Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2016

Kevät! Kukkia! Valoa!


Wuhuu, kevät! Lörpöttelen ensin ja sitten kerron kukkien vertauskuvallisuudesta.




Haluaisin heittää itseni nurmitädykkeisiin, haroa vaovasti niiden  tuppaita ja tuijottaa iltaan. Ei tarvitsisi kuin olla olemassa. Pian ne puhkeavat, kuten lemmikitkin, metsätähdet, ketunleipä. Luettelen metsäryteikön kasvustoa, vaikka pihallani on satoja perennoja. Kuitenkin vaatimaton lenkkipolku ja ojanpiennar puhuvat minulle enemmän, sieltä roskien ja maatuvan koirankakan välistä. Vilpitöntä, teeskentelemätöntä, kukaan ei kitke tai kylvä niitä.




Perennojani olen kuitenkin suojannut lumella ja vastaavasti lapioinut sitä pois jo monta viikkoa pohjoisseinustalta. Näky oli vielä kolme päivää sitten kuin zombikulkueessa. Niljaiset ruhot kohottautuivat haromaan mustina ilmaa.   



Seitsemän kottikärryllistä raatoja lensi kompostiin. Eteläpihalla oli viikko sitten vain yksi ylösnoussut: violetti krookus.



Vuokot on äänestetty usein  suomalaisten lempikukiksi. Ne onkin valittu usemassa paikassa maakuntakukiksi. Suomalaiset pitävät vuokkoja kevään ja uuden elämän merkkinä, mutta antiikin kreikkalaisilla joihinkin vuokkoihin liityy surun, katoavaisuuden ja kuoleman vertauskuvallisuus. Antiikin kreikkalaiset myös uskoivat vuokkojen syntyneen komean Adonis-jumalan veripisaroista - tai vaihtoehtoisesti häntä suremaan jääneen Afroditen kyynelistä.


Yläpuolella olevassa kuvassa on kevätkurjenmiekkoja. Kurjenmiekkoja, eli iiriksiä, on muun muassa Egyptissä pidetty puhetaidon ja kaunopuheisuuden vertauskuvana. Niiden juuria on myös käytetty lemmenrohtona. Kreikan mytologiassa Iris oli kaunis sateenkaaren jumalatar. Myöhemmin iiristä on yhdistetty Neitsyt Mariaa kuvaaviin taideteoksiin. Kurjenmiekka on myös valon symboli. Sen myös sanotaan sisältävän lupauksen uskollisuudesta: "Minä olen sinun."


Homeros mainitsee krookuksen jo n.700 eKr kertoessaan, että ylijumala Zeuksen ja tämän puolison Heran häävuoteessa oli mm. krookuksia. Krookusta on perinteisesti pidetty intohimon kukkana.


Sinitähtönen.


 Vanha legenda kertoo lumikelloista tarinaa, jossa paratiisista karkotettu Eeva on vaipunut epätoivoon, ja enkeli lohduttaa häntä puhaltamalla hengen muutamiin pyydystämiinsä lumihiutaleisiin. Alla olevassa kuvassa on tosin komea tupsu kevätkelloja.


Kevät kutsuu köllöttämään multaan! Sinne siis kaikki, möyrin möyrin!


Lähteenä käytin kukkien vertauskuvallisuudesta kertoessani Pentti Lempiäisen kirjaa "Sano se kukkasin, kasvit vertauskuvina", WSOY 1992 :)

2 kommenttia:

  1. Ihan lumikellopehko ja todella nätti kuva sinusta? niitä katsomassa. Mukava postaus kaikenkaikkiaan :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)