sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Levyyn kuvitusta

Kuvittajan homma on mukavaa, mutta harvinaista herkkua. Nyt pukkasi kuitenkin mukavan keikan levyn kannen ja kansivihkon kuvitukseen. Olen aiemminkin tehnyt vastaavan urakan, mutta silloin kyseessä oli lempeämielinen lastenlevy. Tämä ei ole, ja sekös virkistääkin!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Neitoperhonen, porkkanoita ja akvarelli


Syyskuu muistutti hetken kesää.

Neitoperhonen virginiantädykkeessä.

Oman maan kasvatteja.

Taiteilijan verso.

Tykkään.

Kolmevuotiaan tulkinta.

Kolmekymmentävuotiaan tulkina.

Oli kaunis päivä. Iloa kaikkien viikkoon!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Syksyn kynnyksellä pitkospuut





Puun varjoverkkoon kiinni jäin
iholla tatuoidut lehdet
                             ja läikehtivä taivas
                                                          aukkoina
milloin niistä varjotta itsettä
lävitse lennän silmät tuulihaukkoina?

-       Kirsi Kunnas -






Puut sirisevät.
Istun tässä ja kuuntelen
mitä maisema puhuu:
puuta, heinää.

-Risto Rasa-





Kenties herätessä en muista  ­--
vasta kun tuuli
                             yhtyy puitten huutoon
havahdun ikävään
                             varjojen pudotessa puista
syksyn hämärään

kenties vasta silloin alan unohtaa
kuin haalistuva
pigmentti pigmentiltä katoava kuva.

-        Kirsi Kunnas  -







Valon tienä
    päivästä yöhön
             puunsa toisinto
                    jokiensa kartta
vesiensä suonisto

ja nyt syksyyn irronneena
                             on lehti
kuin avoin kämmen tuulessa
kaunis vastaus
yksinkertainen
hyvästivilkutus.

-          Kirsi Kunnas






Heleää poutaa ja väkeä
pelloilla
          nousevat seipäät
ja iltaan tummuvat keot

vihnekurkkuiset koneet
jo huomenna
             paalivat päivän
                             en edes
ehdi kääntyä
             seipäätkin jo
koottu pois
kun havahdun kaipaamaan käkeä.

                             Huoaten
kääntyvät pellot nukkumaan.

-          -Kirsi Kunnas-

torstai 10. syyskuuta 2015

Onneksi omassa blogissa saa julkaista niin paljon kukkakuvia kuin jaksaa


Ai miekö, miehän vihaan kukkia. Yäk! olen ostanut niitä "monella rahalla" ja hoitanut verellä ja hiellä. Vain, jotta voisin mulkoilla niitä kiukkuisesti ja heristää niille nyrkkiä. Grr!

Nämä namupalat ovat etupihalta. Liljat aukesivat vasta tänään, syyskuun 10. päivä. Noin vuosi sitten satoi lunta, mikä tuhosi kai-ken. Kaiken. Se oli surun päivä. katso vaikka TÄSTÄ!

Mie en kestä. Miten tämän kaiken saa säilöttyä purkkiin? Ja kaivettua esiin marraskuussa?

Valoa ja varjoa. Penkki on lännen puolella.

Se on ihana.

Karvaiset unikonnuput ovat niin hellyyttäviä nuokkuessaan unisina.

Liljaa, liljaa.Päivänliljaa.

Jaloangervo, lajiketta en nyt muista. Korkeaksi kasvaa.

Nepalinhanhikki, ihanan syvä punainen, aah!

Ja taas tämä sama lilja, mutta kun se on niin mehevä.

Virginiantädyke ja ystävämme pölyttäjä. Kerralla voi olla kolmekymmentäkin pöristelijää mestoilla.

Unikko ponkaisi siitä, mihin keväällä viskasin yli-ikäisen ja kuivettuneen siemenen. Ympärillä hopeamaruna.

Tällainen se apauttiarallaa on, etupiha. Taustan kosmoskukkien editse menee kapea polku etu-ovelle.

Ja mikä hehkeintä, kaikki kukat eivät ole edes auenneet vielä. Hykertelen pieniä pulleita käsiäni. Haa!!! Ainakin pinkkejä karvatupsuja on luvassa, ellei ensilumi tule taas etuajassa käymään.

Pöristelemisiin!

Kortteja sarkasmin ystäville


Niin saapuu syksy ja sen mukana askartelu- ja käsityöhetket tummuvissa illoissa. Elämäniloa, erilaista kuin kesällä: rauhallista, myysimpää. Ei tarvitse suorittaa lomaa päristen kuin jänisräikkä. Töissä olemisessa on se loistava puoli, että vapaa-aika on vapaa-aikaa.

Huumorista sen verran, että turvallinen ja poliittisesti korrekti harvoin huvittaa ketään. Jotkut ovat tosin kehittäneet tämän sosiaalisen diplomatian taidon niin astraalisille leveleille, että he vilpittömästi voivat naurahtaa hajuttomille, mauttomille ja värittömillekin läpille. He ovat miellyttäviä ja sosiaalisesti taitavia ihmisiä. Itse en ole tähän vielä kyennyt, vaan hykertelen vedet silmissä sarkasmille ja mustalle huumorille. Ja tietysti ihan tavallisillekin jutuille, mutta pitäähän vitsissä nyt potkua olla!

Nämä Tarzan-lehden (vuodelta -85) ruudut olivat niin karmaisevan rasistisia ja sovinistisia, että pakkohan niistä oli tehdä kortteja! Kortin saajaakin pitäisi tietysti ajatella, eihän tarkoitus ole pahoittaa kenenkään mieltä, päinvastoin. Turvallisen huumorin puutteessa totean, että ainahan voin lähetää näitä kortteja itselleni.




Onnittelukortti vaikka poikaystävän löytäneelle. Jestas.




Ja kuvien yhteys oli...?



Kukahan osaisi arvostaa ylläolevaa vauvaonnittelua?




Tarzanit ovat hyvää seikkailukirjallisuutta, ja jopa feministimieheni niistä pitää. Pitääkö aina lukea vastakarvaan ja analyyttisesti, eikö vain voisi nauttia hyvin kirjoitetusta seikkailusta ja tunnelmasta? No kyllä voisi! Tosin kirjallisuuden opetuksessa on pakko ajatella opettajan vastuuta siitä, millaisella lusikalla sopan oppilaalle tarjoilee. Vai pistääkö syömään itsenäisesti? Ehkä. Ei. Kyllä. Riippuu oppilaasta.




En äkkiseltään keksi juhlaa, jonka kunniaksi ylläolevan kortin voisi lähettää.




Muutamien tiedän tulkitsevan korttini positiivisella tavalla, vaikka ne olisivatkin äkkiseltään typeriä. Heitä kutsun ystäviksi.

Ystävällishenkistä syksyä kaikille!