maanantai 24. lokakuuta 2016

Isyysloma, iltapäivä: serigrafiaa ja VIDEO


En suinkaan ole jäänyt isyyslomalle (uskokaa tai älkää), vaan olen nimennyt uusimman serigrafian vedostussarjani sillä nimellä. "Isyysloma, iltapäivä" on kolmevärinen työ, jonka idea muodostui rauhoittavasta kasvitieellisestä kuvastosta ja poikani vauva-ajan muiston pohjalta.

Eilen tein kaverini Marin kanssa grafiikan vedostamisen ohessa pienen videon homman marssijärjestyksestä. Video löytyy YouTubesta osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=ISLxDv-GNDk.



maanantai 10. lokakuuta 2016

Musta madonna


Syksy etenee vauhdilla, ja joulusesonki lähestyy. Siitä on hyvä mieli. Samoin siitä, että ensi viikolla on syysloma. Ja serigrafian ensimmäinen vedos on minulle myös iso iloinen asia. Tärkeää on saada tehdä muutakin kuin opettaa, vaikka sekin on kivaa. Onneksi on tällainen harrastus, tai pseudoammatti, what so ever.



sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Syksyn kauniita puolia


Huh ja oh, onpa ollut raskas syksy. Mutta tormistauduin! Tästä  noustaan! Hienoja kuviakin on tullut :)
Aiempinakin vuosina on tullut tehtyä vastaavia päivityksiä, ne löytyvät TÄÄLTÄ (osa löytyy vielä sivun alalaidan vanhoista postauksistakin). Kaikki kuvat ovat Joensuusta.

Haluan omistaa kuvat niille sukulaisilleni, jotka ovat hiljattain menettäneet läheisensä.