Sivut

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Keppihevonen


Keppihevonen syntyy nopeasti vaikka aamupuhteena. 3-vuotias poikani oli innoissaan kertonut, että he olivat ratsastaneet päiväkodissa. Aikani ihmeteltyäni kävi ilmi, että heposet olivat olleet sananmukaisesti puisevia. Tänään päiväkodista tulijaa odottaa sohvalla oma ratsu!




Tässä siis helppo, perinteinen ja sangen käyttökelpoinen askarteluvinkki vaikka lastenleirille! Kierrätysmateriaali on ekologista, parittomaksi eksyneet villasukat saavat elämälleen tarkoituksen ja allergisetkin lapset pääsevät ratsastamaan. Kaikki voittavat!

Tarvitset:

1. villasukan pääksi (tässä itse lapselle neulomani sukka, joka oli uudenveroinen mutta pari kadonnut)
2. villalankaa silmiin ja harjakseen ja kaulan sulkemiseen (kannattaa valmiiksi miettiä värien sopivuutta)
3. kaksi virkattua / neulottua neliötä korviksi (taita keskeltä)
4. valtaisan parsinneulan
5. vanua tai joutavia riepuja täytteeksi
6. kepin (vaikka metsästä, jos ollaan leiriolosuhteissa) Tässä voivat nohevimmat harjoitella puukon käyttöä. Itse otin kepin turhaksi käyneen leikkikehän pienoista, jotka ovat sileitä ja vain n.70cm mittaisia; nyt ei säry koko kämppä pojan kirmatessa.  Harkitse, ennen kuin otat hevosen kropaksi yli metristä pätkää.
7. mahdollisesti rautalankaa kieputettavaksi tukirakenteeksi keppiin -> L-muoto

Sitten vain villasukkaa täyttämään ja kepin päähän sovittelemaan. Minun keppini oli L-kirjaimen muotoinen, jolloin turpa asettui kauniisti. Suorankin kepin kanssa onnistuu, mutta silloin itse laittaisin vahvaa kieputettua rautalankaa tukirakenteeksi kepin päähän, jotta muoto vastaisi L-kirjainta.

Kun kaula on kiristetty kepin ympärille ja täytteet sitä ennen asetettu hienosti, voi muutamalla pistolla kiinnittää korvat, tehdä silmät ja harjaksen. Itse tein harjaksen laiskasti: tarpeeksi isosilmäiseen neulaan mahtui moninkertainen lanka. Siitä sitten vain solmuilla tupsu kerrallaan.

Aika-arvio valmiiden kamojen äärellä on alle tunti aikuiselta, lapsilta iästä riippuen menee tietysti kauemmin ja he myös tarvitsevat aikuisen ohjausta. Leirillä tällaisen voi tehdä vaikka muutaman päivän mittaan muun toiminnan ohessa ja pitää vaikka RAVIT leirin viimeisenä päivänä :) Parhaille palkaksi kauroja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo :)