Sivut

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Näyttelyn "Täällä" satoa


Järjestyksessään toinen yksityistaidenäyttelyni "Täällä" oli esillä Joensuun Taitokorttelissa 17.8. - 30.10.2015. Kiitos kaikille kävijöille!

Laitan tänne nyt kaikki esillä olleet teokset ja tekstin, joka oli näyttelyssä esillä. Olen pilkkonut sen kuvien väliin sopiviksi paloiksi.



Repeilevä taivas, kollaasi vanhaan ikkunaan.



Tällä puolella. Kollaasi kovalevylle.



Etäisyys. Kollaasi kovalevylle.


Näyttelyssäni "Täällä" kuvaan ihmisiä ennen ja /tai jälkeen elämänmuutoksen. "Täällä" voi olla ertityinen hetki erityisessä paikassa, erityisen äärellä.


Mitä odotat? Kollaasi kovalevylle. MYYTY.

Tämä leikkauspiste elämässä voi yllättää kirkkaudellaan sohvannurkassa synnytysosastolla, siirtolaisen uudessa kotimaassaan, ahtaan uskonnollisuuden murtuessa, parisuhteen päättyessä tai sinä hetkenä jolloin peilistä ei katsokaan enää vihollinen.


Väsynyt madonna. Kollaasi kovalevylle.

Silloin oma identiteetti lohkeaa ja alkaa rakentua uudelleen suhteessa ympäristöön, toisiin ihmisiin - ja ennen kaikkea omaan itseen.


Peruuttamaton hehku. Kollaasi maalauspohjalle.


Toivon sinulle hyviä hetkiä teosteni parissa. Itsensä nälyväksi tekeminen ei aina ole helppoa, koska epäonnistumisen pelko on joskus lamauttava.


Täkäläinen. Kollaasi pahville.

Minun oli silti jälleen otettava tämä riski. Haluan välittää töideni avulla kokemuksia, joita ei aina voi ilmaista sanoin.


Riittävän hyvä. Lyijykynäpiirros liimattuna peilille.


Monesti olemme peilin lasin eri puolilla - myös suhteessa omaan minuuteemme.


Lempileningissä. Kollaasi vanhoihin ikkunanpokiin.

Ehkä jokin nimeämätön ajatus tai emootio teoksissani voisi madaltaa näitä rajoja ja erillisyyttä.


Unelma kevätyöstä. Kollaasi kovalevylle.


 Kaunis kiitos näyttelyvieraille ja blogin lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo :)