lähettämänsä kortit. Toivottavasti ei kukaan. Loppujen lopuksi joulukortit menevät kaapin kätköön loppiaisena.



Eli onko silllä oikeasti niin kauheasti väliä? Eikös kortin ole tarkoitus ilahduttaa eikä kuormittaa ääneen lausumattomalla vastavuoroisuusperiaatteella?





Edesmennyt mammani soitti sukulaiset läpi aina jo kesällä, että hän ei sitten jaksa lähettää kortteja tänäkään vuonna. On sekin yksi ääripää.





Olen myös miettinyt, tuleeko korttieni vastaanottajille painetta siksi, että lähetän itse tekemäni kötöstyksen. Tuntuuko kurjalta lähettää vastavuoroisesti kaupasta ostettu kortti, jos itselle ei askartelu maistu? Vai meneekö joku tunnollinen käsintehtyä korttia OSTAMAAN isolla rahalla tunnontuskissaan. Hurja ajatus.


Ensi vuonnakaan en voi olla lähettämättä kortteja.


Vai pitäisikö tehdä "mammat" ja tehdä soittokierros jo heinäkuussa. "Ei saa lähettää miulle korttia, kun miekään ei aio lähettää teille. Möö!"


Mutta kyllä mie ne kortit taas ensi vuonna lähetän. Nimittäin askartelu on mukavaa, enkä minä omissa nurkissani rupea räpellyksiäni säilömään.


Tällaisen 3-vuotiaan tekemän taideteoksen voisin toki laittaa talteen. Mutta kun kullanmuru teki sen mummille.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukortteja perinteiseen ja siihen toiseen makuun


Askartelevaiset, saa ottaa vinkkejä, jos siltä tuntuu.

Näistä olen ylpein - ne teki ihan itse joulun alla kolme vuotta täyttävä taapero. Sormiväreillä maalasi ensin, sitten leikkasi, liimasi ja lopuksi puristi ja levitti kimalteet. Näitä aarteita on vain neljälle onnekkaalle, sillä en en turhautumiseltani kestänyt useamman kortin teettämistä.

Ja sitten näitä perinteisiä - ja äskeisten jälkeen aika tylsän tuntuisia - joulukortteja:










Ja muutaman eksentrisenkin joulukortin tein:



Yllättävää ajankohtaisuutta vuodelta 1983


Tarmo Koivisto piirsi vuosikymmenet Mämmilä-sarjakuvaa, jonka vannoutunut ihailija olen. Lukiessani jälleen vuosikymmenten tuotantoa läpi, havahduin tähän alun perin vuonna 1983 julkaistuun sarjakuvasivuun. Pakko oli ottaa talteen se tänne. Kuvan saa klikkaamalla oikein isoksi.

KOIVISTO, TARMO 2007: Mämmilä, sarjakuvia Suomesta 1982 - 1988, s.26, Helsinki: Otava

torstai 4. joulukuuta 2014

Paperivuoren huipulla ei tuule


Olen ollut kuukauden hautautuneena paperiin. Minä voitin! Selätin lukiolaisten tekstit, vaikka niillä oli ylivoima: kaksisataa yhtä vastaan. Sain kesyttää opetusharjoittelijoitakin, mutta en tarvinnut jakkaraa tai ruoskaa. He hyppivät palavan renkaan läpi ilmankin. Opettaja-ainesta!


Meillä odotetaan jo kovasti punaista Volvo-paloautoa. Ei kun joulua. Ihanaa adventin aikaa kaikille!