torstai 28. toukokuuta 2015

Auringonlaskun värejä Helena Anhavan kera


Kuten ulkomailla asuva pikkusiskoni sanoi, Suomen kevät on ihmeellinen. Tänä kesänä hän viettää häitään. Saan kuvata. Olen kuvannut myös töissä, kevään lukujärjestyksessä on tilaa voimauttavalle valokuvaukselle. Kuinka kauniita ovatkaan nämä kaukaa tulleet ihmiset, joiden kanssa olen saanut työskennellä. Jännitän kaupungin päätöstä. Saanko jatkaa ensi vuonnakin?


Etupihalla ennen nukkumaanmenoa.


Kuin ruukkua pään päällä kantava
kääntyy hitaasti ilta-aurinkoon.

Vieras maa
tuttu muukalainen
katsoi silmät
tarttui käteen
hengitti suoraan sieluun.


Forget me not, lemmikki. Auringolasku. Jos itkisin, niin tekisin sen NYT.


Niin hyvä tietää -
myös pimeässä
syvä vihreä ympäröi talon.

Puut, vartijat,
ja valon leikkivä läikitys
oksien alla
kun aamun esirippu nousee.

Ekstrovertti, kerrassaan värikäs persoona.

 Haluat punaisen tuvan ja kukkamaan.
Joudut maaorjaksi itsellesi.

Kun perustaa nurmikon, on kuin pälvikaljuisuutta hoitaisi.

Shakespeare-tulppaani lakastui,
Sarah Bernhardt-pioni puhkeaa juuri,
Mozart-ruusu on nupulla.
Kulttuuri kukkii.


Eteeriset ystäväni.

Turha hämätä.
Uni tuntee sinut.


Oma karvakasani vuodesta -98 asti. Olin silloin 14, hän 15. Tapasimme juuri tähän aikaan.

Pysähtyi tuulen liike.
Yö kylmeni.
Valkorungot vaiti
               kullalla kuormitetut.

Käyn pimenevää pihaa.

Liikahtaa,
              kääntyy
hohtava kukkaterttu.




Näiden valokuvien ja Helena Anhavan runojen myötä toivon lempeää kesän odotusta, mainiot lukijani!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Keltainen toukokuu sateenkaarineen



Tulihan se sieltä. Keltainen toukokuu.


On se. Se on, se on se on. On se hieno.



Kaaren värit voimistuivat hetkeksi todella selkeiksi.


Sadepisarat ja sateenkaari.


Mieheni edesmenneen mummon verhot kevätillassa.


Sinisorsauroksen pää on kyllä komean värinen!


Esikko.


Narsissin takaraivo.



Kevätkaihonkukka.

Ah.


torstai 14. toukokuuta 2015

Uusin kollaasi / maalaus


Lähes metrin korkuinen öljymaalaus yhdisteltynä lyijykynään ja musteeseen. Tämä hahmo voisi olla morsian, kreivitär tai jotakin muuta. Lahkolainen odottamassa ylöstempausta pellolla?


Tarkkasilmäiset voivat löytää tästä teoksesta yhtä ja toista tuttua, ja myönnänkin että nykyiselle työskentelytavalleni on otollista kerätä itsetehtyä materiaalia uudelleen yhdisteltäväksi pitkällä aikavälillä. Mutta näin olen saanut kahdesta keskeneräisestä työstä aikaiseseksi yhden valmiin. No niin!


Yksityiskohta

Tämä tulee sitten ensi syksynä Taitokorttelin käytävägaleriaan näyttelyyn elokuusta lokakuulle. Jes, jo kaksi työtä kasassa! Ja muutama keskeneräinen... ja suurin osa täysin tekemättä. Pikkuhiljaa.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Keväistä rappio- ja perusromantiikkaa


Noniin, oi joi, nyt kuulkaas on hiirenkorvat puissa ja aurinko laskee ja uuu... kamera on lenkeillessä pakollinen seuralainen.



Ihan kaikkea voi tulla vastaan, kun rymyää vähän normireiteiltä. Ei tarvitse montaa kymmentä metriä rämpiä!



Kyllä etsivä löytää, ja löytääpä sellaisiakin paikkoja, jotka ovat olleet kaupungin siivousintoilijalta piilossa vuosikymmeniä. Ah! Tämä on niin parasta! Hylätty ajoneuvo löytyy keskeltä asutusta tiettömän taipaleen keskeltä ohdakeviidakosta, joka kevään vuoksi yltää vasta nilkkaan. Ja koko komeus jää turvepientareen taakse kätköön. Ai että, miten gutaa on tuntea ympäröivä seutu kuin taskunsa. Jää peruslenkkeilijät ymmälleen. Hih!












Hoh, oli se vain mahtavaa. Mutta kyllä mie näistäkin innostuin (vähäsen):









Joo, on se kevät ihan huippua aikaa. Oi joi. Eipä muuta kuin maireaa viikkoa kaikille.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivän piirros / kollaasi


Äitienpäivän kunniaksi julkaisen tässä yhden tulevan syksyn näyttelyyn tulevista töistäni. Sopii niin hyvin teemaan.

Kuva on kollaasi. Taustan muodostaa eristystekniikalla vedostettu grafiikanlehti osittain silputtuna. Ihmiset on piirretty lyijykynillä ja orkideat huopakynillä. Teoksen koko A3.



Työn nimestä en ole vielä päässyt sopimukseen itseni kanssa. Yksi vaihtoehto on "Kesäkuun aaumu", toinen "Hetkellinen idylli". Ja nimenomaan hetkellinen! Jokainen, jolla lapsia on, tietää ettei äitiys ole pelkkää pullantuoksua. Mukaan mahtuu myös kakankäryä niin metaforisesti kuin kirjaimellisestikin.

Enkä voi olla julkaisematta myöskään valokuvaa omasta päivänpaisteestani. Kärytköön mikä tahansa, hän on sen kaiken arvoinen. Vieressä itse askarreltu kortti ja sylissä kukkia isännältä.


Hyvää äitienpäivää erityisesti kaikille niille, jotka eivät tunne itseään hyväksi äidiksi, jotka ovat lapsettomia, joilla on vaikeuksia oman äitinsä kanssa tai jotka ovat hänet kokonaan menettäneet. Henkisesti tai fyysisesti. Tänään ajattelen erityisesti teitä ja kiitän armosta, että minä olen tämän lapsen lahjaksi saanut.


Linkki: Sunday Sketches

torstai 7. toukokuuta 2015

Oikeus kotiseutuun ja isommat ympyrät


Maailmassa on kymmenen kertaa Suomen väkiluvun verran pakolaisia.  Pakkotilanne lähtemiseen lienee poikkeuksetta hirveä. Mummonikin oli evakko Karjalasta. Nyt asun Joensuuta kolmannessa polvessa niin isän kuin äidinkin puolelta. Opetan työkseni niitä, jotka ovat lähteneet pakoon katastrofia toiselta puolen maailmaa. Matkustusaika on lyhyempi kuin mummollani, mutta matka moninkertainen. Onko afrikkalainen siskoni minulle yhtä tuttu tai vieras kuin karjalainen sotalapsi pohjanmaalaiselle vastaanottajalleen?


Ihan koti-Suomessakin, ilman sen kummempia ulkoisia pakotteita, moni haluaa kotiseudultaan suurempiin ympyröihin pysyvästi syystä tai toisesta. Ettei "jämähtäisi". Onneaan kokeilemaan? Etsimään paikkaansa maailmasta? Ihmettelen ajatusta, jonka mukaan ihminen tarvitsisi kovin suuria ympyröitä. Mitä se edes tarkoittaa?  Ei ole maailman pääkaupungeissa enempää tunteja vuorokaudessa, vaikka ne sykkisivätkin yöt läpeensä.

Minä vielä pidän täällä sukukantoa pystyssä. Metsäläinen. Itse olen saanut vedettyä itseni henkihieveriin kiireen ja sosiaalistumisen kanssa jo ihan täällä susirajallakin. Ja ei - en laske sosiaalisiksi suhteiksi pihan oravia, rusakoita, lintuja, hirviä tai karhuja.

Matkustelu avartanee myös tätä pohjoista kansaa, mutta ei välttämättä. Kyllästymään ja turhautumaankin olen matkustessani ehtinyt monta kertaa, vaikka kaukokaipuu aina kaamoksen synkimpinä hetkinä iskeekin. Toisaalta tunnen ihmisiä, joiden pään sisäisiä ympyröitä ei matkustaminenkaan ole avartanut. Umpio on umpio, vaikka ympärillä pyörisivät maailman suurimmat ympyrät.

Jospa ne ympyrät voisikin laajentaa ihan oman päänsä sisällä, vaikka... lukemalla? Jos on tarpeeksi rikas henkinen elämä, ei tarvitse kohkata pitkin palloa. Kullekin niin haluavalle tämä tietenkin sallittakoon, ja myönnän, että esimerkiksi kaltaisilleni kulttuurin ystäville on olemassa suotuisampiakin läänejä kuin tämä. Mutta minähän se edelleen olen, joka taiteeni teen. Asuin missä hyvänsä. Täällä on hyvä. Internet tuo suoraan keittiööni viimeisimmät taidevirtaukset mistä päin maailmaa keksinkin haluta. 

Minulla on oikeus asua kotiseudullani ja silti pitää itseäni ei-jämähtäneenä. Vaikka työtilanne täällä onkin kurja ja blaa blaa. Mieleni ympyröistä vastaan joka tapauksessa itse, ja kirjastoon on 500 metrin matka. Netti toimii. 

Ja mitä työtilanteeseen tulee, tarvitsen vain yhden työpaikan -  ja puolikkaallakin pääsee pitkälle. Ja näiden pakon edessä lähteneiden kanssa viihdyn oikein hyvin, kiitos vain kysymästä. Heillä on monesti sitä perspektiiviä, joka meikäläisiltä puuttuu. Eikä minun siihen tutustuakseni tarvitse mennä isompiin ympyröihin, riittää kun talsin sata metriä lähimmälle leikkikentälle. Sinne, jossa oma lapseni leikkii ihonväriin katsomatta kaikkien kanssa.





Osallistun samalla haasteeseen Pallo (Luova lauantai).