Sivut

torstai 7. toukokuuta 2015

Oikeus kotiseutuun ja isommat ympyrät


Maailmassa on kymmenen kertaa Suomen väkiluvun verran pakolaisia.  Pakkotilanne lähtemiseen lienee poikkeuksetta hirveä. Mummonikin oli evakko Karjalasta. Nyt asun Joensuuta kolmannessa polvessa niin isän kuin äidinkin puolelta. Opetan työkseni niitä, jotka ovat lähteneet pakoon katastrofia toiselta puolen maailmaa. Matkustusaika on lyhyempi kuin mummollani, mutta matka moninkertainen. Onko afrikkalainen siskoni minulle yhtä tuttu tai vieras kuin karjalainen sotalapsi pohjanmaalaiselle vastaanottajalleen?


Ihan koti-Suomessakin, ilman sen kummempia ulkoisia pakotteita, moni haluaa kotiseudultaan suurempiin ympyröihin pysyvästi syystä tai toisesta. Ettei "jämähtäisi". Onneaan kokeilemaan? Etsimään paikkaansa maailmasta? Ihmettelen ajatusta, jonka mukaan ihminen tarvitsisi kovin suuria ympyröitä. Mitä se edes tarkoittaa?  Ei ole maailman pääkaupungeissa enempää tunteja vuorokaudessa, vaikka ne sykkisivätkin yöt läpeensä.

Minä vielä pidän täällä sukukantoa pystyssä. Metsäläinen. Itse olen saanut vedettyä itseni henkihieveriin kiireen ja sosiaalistumisen kanssa jo ihan täällä susirajallakin. Ja ei - en laske sosiaalisiksi suhteiksi pihan oravia, rusakoita, lintuja, hirviä tai karhuja.

Matkustelu avartanee myös tätä pohjoista kansaa, mutta ei välttämättä. Kyllästymään ja turhautumaankin olen matkustessani ehtinyt monta kertaa, vaikka kaukokaipuu aina kaamoksen synkimpinä hetkinä iskeekin. Toisaalta tunnen ihmisiä, joiden pään sisäisiä ympyröitä ei matkustaminenkaan ole avartanut. Umpio on umpio, vaikka ympärillä pyörisivät maailman suurimmat ympyrät.

Jospa ne ympyrät voisikin laajentaa ihan oman päänsä sisällä, vaikka... lukemalla? Jos on tarpeeksi rikas henkinen elämä, ei tarvitse kohkata pitkin palloa. Kullekin niin haluavalle tämä tietenkin sallittakoon, ja myönnän, että esimerkiksi kaltaisilleni kulttuurin ystäville on olemassa suotuisampiakin läänejä kuin tämä. Mutta minähän se edelleen olen, joka taiteeni teen. Asuin missä hyvänsä. Täällä on hyvä. Internet tuo suoraan keittiööni viimeisimmät taidevirtaukset mistä päin maailmaa keksinkin haluta. 

Minulla on oikeus asua kotiseudullani ja silti pitää itseäni ei-jämähtäneenä. Vaikka työtilanne täällä onkin kurja ja blaa blaa. Mieleni ympyröistä vastaan joka tapauksessa itse, ja kirjastoon on 500 metrin matka. Netti toimii. 

Ja mitä työtilanteeseen tulee, tarvitsen vain yhden työpaikan -  ja puolikkaallakin pääsee pitkälle. Ja näiden pakon edessä lähteneiden kanssa viihdyn oikein hyvin, kiitos vain kysymästä. Heillä on monesti sitä perspektiiviä, joka meikäläisiltä puuttuu. Eikä minun siihen tutustuakseni tarvitse mennä isompiin ympyröihin, riittää kun talsin sata metriä lähimmälle leikkikentälle. Sinne, jossa oma lapseni leikkii ihonväriin katsomatta kaikkien kanssa.





Osallistun samalla haasteeseen Pallo (Luova lauantai).

6 kommenttia:

  1. Meidän maailmamme eivät kohtaa.

    VastaaPoista
  2. Eikä aina tarvitsekaan. Hyvä, että meitä on moneen lähtöön.

    VastaaPoista
  3. Kaikki me kierretään samaa palloa ja ollaan saman arvoisia.

    VastaaPoista
  4. Kun malttaisi nähdä muutakin kuin oman navan, maailma voisi muuttua suvaitsevammaksi paikaksi.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)