Sivut

lauantai 3. tammikuuta 2015

Pohdintoja: Ruumiillisuudesta, narsistisesta yhteiskunnasta ja somesta




Nyt pitää taas vähän pulista asiaa. Vastuu siirtyy lukijalle, joka toivon mukaan jaksaa lukea koko tekstin.

Asiaan.

Toisen ihmisen katse ja sen määrittelyvalta on monille naisille vakava uhka. Se kohdistuu omaan kehollisuuteen ja ulkonäköpaineet voivat saada kohtuuttomat mittasuhteet. Tämä voi määrittää identiteettiä niin, että vähemmän tärkeästä tulee liian tärkeää ja koko minäkuva vinoutuu narsistisen kulttuurin ristipaineessa. Olemme ruumiisiimme sidottuja. Ulkonäkö on monelle erittäin vakava asia. Moni  taitaa oppia jo pienenä, että ulkonäkö ja imago ovat tärkeämpiä kuin ajatteleminen ja itsensä sivistäminen, lähimmäisen auttamisesta tai moraalisten arvojen ylläpitämisestä puhumattakaan.

"Ihastummeko aina ja nimenomaan kuviin ja kuvitelmiin? - - Kuva toisesta täydennetään, sitä korjaillaan ja rakennetaan uudelleen, niin että se vastaa paremmin hänen tekemisiään ja sanomisiaan. Paranneltu kuva piilottaa helposti alleen vapauden ja arvaamattomuuden. Intohimo ja jännite laantuvat, kun aletaan kuvitella, että toinen tunnetaan. Kyseessä on kuitenkin harhakuvitelma: toinen ei lopulta ole pelkkä [ontto laivan keulakuva] puukuningatar, vaan jokaisen - - pinnan alla vaanii edelleen pelottava arvoitus, tuntematon ydin."  (Jukka Laajarinne, s. 186 - 187.)


Korealaisia missejä, joita ei kaunausleikkauksien vuoksi edes erota toisistaan. Lähde http://static.iltalehti.fi/kauneuskirurgia/17222994_kf.jpg 3.1.2015


Ihminen joka tapauksessa rakentuu suhteessa toisiin, eikä kukaan voikaan kasvaa tyhjiössä. Mutta eikö itseään voisi yrittää kehittää suuntaan, jossa kaikki kuolleena syntyneet ideat eivät pääsisi mädättämään omaa arkea, arvoja  ja ajankäyttöä? Vastaan itse: harva viitsinee itseään rasittaa näin. Vai olenko vain pessimistinen? 

Tiedän omastakin kokemuksesta, että on paljon viihdyttävämpää roikkua somessa muiden määriteltävänä ja samalla antaa arvostelevan katseensa kiertää muiden rakentamissa virtuaalikulisseissa kuin painaa nokkansa elämänfilosofiaa käsittelevaan teokseen.



LINKKI


Savon Sanomissa julkaistiin mielenkiintoinen teksti (yllä linkki). Teksti kertoo oireellisesti jotakin tästä ajasta, jossa ruumiillisuus ajaa ajattelun ja sivistyksen ohi. Koulutus nähdään välinearvona rahan tienaamiseksi. Mietinpähän vain, että rahakkaana onkin sitten kiva rakentaa vaikka sosiaalisessa mediassa onnellisen ihmisen imagoa. On silikonit ja uusi auto, taustalla palmut huojuvat jälleen uudessa matkakohteessa. Kuvat on otettu uusimmalla hupelimella.

Ruumiillisten piirteiden arvostelu, jolle esimerkiksi internetin ympäristöt tarjoavat mehevän alustan, on kova isku ja vaatimus koko persoonalle. Ongelma on sama kaikilla: ihmiselle asetetaan vaatimuksia, ei ainoastaan tekojen, vaan koko olemuksen suhteen. Ulkonäön arvostelu on vieläpä siitä hankala asia, että viestit voivat olla keskenään täysin ristiriitaisia. Selkeää säännöstöä oikeanlaisesta ulkonäöstä ei voi luoda. Ruumis on fyysinen ja siksi konkreettinen kohde muiden arvostella. Sitä arvioidessa kaikenlainen sisäinen ja kätketty unohtuu. Niin katsojalta kuin katseen kohteeltakin.


Kuvankäsittelyllä saa muokattua itsestään kelpo KUVAN, imagon. Kuvalähde: http://www.about-face.org/disclaimer-for-airbrushed-models-an-effective-solution/  3.1.2015


Vaatteilla, meikeillä ja muilla oheishärpäkkeillä oman kiusallisen ruumiillisuuden voi toki yrittää peittää. Ja niinhän me yritämme! Puhumattakaan sitten kauneusleikkauksista, kuvankäsittelystä ja muista hifistelyistä.

Pukeutunut ja tälläytynyt henkilö voi tuntea ylemmyyttä. Hän voi kokea olevansa se, joka voi katsoa ja määritellä muita. Toisten katse ja määrittelyvalta eivät muka ulotu häneen ruumiillisesti, koska heidän katseensa kilpistyy vaatteisiin, kampaukseen, sotamaalaukseen, hienosti käsiteltyyn profiilikuvaan. Mutta tosiasiassa pukeutunut, tälläytynyt ihminen on nähnyt kaiken tämän vaivan toisten ihmisten katseen kohteena olemisen paineessa!


Vaatteiden, kampauksen ja meikin valitseminen on sen valitsemista, millaisena näyttäytyy muille: millaisen kuvan luo itsestään. Kuva ihmisestä ei kuitenkaan ole sama asia kuin ihminen itse. Oman kuvan, imagon, luominen on performanssiin ryhtymistä ja oman egon pönkittämistä. Kaikki on vain teatteria.


 
Tove Janssonin kuvitusta Vaaralliseen juhannukseen

-        
- Teatteri ei ole teidän salonkinne eikä laivalaituri. Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat.
- Kasvatuslaitos, puuskahti Muumimamma kauhistuneena. (Tove Jansson: Vaarallinen juhannus)


 Olkaamme siis toisiamme kohtaan armollisia tässä esityksessä, sikäli kuin esitys on välttämättömyys. Olemmeko pääsemättömissä itsemme ja esityksemme kanssa? Humanisti ja kehityspessimisti vastannevat tähän eri tavoin. En ole vielä varma, kummalle kannalle kallistuisin.

Sisäisesti kaunista vuotta 2015 kaikille!



P.S. Inspiksenä tähän tekstiin toimivat Jukka Laajarinteenteos Muumit ja olemisen arvoitus ja Savon Sanomien artikkeli, sekä eräs jäätävän pinnallinen MeNaisten pääkirjoitus (vessalukemisto).

5 kommenttia:

  1. Mukavaa sunnuntaiaamun purtavaa. :) Tänään en pänttäydy mitenkään! :)
    (Mutten myöskään lähde minnekään, joten..)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus!
    (sori en millään kyennyt kattavampaan kommenttiin, koska jäin miettimään asioita, mutta väsynyt pää ei anna ulos parempaakaan)

    VastaaPoista
  3. Hilla: Toivottavasti peilistä ei kämpillä katso olan takaa sisäinen arvostelija! Meillä asuu sellainen.
    Taina: Kiitos! Tuttu tunne.

    VastaaPoista
  4. Sukelsi pintaa syvemmälle ja uppos. Onko hupelin itsekeksimäsi vai jo laajemminkin käytössä oleva sana? Puhelinhan se ei ole, eikä älylaite senkään vertaa. Olkoon siis hupelin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Hupelin on jäänyt sanavarastoon kuten keksiviikkokin. Olen joskus napannut ne jostakin ohi mennen :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)